Vaasan Jaakoon muistomerkki

Vaasan Jaakoon muistomerkki on Vaasan Pitkänkadun ja Hietasaarenkadun kulmaan Jaakko Ikolan muistoksi vuonna 2015 pystytetty muistomerkki[1]. Ikola oli toimittaja, kirjailija, pakinoitsija ja kansanedustaja, joka käytti kirjailijanimeä ”Vaasan Jaakkoo”.

Vaasan Jaakoon muistomerkki (Heikki Aitoaho, 2015).
Ikolan kasvoreliefi (Lauri Hyppönen, paljastettu 1983).

Muurimaisen yhdeksän metriä pitkän[2] muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Heikki Aitoaho[1]. Teoksen osana oleva Ikolan kasvoja kuvaava korkokuva oli aiemmin vuodesta 1983 lähtien Vaasa Oy:n toimitalon seinässä Pitkäkatu 37:ssä. Tämän korkokuvan mallina on ollut Lauri Hyppösen 1950-luvun alkupuolella Vaasan Lyseon Entiset Oppilaat ry:lle tekemä mitali.[3][4] Vastaava korkokuva on myös Ikolan muistomerkissä Alahärmässä vuodelta 1987[5]. Teoksessa on myös sanat ”Oottako kuullu”, joita käytettiin Ikolan pakinoiden nimenä (myös pakinakokoelma vuodelta 1921 Oottako kuullu: sen tuhannen prätinöötä Pohjanmaalta). Muistomerkin pystyttämisestä on vastannut Vaasan Jaakoon säätiö[2].

Lähteet

muokkaa
  • Suomen muistomerkit, osa III, Pohjanmaa; Väriteos Henna 1994; Nousiainen; ISBN 9519713417

Viitteet

muokkaa
  1. a b Jarmo Panula, Jenni Mäkelä: Vaasan Jaakoon muistomerkki paljastettiin Pohjalainen. 19.9.2015. Viitattu 11.11.2017.
  2. a b Vaasan Jaakoon muistomerkki töhritty Pohjalainen. 3.11.2015. Viitattu 11.11.2017.
  3. Kalevi Paakki: Vaasan patsaat ja muistomerkit, s. 120. Vaasan kaupunki, 2008. ISBN 952-5559-34-3.
  4. Suomen muistomerkit, sivu 176
  5. Suomen muistomerkit, sivu 6

Aiheesta muualla

muokkaa