Veikko Räsänen (jääkäri)

Veikko Räsänen (7. syyskuuta 1893 Kuopio11. maaliskuuta 1954) oli suomalainen jääkärieversti.

Eversti Veikko Räsänen rintamalla vuonna 1943.

ElämäkertaMuokkaa

Räsäsen vanhemmat olivat ylikonstaapeli Vilho Räsänen ja Maria Raatikainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Kyllikki Hannukselan kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Veikko Räsänen kävi kahdeksan luokkaa Kuopion klassillista lyseota. Tykistöupseerien täydennyskurssin hän suoritti vuonna 1919 ja esiupseerien jatkokurssin vuonna 1923, Sotakorkeakoulukurssin hän suoritti Saksassa vuosina 1923–1925.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

 
Jääkäripataljoona 27:n haupitsijaoksen toinen tykki tuliasemassa miehistöineen Riianlahdella syksyllä 1916.

Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 20. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan, josta hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä[3]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaulla sekä Aa-joella. Hän osallistui Libaussa vuonna 1917 järjestetyille sotakoulun A-kursseille.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Räsänen astui Suomen armeijan palvelukseen 7. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan jaosjohtajaksi Jääkäritykistön 3. patteriin, missä joukossa otti osaa taisteluihin Kurussa ja Muroleessa sekä itsenäisen jaoksen päällikkönä Suinulassa, Vehmaisissa, Messukylässä ja Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen toimitetussa tykistön uudelleen järjestelyssä hänet määrättiin Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 6. patterin päälliköksi ja hän otti osaa taisteluihin Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sisällissodan jälkeen Räsänen toimi aluksi patterinpäällikkönä Helsingin kenttätykistöosastossa ja 25. elokuuta 1918 alkaen opettajana Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1918 päälliköksi Kenttätykistörykmentti n:o l:n II patteriston 4. patteriinselvennä. Hänet määrättiin 8. lokakuuta 1918 saman patteriston komentajaksi ja siirrettiin 10. helmikuuta 1919 kenttätykistörykmentti 3:n I patteriston komentajaksi. Jääkäritykistön varakomentajaksi hänet komennettiin 12. huhtikuuta 1922 ja edelleen 18. elokuuta 1922 komentajaksi kenttätykistörykmentti l:n I patteristoon. Tykistön tarkastajan apulaiseksi hänet nimitettiin 26. maaliskuuta 1925 ja edelleen 1. heinäkuuta 1925 Yleisesikunnan koulutustoimiston päälliköksi, josta hänet siirrettiin 30. syyskuuta 1926 henkilöasiaintoimiston päälliköksi ja 28. huhtikuuta 1927 lähtien Sotakorkeakoulun tykistötaktiikan opettajaksi. Salmin rajavartioston komentajaksi ja samalla Salmin rajakomendantiksi hänet nimitettiin 11. joulukuuta 1928.[1][2]

OpetustoimetMuokkaa

Hän on toiminut tykistötaktiikan tuntiopettajana Kadettikoulussa vuosina 1925–1926 ja Suojeluskuntain päällystökoulun komentajakursseilla vuonna 1925.[1][2]

LuottamustoimetMuokkaa

Hän on toiminut Kenttätykistörykmentti l:n kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1923, Yleisesikunnan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuonna 1927 ja Tarton rauhansopimuksen mukaisen ensimmäisen paikallisen rajantarkastuskomission suomalaisen valtuuskunnan puheenjohtajana vuonna 1929.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Talvisotaan hän osallistui erillisosaston komentajana viivytystaisteluissa akselilla Suojärvi–Ägläjärvi ja Osasto Talvelan erikoiskäytössä Tolvajärven ja Ägläjärven taisteluissa. Talvisodan loppuvaiheilla hän toimi Osasto Pajarin Aittojoella olleiden joukkojen komentajana. Välirauhan aikana hän toimi Jalkaväkirykmentti 42:n (JR 42) komentajana ja toimi myöhemmin rajavartioston perustamistehtävissä IV:n ja II:n Armeijakunnan esikunnassa. Perustamistehtävien jälkeen hän sai komentoonsa Rajavartiosto 1:n ja myöhemmin Rajavartiosto 2:n. Jatkosotaan hän osallistui ensin samoissa tehtävissä rajavartioston komentajana, mutta myöhemmin hänet siirrettiin Linnoitusprikaatin komentajaksi ja edelleen Maaselän sotilashallintopiirin päälliköksi, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1943 saakka, jolloin hänet komennettiin Kotijoukkojen esikuntaan tarkastajaksi. Tarkastajan tehtävistä hänet siirrettiin Jalkaväen koulutuskeskus 27:n komentajaksi ja edelleen Viipurin ja Lappeenrannan varuskunnan päälliköksi. Vakinaisesta palveluksesta hän erosi jatkosodan päätyttyä. Sotien jälkeen hän hoiti maatilaansa Tuusniemellä vuosina 1945–1954.[2]


LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Jernström, E: Jääkärit maailmansodassa. Sotateos oy, Helsinki 1933.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV. WSOY Porvoo 1938.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975. Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV. Vaasa 1975. ISBN 951-99046-8-9.
  • Harvila, L. – Alajoki, M. – Rintanen, M. O. – Vanonen, M. (toim.): Tykkimies 1960. Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3. Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Tykkimies 1960 s. 51–54.
  4. Jernström 1933: 149.