Vehmaan kartano
Vehmaan kartano, joka on tunnettu myös nimillä Vehmaa, Wehmaan kartano, Wehmais, Wehmainen, Vehmaan hovi ja Rauhala, on Juvan Vehmaan kylällä sijaitseva kartano. Kartano kuuluu osana Juvan kartanoiden muodostamaan valtakunnalliseti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen kohteeseen.[1][2][3]
Vehmaan kartano | |
---|---|
Vehmaan kartanon päärakennus Juvalla. |
|
Osoite | Pieksämäentie 234, Juva |
Sijainti | Vehmaa, Juva |
Koordinaatit | |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Vehmaan kartanon alkuna oli kolme Vehmaan kylän taloa, joista muodostettiin 1600-luvun lopulla Rauhalan kruununratsutila.[3] Kartanon perustajaksi mainitaan tilan isäntänä 1660-luvulta vuoteen 1685 toiminut kappalainen Sigfrid Kustaanpoika Porthanus.[2] Vuonna 1795 ratsutilan osti Kotkalahden kartanossa (Paajalassa) syntynyt Savon jalkaväkirykmentin kapteeni Carl Herman Grotenfelt. Tällöin Grotenfelteillä oli omistuksessa useita kartanoita Joroisten–Juvan seudulta. Hänen jälkeensä tila siirtyi kahden pojan, Herman Berndtin ja Georg Erikin, omistukseen. Maata ostamalla ja peltoa raivaamalla Vehmaisten kartanosta tuli eräs Savon suurimmista tiloista. 1860-luvulla sillä oli yli 4 500 hehtaarin pinta-ala, mistä puolet oli viljelykelpoista maata.[3]
Nykyään Vehmaan kartanon sivurakennuksessa toimii muun muassa englantilaistyylinen teehuone TeaHouse of Wehmais.[4][5] Tilalla luomuviljellään ja tuotetaan maitoa.[5]
Lähteet
muokkaa- ↑ Juvan kartanot Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, rky.fi. Museovirasto. Viitattu 18.9.2019.
- ↑ a b Wehmaan kartano Herrasväen asuinpaikat – Etelä-Savon kartanot ja kartanoiksi kutsutut : Juva. Mikkelin kirjasto. Viitattu 18.9.2019.
- ↑ a b c C. J. Gradberg (teksti), Kai Dahl (valokuvat): Suomen kartanoita, s. 184–187 (Wehmainen). Suomentanut Irma Savolainen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1989. ISBN 951-1-10774-7 (sid.). (suomeksi)
- ↑ Elina Keskitalo: Wehmaan kartanossa isoja uudistuksia — lopettava Butiken på Landet tekee tilaa herkku- ja sisustusliikkeelle Länsi-Savo, lansi-savo.fi. 1.2.2017. Viitattu 18.9.2019.
- ↑ a b Kaisa Kumpula: Tee-eleganssia ja lannanluontia 11.12.2018. Yleisradio, yle.fi. Viitattu 3.8.2021.
Aiheesta muualla
muokkaa- Grotenfelt, Nils Gustaf: Takaisin Wehmaan kartanoon : Herraskartano sodan varjossa, WSOY 2003. ISBN 9510279013.
- Kartanoiden ruokakulttuuri - Wehmaan kartano (Arkistoitu – Internet Archive) (ruokatieto.fi)
- Teahouse of Wehmais (teahouse.fi)