Vasikkaluoto

saari Helsingissä

Vasikkaluoto (ruotsiksi Kalvholmen) on matala saari Helsingissä Vartiokylän lahdella, Vartiosaaren pohjoispuolella. Sen pinta-ala on 2,6 hehtaaria. Saaren on vuodesta 1970 omistanut Helsingin kaupunki. Nykyisin se on vuokrattu partioliikettä lähellä olevalle taholle. Saaressa on viime vuosina pidetty partioleirejä ja prometheus-leirejä. Saarelle on vuonna 2007 hyväksytty asemakaava.

Vasikkaluoto nähtynä Tammisalon itärannalta.

Vasikkaluodossa oli Itä-Helsingin varhaisin herrashuvila jo 1840-luvulla. 1860–1870-luvuilla pienessä saaressa asui yksinään ympärivuotisesti ”onnettomasti rakastuneeksi aatelimieheksi” mainittu entinen nimismies ja merikapteeni Kristian Fredenborg (1809–1882). Hän kutsui saarta nimellä Kristiansö. Vuosista 1949 ja 1952 vuoteen 1970 saaren omisti Kone Oy. Tuolloin saarta kutsuttiin Konekariksi. Paikka toimi konelaisten virkistyssaarena. 1970-luvulta 2000-luvun alkuun saari oli vuokrattuna sotainvalideille. Saaren rakennuksista vanhimmat ovat 1800-luvulta ja uusimmat 1950-luvulta.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Strang, 2016. Sivut 207–215.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Strang, Jan. Saaristounelmia Helsingissä – Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia. – Helsinki, 2016. – ISBN 978-951-98135-2-3