Vatialan koulu on Vatialan kylässä, Kangasalla sijaitseva alakoulu. Koulussa opiskelee tällä hetkellämilloin? yhteensä noin 480 oppilasta. Opettajia on 32 ja koulunkäynninohjaajia 26, kaikkiaan aikuisia on yhteensä noin 73.

Historia muokkaa

Ensimmäinen Vatialan koulun nimellä toiminut koulu aloitti toimintansa Marttilan ja Toosin vuokratiloissa vuonna 1908.

Vuonna 1949 kuntakokouksessa päätettiin Vatialaan rakentaa uusi koulurakennus. Tontti löytyi Aune ja Eero Tervaksen mailta Lemettyyn johtavan tien varrelta. Rakennustyön teki Tähtinen & Sola Oy Tampereelta. Koulurakennuksen harjakaisia vietettiin helmikuussa 1953. Muutto uusiin tiloihin tapahtui 23. lokakuuta ja koulutyö aloitettiin kuuden opettajan voimin. Oppilaita oli tuolloin 130. Vihkiäisiä vietettiin helmikuussa 1954, jolloin koulunkäynti oli jo hyvässä vauhdissa.

1980-luvulla Vatialan koulun opettajien asuntola saneerattiin opetuskäyttöön ja opettajahuoneeksi. Koulun molemmissa päädyissä sijainneissa asuntoloissa oli asunut vuorollaan monia opettajia ja kunnan työntekijöitä ja heidän perheitään. Nykyään ne asuintilat on saneerattu esiopetuksen käyttöön.

Vatialan koulun laajennusosa, joka on pääosassa tarkoitettu EHA-oppilaille, valmistui vuonna 2006.

Vuonna 2013 koulu otti käyttöön parakit, sillä pääkouluun ei mahtunut enää enempää oppilaita. Oppilasmäärät kuitenkin kasvoivat edelleen ja vuonna 2014 koulun oli otettava käyttöönsä koulun pihalla sijainnut oravanpesän päiväkoti.

Vuoden 2017 lopulla koulunkäynti oli siirrettävä kokonaan parakkeihin koulun vakavien sisäilmaongelmien ja käyttökiellon takia. Uusi koulurakennus valmistui toukokuussa vuonna 2020, ja otettiin käyttöön elokuussa vuonna 2020.

11-vuotinen opetus muokkaa

Vatialan koulussa annetaan yleisopetuksen lisäksi myös 11-vuotista opetusta.  Koulussa toimii yksi toiminta-alueittain annettavan opetuksen T-11 luokka sekä kolme lievemmin kehitysvammaisille lapsille tarkoitettua E-11 luokkaa, joista vanhimmat eli  E-11 (7-9) luokka opiskelevat Pitkäjärven koulun tiloissa.

Sijainti muokkaa

Koulu sijaitsee aivan Tampereen rajan tuntumassa. Koulun pihasta on suora yhteys Pirkanmaan latu- ja retkeilyverkkoon sekä Tampereen joukkoliikenteeseen.  Etäisyys Kangasalan keskustaan on n. 8 km ja Tampereen rautatieasemalle 13 km.

Aiheesta muualla muokkaa