Värikynä

Värikynä (”puuväri”) on rakenteeltaan lyijykynän kaltainen kynä. Värikynien täyte koostuu erilaisista väripigmenteistä, sideaineista ja täyteaineista.

Värikyniä.

Arkkitehti Paul Rudolphin värikynillä tehty arkkitehtuuripiirustus, 1979–1981.

Muun muassa litografiassa käytettävä rasvakynä, joka on edelleen vastaavassa kuorittavassa paperikääreessä kuin värikynät ennen puukuorien käyttöönottoa.

Caran d’Achen kaksivärinen kynä. Sinipunakyniä on käytetty paljon koulussa ja käsikirjoitusten merkinnöissä.

Värikynät voidaan jakaa vesiliukoisiin ja veteen liukenemattomiin. Jälkimmäisistä käytetään usein englanninkielistä ilmaisua permanent. Vesiliukoisten kynien jälkeä voi laveerata vedellä ja siveltimellä, ja laveerauksen kuivuttua joidenkin kynien jälki ei enää liukene veteen. Veteen liukenemattomien kynien jälki liukenee liuottimiin kuten tärpättiin. Värikynien jälki ei ole täysin hankauksenkestävää, ja joissakin tapauksissa kannattaa käyttää fiksatiivia. Vesiliukoisten ja liukenemattomien välillä ei ole varsinaisia laatueroja; osa värikynissä käytettävistä pigmenteistä ei ole valonkestäviä.

Värikynien historiaa ja valmistajia

Värikyniä on ollut saatavilla 1800-luvun alusta alkaen. Kynissä oli aluksi enimmillään 15-20 värin valikoima. Täytteen pigmenttipitoisuus ei tuolloin ollut vielä kovin korkea, ja täytteessä käytettiin vahaakin vähemmän kuin nykyisin. Niitä ei myöskään markkinoitu taiteilijoille, vaan mainoskäyttöön ja merkkauskyniksi. Saksalaisen A. W. Faberin Faber-Castell Polychromos -kynien 60 värin valikoima tuli markkinoille vuonna 1908, ja vuonna 1924 sveitsiläinen Caran d’Ache alkoi valmistaa taiteilijoille tarkoitettuja värikyniä. Tehtaan perustaja oli nimennyt yrityksen pilapiirtäjä Caran d’Achen mukaan; venäläissyntyisen Ranskassa toimineen piirtäjän taiteilijanimi tuli venäjän kynää tarkoittavasta sanasta (карандаш). Seuraavana vuonna myös saksalainen Schwan-Stabilo alkoi valmistaa värikyniä. Englantilaiset Derwent-kynät tulivat markkinoille 1930-luvulla.

Laajaa värikynien tuotantoa syntyi myös Yhdysvaltoihin, jossa Berol Prismacolor esitteli värikynänsä 1938. Mainosten mukaan niissä oli samettimainen koostumus ja laaja laboratoriotestattu värivalikoima. Myöhemmin Amerikassa perustettiin myös oma yhdistys värikynäpiirtäjille, The Colored Pencil Society of America.

Merkittäviä valmistajia ovat nykyisin myös alankomaalainen Bruynzeel, itävaltalainen Cretacolor, tšekkiläinen Koh-i-noor Hardtmuth sekä saksalaiset Lyra ja Staedtler.

Värikynien valmistus ja raaka-aineet

Värikynien täytteen raaka-aineena käytetään täyteaineita, joita ovat kaoliini, kalkki ja liitu, sekä väriaineita, jotka ovat pigmenttiä tai värjäävää ainetta. Kolmas ainesosa on sideaine, jona käytetään sekä öljyjä että vahoja kuten parafiini, mehiläisvaha ja carnauba-vaha; vesiliukoisissa kynissä on sideaineena kasviskumeja (kuten arabikumi). Liuottimena käytetään valmistuksessa aromaattisia hiilivetyjä, ja muut kuin vesiliukoiset värikynät liukenevatkin tärpättiin.

Värikynät valmistetaan muuten kuten lyijykynät, paitsi että täytettä ei polteta uunissa. Kuumuus muuttaisi väripigmenttejä eivätkä sideaineet kestäisi kuumuutta. Vaha lisätään täytesekoitukseen joko ennen puuvarteen pursottamista tai sitten lyijyt kastetaan sulaan vahaan. Kuivuneet täytteet suljetaan puukuorten sisään. Alkuun värikynät oli kääritty paperiseen päällysteeseen, jota kuorittiin pois tarpeen mukaan.

• 
  Caran d’Achen akvarellivärikynäsetti.
• 
  Koh-i-Noorin valmistamia värikyniä ja muita tuotteita.
• 
  Faber Castell Polycromos -värikyniä.
• 
  Berol Prismacolor -kyniä.

Katso myös

• Pastelliliidut

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Värikynä Wikimedia Commonsissa