Vainajien palvonta

Vainajainpalvonta eli manismi (lat. manes, vainajahenget) tarkoittaa vainajille määrätavoin, esimerkiksi uhraamalla osoitettua uskonnollista kunnioitusta, joka perustuu käsitykseen vainajan kyvystä vaikuttaa jälkeen jääneiden elämään.[1]

Alttari malesiankiinalaisessa kodissa. Suitsukkeet ovat kutsu esivanhemmille ottaa ruokauhri.

Vainajainpalvonta on etenkin luonnonuskonnoissa yleinen käsitys, jonka mukaan esi-isien henget liikkuvat kuolemansa jälkeen maan päällä. Myös šintolaisuudessa on manismin piirteitä.[2]

Kuoltuaan ihmisestä tulee henki, joka liittyy esi-isiensä seuraan. Esi-isät on pidettävä tyytyväisenä, eikä heitä saa saattaa häpeään, sillä muuten he voivat kostaa, jonka seurauksena voi olla sairaus tai onnettomuus. Esi-isät ovat aktiivisina vaikuttamassa uskonnollisen yhteisön tapahtumiin.[2]

Tärkeää vainajainpalvonnassa on esi-isien ja perinteiden kunnioitus. Manistisissa uskonnoissa on tarkat hautausrituaalit ja vainajien juhlat. Esi-isät usein pidetään tyytyväisinä uhrilahjoilla.[2]

Perinteisesti perheen vanhin lapsi jatkaa esi-isien palvontaa, ja lapsettomuutta pidetäänkin luonnonuskontojen parissa suurena onnettomuutena, sillä silloin kukaan ei ole enää palvelemassa suvun esi-isiä.[2]

LähteetMuokkaa

  1. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
    Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c d Tiimonen, Soili: Uskonto: Lukion kertauskirja. Porvoo Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-29836-0.