Väinö H. Broman

suomalainen kauppaneuvos, urheiluampuja ja golfaaja

Väinö Harry Broman (s. 29. joulukuuta 1932 Helsinki) on joensuulainen yrittäjä ja kauppaneuvos. Nuoruusvuosinaan hän oli tunnettu olympiatason haulikkoampuja ja SM-tason golfinpelaaja.

Väinö H. Broman on harjoittanut autojen varaosakauppaa vuodesta 1965 lähtien. Alkuaikoina Bromanin varaosaliikkeenä oli Pielisensuun Auto Oy, mutta 1990-luvulla nimi muutettiin Varaosamaailmaksi, kun samanniminen varaosaliikeketju perustettiin samaan aikaan. Hänet valittiin vuonna 1993 Pohjois-Karjalan vuoden yrittäjäksi. Maaliskuussa 2007 Broman Group osti itseään 2,5 kertaa suuremman turkulaisen Motonetin. Väinö H. Broman toimii Broman Group Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Poika Harri Broman toimii konsernin ja Varaosamaailman toimitusjohtajana. Toinen poika Eero Broman puolestaan toimii Motonetin toimitusjohtajana ja konsernin varatoimitusjohtajana.[1] Väinö H. Bromanin puoliso kuulu Reenpää-sukuun. Äitinsä puolelta Broman on Cederbergin sukua.

Väinö H. Broman on ollut urheiluampuja ja golfaaja. Hän oli mukana Rooman olympialaisissa 1960 ja seuraavan vuoden MM-kilpailuissa karsiutuen molemmissa loppukilpailusta. SM-kultaa hän saavutti olympiahaulikossa henkilökohtaisessa ja joukkueessa vuonna 1960. Golfissa hän saavutti SM-hopeaa 1959 ja 1960.[2]

Joensuulaisena Väinö H. Broman on ollut aktiivi karjalaisen kulttuurin tukija toimien Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön hallituksessa vuodesta 1994. Lisäksi on toiminut Saksan kunniakonsulina Pohjois-Karjalassa 1996–2003.

Lähteet muokkaa

  1. Autoissa vielä perinteistä tekniikkaa Sanomalehti Karjalainen, 2007
  2. Markku Siukonen: Urheilukunniamme puolustajat, Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 25. Helsinki: Otava, 2001.

Aiheesta muualla muokkaa