Varympómpi (kreik. Βαρυμπόμπη; transl. myös Varimbómbi, Varibóbi) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Ateenan metropolialueella. Se kuuluu hallinnollisesti Acharnésin kuntaan, Itä-Attikan alueyksikköön ja Attikan alueeseen. Kylän väkiluku on 1 377 (vuonna 2011).[1]

Varympómpi
Βαρυμπόμπη

Varympómpi

Koordinaatit: 38°7′40″N, 23°47′21″E

Valtio Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Attika
Alue Attika
Alueyksikkö Itä-Attika
Kunta Acharnés
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Kallikrates-koodi 4901010102
Väkiluku (2011) 1 377[1]
Aikavyöhyke UTC+2
 – Kesäaika UTC+3











Varympómpin kylä sijaitsee Párnitha-vuoren juurella sen kaakkoispuolella linnuntietä noin 17 kilometriä pohjoiskoilliseen Ateenasta. Se on osa Acharnésin kaupunkiyhdyskuntaa ja sen esikaupunkeja. Kylän nimen on arveltu olevan peräisin seutua asuttaneilta arvaniiteilta, ja oli alun perin mahdollisesti sukunimi. Toisen teorian mukaan nimi olisi peräisin slaavikielen ”papukokkia” tarkoittavasta sanasta. Varympómpi mainitaan ensimmäisen kerran 1800-luvulla. Kylä oli varsin pieni vielä 1940-luvulle saakka, jonka jälkeen sinne alettiin rakentaa uudisasuntoja.[2] Varympómpi kärsi tuhoja vuoden 2021 maastopaloissa.[3]

Varympómpin pohjoispuolella sijaitsee Tatóin palatsin alue ja eteläpuolella Dekéleian sotilaslentokenttä eli Tatóin lentoasema. Kylästä on löydetty Sofokleen haudaksi kutsuttu muinaisjäänne.[2]

Lähteet muokkaa