Avaa päävalikko

Väinö Mikkola (urheilujohtaja)

SDP:n puolueneuvosto vuonna 1922. Väinö Mikkola ylärivissä ensimmäinen vasemmalla.

Väinö Mikkola (18. joulukuuta 188829. heinäkuuta 1928) oli suomalainen sosialidemokraatti ja urheilujohtaja, joka toimi Työväen Urheiluliiton puheenjohtajana vuosina 1927–1928.

UraMuokkaa

Helsingin sosialidemokraattista kunnallisjärjestöä edustanut Mikkola oli mukana jo ensimmäisessä sisällissodan jälkeen pidetyssä SDP:n puoluekokouksessa joulukuussa 1918[1] ja neljä vuotta myöhemmin hänet valittiin puoluetoimikunnan jäseneksi.[2] TUL:n liittotoimikuntaan kuulunut Mikkola valittiin varapuheenjohtajaksi järjestön neljännessä liittokokouksessa vuonna 1921.[3] Puheenjohtaja hänestä tuli kesäkuussa 1927, kun Mikkola voitti liittokokouksen äänestyksessä istuvan puheenjohtajan Eino Penttilän. Hänen valintansa oli Suomen työläisurheilun kannalta merkittävä, sillä kommunisteja edustaneen Penttilän syrjäyttämisen myötä valta TUL:ssä siirtyi sosialidemokraateille.[4]

Elokuun 1927 alussa Mikkola valittiin Helsingissä pidetyssä kongressissa myös kansainvälisen työläisurheilujärjestön Sosialistisen urheiluinternationaalin (SASI) hallitukseen sen ensimmäisenä suomalaisjäsenenä. Lisäksi hän kuului Työväen Urheilulehden toimituskuntaan ja TUL:n olympiakomiteaan sekä toimi Suomen joukkueenjohtajana vuoden 1927 Frankfurt am Mainin työläisolympialaisissa.[3]

Mikkolan aika TUL:n johdossa ja kansainvälisissä luottamustehtävissä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän kuoli keuhkokuumeeseen jo heinäkuussa 1928 vain 39-vuotiaana. Mikkolan tilalle nousi varapuheenjohtaja Toivo Wilppula, joka edusti myös sosialidemokraatteja.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ylimääräisen puoluekokouksen pöytäkirja, s. 3. Kotka: Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, 1920. Teoksen verkkoversio.
  2. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen XIII puoluekokouksen pöytäkirja, s. 126. Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimikunta, 1922. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c Työväen Urheiluliiton toimintakertomus 1928, s. 3–5. Helsinki: Työväen Urheiluliitto, 1929. Teoksen verkkoversio.
  4. Syrjäläinen, Antti: Miksi siksi loikkariksi? Huippu-urheilijoiden loikkaukset TUL:sta SVUL:oon 1919–1939, s. 26–27. Joensuu: Joensuun yliopisto, 2008. ISBN 978-952-219-137-3. Teoksen verkkoversio.