Van der Graaf Generator
Van der Graaf Generator on englantilainen vuonna 1967 perustettu progressiivisen rockin yhtye, joka tuli tunnetuksi 1970-luvun alussa. Se oli levy-yhtiö Charisma Recordsin ensimmäinen kiinnitys. Yhtye saavutti 1970-luvulla huomattavaa menestystä Italiassa. Yhtyeen arvostetuimpia levyjä ovat muun muassa Pawn Hearts (1971), Godbluff (1975) ja Still Life (1976).[lähde? ]
Van der Graaf Generatorin tunnusmerkkinä olivat Peter Hammillin omaperäinen ja energinen ääni sekä David Jacksonin sähköisesti käsitellyt saksofonit, joiden mukana soivat yleensä Hugh Bantonin nopeasointuiset kosketinosuudet (kuten Hammond-urut ja/tai klavinetti). Van der Graaf Generatorin albumit olivat tunnelmaltaan tummempia kuin muiden samanaikaisten proge-pioneerien tuotokset ja kitarasoolotkin olivat enemmänkin poikkeus kuin sääntö. Musiikissa on paljon yhteisiä piirteitä King Crimsonin kanssa, jonka kitaristi Robert Fripp vieraili kahdella Van der Graaf Generatorin albumilla.[lähde? ]
Hammill oli yhtyeen pääasiallinen kappaleiden säveltäjä ja sanoittaja, joten raja hänen soolouransa ja yhtyeen välillä olikin usein häilyvä[lähde? ].
Yhtye nimettiin kuuluisan hankaussähköä tuottavan Van de Graaffin generaattorin mukaan. Nimeä ehdotti alkuaikojen jäsen Chris Judge Smith, ja nimien pieni eroavuus oli vahinko.[lähde? ]
Kookoonpano
muokkaaNykyiset jäsenet
muokkaa- Peter Hammill – laulu, kitara ja piano/kosketinsoittimet (1967–1978, 2005–)
- Hugh Banton – urut, bassokitara ja bassopedaalit (1968–1976, 2005–)
- Guy Evans – rummut (1968–1978, 2005–)
Entiset jäsenet
muokkaa- Chris Judge Smith – rummut, puhaltimet ja laulu (1967–1968)
- Nick Pearne – urut (1967)
- Keith Ellis – bassokitara (1968)
- David Jackson – saksofonit ja huilu (1970–1977, 1978, 2005–2006)
- Nic Potter – bassokitara (1970, 1977–1978)
- Graham Smith – viulu (1977–1978)
- Charles Dickie – sello (1978)
Tuotantoa
muokkaaVan der Graaf Generator -yhtyeen laajempi diskografia löytyy englanninkielisestä Wikipediasta
- The Aerosol Grey Machine (1969)
- The Least We Can Do Is Wave to Each Other (1970)
- H to He, Who Am the Only One (1970)
- Pawn Hearts (1971)
- Godbluff (1975)
- Still Life (1976)
- World Record (1976)
- The Quiet Zone / The Pleasure Dome (1977)
- Time Vaults (1982)
- Present (2005)
- Trisector (2008)
- A Grounding in Numbers (2011)
- ALT (2012)
- Do Not Disturb (2016)