Valkeakosken Isku-Veikot

Valkeakosken Isku-Veikot oli parhaimmillaan lentopallon SM-liigassa pelannut joukkue, joka toimi Valkeakoskella. Se nousi SM-liigaan 41 vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2007–2008 liigakarsintojen kautta. Kausi 2008–2009 oli sen historian neljäs kausi korkeimmalla sarjatasolla. Ensimmäisen kerran se pelasi SM-sarjaa kausina 1965-1967. Isku-Veikot putosi SM-liigasta kauden 2009-2010 päätteeksi. Samalla seura lopetti täysin huippulentopallotoimintansa.

Valkeakosken Isku-Veikot
Koko nimi Valkeakosken Isku-Veikot
Perustettu 1963
Kenttä Apian urheilutalo, Valkeakoski
– Kapasiteetti 930 istumapaikkaa
Puheenjohtaja Suomi Ari Väisänen

Super- ja 1-sarjassa 2000-2007 muokkaa

Osa Isku-Volleyssä treenanneista pelaajista siirtyi vuonna 1999 Isku-Veikkoihin, ja siitä alkoi Isku-Veikkojen taival korkeammilla sarjatasoilla. Kaudesta 2000-01 lähtien Isku-Veikot pelasi toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Farmisopimuksen myötä Isku-Volleyn vaihtopelaajat kävivät hakemassa pelituntumaa sarjatasoa alempana. Menestystä alkoi tulla kaudesta 2001-02 alkaen, mistä lähtien Isku-Veikot oli 1-sarjan parhaita joukkueita. Etelälohkoa se hallitsi Loimijoen Hurrikaanin kanssa. Vaikka Isku-Veikot taistelikin vuosi toisensa jälkeen noususta, se onnistui I-V:tä ennen mm. VaLePa:lta, Korson Vedolta, Perungan Pojilta, Vaasan Kiistolta, Mutalan Riennolta ja Kempeleen Pyrinnöltä.

Liigassa 2007–2008 muokkaa

Isku-Veikkojen nousu lentopallon SM-liigaan varmistui liigakarsinnoissa voitolla Keski-Savon Paterista ja Korson Vedosta. Liigakaudelle 2007-2008 joukkue hankki monia uusia pelaajia riveihinsä. Joukkueessa pelasi muun muassa kaudella 2007–2008 monia ulkomailla menestyneitten pelaajien veljiä: Esa Kunnari, joka on Olli Kunnarin veli, Ossi Heino, joka on Jussi Heinon veli, sekä maajoukkuepelaaja Tuomas Tihisen vanhempi veli Lauri Tihinen. Joukkueessa pelasivat myös Suomen mestaruuden ja monta SM-mitalia voittanut Jaakko Vesanto sekä huippulahjakkuus Joni Mikkonen.

Joukkue saavutti ensimmäisen voittonsa Vammalan Lentopallosta 14. lokakuuta 2007 erin 3–1. Kaikkiaan joukkue voitti kauden aikana vain viisi ottelua ja joutui karsimaan liigapaikastaan Hurrikaani Loimaan ohitettua sen viimeisen ottelukierroksen voitollaan. Liigakarsinnoissa Isku-Veikot voittivat Oulun Ettan kaksi kertaa ja Kiiston kertalleen. Joukkue hävisi molemmat koitoksensa Keski-Savon Paterille. Paikka liigassa varmistui lopulta joukkueen voitettua Vaasan Kiiston sekä uudelleen Oulun Ettan erin 3-0.

Liigassa 2008–2009 muokkaa

Joukkue sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi. Pudotuspeleissä joukkue taipui tiukkojen otteluiden jälkeen Kempeleen lentopallolle 0-2. Joukkueessa pelasivat: Sami Juvonen, Jukka Lehti, Sten Kruuda, Jouni Karjala, Adjete Agnithey, Jussi Heino, Tuomas Häkkinen, Jussi Niemi, Petri Lignell, Jukka Meskanen, Adje Agnithey ja Jouni Mahlamäki. Joukkueen valmentajat: Ari Väisänen (päävalmentaja), Oula Pihlajamäki ja Juhani Leppänen.

Liigassa 2009-2010 muokkaa

Joukkueen valmistautuminen liigakauteen jäi viime tippaan. Seura ei onnistunut siirtomarkkinoilla, ja ulkomaalaishankinnat eivät pystyneet täyttämään edellisvuosien ulkomaalaisten saappaita. Isku-Veikot pelasi mollivoittoisen kauden ja oli runkosarjan viimeinen. Liigakarsinnoissa joukkue koki kirvelevän tappion 1-sarjan mestarille Oulun Ettalle otteluvoitoin 3-2. Liigasta putoamisen jälkeen koko seuran huippulentopallotoiminta loppui.

Aiheesta muualla muokkaa