Varaukset eli varat eli varaussanat olivat suomalaisessa kansanperinteessä loitsuja, joilla suojeltiin etukäteen mahdollisilta vaikeuksilta ja uhilta. Varauksilla haettiin suojelusta erityisesti yliluonnollisia uhkia vastaan. Varauksia luettiin eli lausuttiin tai laulettiin usein lähtiessä, kuten lähtiessä aviopuolisoksi, sotaan tai metsästämään.

Varoilla suojeltu ihminen (tai eläin tai esine) oli varattu. Erityisen paljon varoja tunteva oli varaväkevä. Kalevalaisessa runoudessa esimerkiksi Antero Vipunen on varaväkevä. Hänestä sanottiin:

Sil on tieto suussa suuri
mahti ponneton[huom 1] povessa
vatsassa varat väkevät

Huomiot
  1. Ponneton tarkoittaa nykyisin kyvytöntä tai tehotonta, mutta entisaikaan se tarkoitti rajoittamatonta. Ponsi nimittäin on osa, johon miekka päättyy, joten ponneton on päättymätön.lähde?

Lähteet muokkaa

  • Paulaharju, Samuli: Syntymä, lapsuus ja kuolema: Vienan Karjalan tapoja ja uskomuksia. Kalevalaseuran julkaisuja 2. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1924.