Avaa päävalikko

Väinö Teivaala

suomalainen opettaja ja urheiluvaikuttaja
Väinö Teivaala 1940-luvulla kuvattuna.

Väinö Teivaala (29. tammikuuta 1894 Ylöjärvi13. tammikuuta 1970 Ylöjärvi) oli suomalainen voimistelunopettaja, urheilutoimittaja ja -vaikuttaja.[1]

Väinö Teivaala oli koulutukseltaan voimistelunopettaja, valmistui vuonna 1917. Hän toimi valmistumisensa jälkeen liikunnan lehtorina Viipurin suomalaisessa lyseossa 1917–1918 ja sen jälkeen suojeluskunnan piiripäällikkönä Kajaanissa ja Kuopiossa 1919–1920. Sisällissodan aikaan keväällä 1918 hän toimi valkoisten majuri Kalmin Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonassa. Vapaussodan jälkeen hänestä tuli valtakunnallinen urheilutoimija siirtyessään Suojeluskuntien yleisesikunnan urheilutarkastajaksi vuosiksi 1920–1926. Sen jälkeen hän oli hetken Suomen Urheilulehden päätoimittaja 1926–1927 ja sen jälkeen opetustehtävissä Hämeenlinnan lyseon liikunnan lehtorina 1927–1939 ja vastaavasti Tampereen lyseon liikunnan lehtorina 1939–1945. Sodan jälkeen poliittisen suunnan vaihduttua Teivaala vetäytyi syntymäseudulleen Ylöjärvelle maanviljelijäksi.

Siirtyessään 1920-luvun alussa Helsinkiin hänestä tuli SVUL:n liittojohtokunnan jäsen vuosiksi 1921–1922, 1928 ja 1931 sekä yleisurheilijoiden urheilujaoston jäsen 1923–1930, jona aikana hän oli sen varapuheenjohtaja 1923 ja 1928 sekä puheenjohtaja 1924–1926. Teivaala seurasi tässä puheenjohtajan tehtävässä ruotsinkielisiä Stenbergiä ja Hornborgia. Samaan aikaan Stenberg edusti Suomen yleisurheilua IAAF:ssä. Teivaala asetti oman asemansa Stenbergiä eroamista vastaan - kyse oli pitkälti sen ajan kielitaistelusta. Tilanteesta tuli hyvin sekava vahingoittaen Suomen silloista yleisurheilun kansainvälistä yhteistyötä. Lopputulos oli se, että Teivaala erosi puheenjohtajuudesta.[2] Tähän aikaan liittyy suuri julkisuustapahtuma, jossa Teivaala oli "Tahko" Pihkalan tukijana vaatimassa Suomen poisjääntiä vuoden 1928 Amsterdamin olympiakisoista. Aluksi tavoite näytti onnistuvan eli SVUL teki poisjääntipäätöksen, mutta päätös kumottiin. Niinpä Suomi oli mukana Amsterdamin kisoissa, ja Väinö Teivaala yleisurheilujoukkueemme johtajana. 1920-luvun lopulla Teivaala oli keskeinen toimija selvitettäessä SVUL:n siirtymistä erikoisliittorakenteeseen.[3]

Myöhemmin vuosina 1932–1945 itsenäistyneen SUL:n johtokunnan jäsen 1932–1945. Suomen Olympiakomitean hallituksessa Teivaala toimi vuosina 1923–1928 ja 1937–1938 ja valtuuskunnassa 1938–1946 ja 1957–1961. Sodan jälkeen hän oli vielä SVUL:n Hämeen piirin puheenjohtaja 1953–1956. Hänelle myönnettiin 9. maaliskuuta 1955 Suomen Urheilun kultainen ansioristi[4].

Urheiluseuratoiminnassa Väinö Teivaala oli vuosien varrella ollut myös aktiivi; Tampereen Urheilijoiden sihteeri 1913. Tällöin hän osallistui yleisurheilun silloisiin SM-kisoihin Kalevan otteluun saavuttaen 200 ja 400 metrin pronssia. Ylioppilasvoimistelijoiden sihteeri 1916–1917, Helsingin Voimistelijoiden sihteeri 1921–1922 sekä vuosina 1940–1944 Tampereen Ilveksen puheenjohtajana.

Kunnallispolitiikassa ollessaan Hämeenlinnassa Teivaala toimi ennen sotia kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa 1934–1936 sekä myöhemmin sotien jälkeen Ylöjärven kunnanvaltuustossa.

LähteetMuokkaa

  1. Arponen, Antti O.: ”Suomen urheiluliiton organisaatio ja johtajat”, Suomi voittoon - kansa liikkumaan, s. 41. Helsinki: SUL Julkaisut Oy, 2006. ISBN 951-98952-2-1.
  2. Halila, Aimo; Simeikkö, Paul; Kotkas, Kotkas, Kallio: ”Yleisurheilu”, Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL 1900-1960, s. 367. Helsinki: SVUL, 1961.
  3. Halila, Aimo; Simeikkö, Paul; Kotkas, Kotkas, Kallio: ”Liiton rakenteen yleiskehitys - Liiton johto”, Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto SVUL 1900-1960, s. 329. Helsinki: SVUL, 1961.
  4. Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1956, s. 353. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.