Uuden-Englannin pimeä päivä

Uuden-Englannin pimeä päivä oli perjantai 19. toukokuuta 1780, jolloin Uudessa-Englannissa ja osissa Kanadaa taivas tuli keskellä päivää epätavallisen pimeäksi. Varhain iltapäivällä oli suunnilleen yhtä pimeää kuin tavallisesti pilvisellä säällä on noin tunnin kuluttua auringonlaskun jälkeen.[1]

Pimeyden vuoksi keskellä päivääkin oli poltettava kynttilöitä, ja ulkona liikkuminen oli vaikeaa.[2] Harper's Magazinessä vuonna 1881 julkaistun artikkelin mukaan linnut menivät tällöin yöpuulle, kukot kiekuivat kuin keskiyöllä ja eläimet olivat kauhuissaan.[3] Ilmiön aiheutti todennäköisesti suuressa metsäpalossa syntynyt savupilvi, minkä lisäksi samaan aikaan mahdollisesti esiintyi sakeaa sumua.[3] Savupilvi hälveni vasta keskellä yötä, jolloin tähdet tulivat näkyviin.[3]

Ilmiön laajuus muokkaa

Harvard Collegen professori Samuel Williamsin mukaan pimeys vallitsi alueella, joka ulottui pohjoisessa ainakin Mainen Portlandiin ja etelässä New Jerseyyn. Pennsylvaniassa pimentymistä ei havaittu.[2]

Vallankumoussotilas Joseph Plumb Martin kirjoitti asiasta myöhemmin:

Olimme täällä [New Jerseyssä] "pimeän päivän" (19. toukokuuta aikoihin); sanottiin, että pimeys ei New-Jerseyssä ollut yhtä suuri kuin Uudessa-Englannissa. Kuinka suuri se oli siellä, en tiedä, mutta tiedän, että siinä osassa New-Jerseytä, jossa olin, se oli hyvin suuri, siinä määrin, että kanat menivät orrelle, kukot kiekuivat ja yökehrääjät lauloivat tavallisen iltalaulunsa; ihmisten oli sytytettävä kynttilät taloissaan voidakseen nähdä riittävästi voidakseen suoriutua arkisista toimistaan; seuraava yö oli yhtä epätavallisen pimeä kuin päiväkin.[4]

Vaikutukset muokkaa

Ensimmäisenä epätavallinen pimeys havaittiin Rupertissa, Vermontissa, jossa aurinko oli paksun pilven peitossa jo noustessaan. Massachusettsin Cambridgessä professori Samuel Williams mainitsi pimeyden alkaneen klo 10:n ja 11:n välillä ja jatkuneen seuraavaan yöhön saakka.[5] Pastori Ebenezer Parkham Westboroughista, Massachusettsista mainitsi, että puolenpäivän aikaan oli pimeää, mutta ei kertonut, milloin se oli alkanut. Harvard Collegessa sen mainitaan alkaneen klo 10.30, olleen syvimmillään klo 12.45 ja hälvenneen osittain noin klo 1.10 iltapäivällä, minkä jälkeen lopun päivää kuitenkin oli vain hieman valoisampaa. Pimeyden kerrotaan levinneen Massachusettsin Barnstableen saakka klo 2 iltapäivällä ja olleen syvimmillään puoli kuudelta illalla.[2]

Muita havaittuja ilmiöitä muokkaa

Jo useita päiviä ennen pimeää päivää aurinko näytti Uudesta-Englannista katsottuna punaiselta ja taivas keltaiselta. Kun pimeys tuli, joissa ja sadevedessä havaittiin olevan nokea, mikä viittasi savun läsnäoloon. Yön tultua kuu näytti punaiseksi värjäytyneeltä. Osissa Uutta-Englantia satoi aamulla 19. toukokuuta 1780, mikä osoittaa, että silloin oli myös pilvistä.[2][5][6]

Uskonnolliset tulkinnat muokkaa

Useimmat henkilöt pitivät keskellä päivää esiintynyttä epätavallista pimeyttä hämmästyttävänä ja selittämättömänä varsinkin, kun tiedonkulku tuohon aikaan oli hidasta. Monet tulkitsivat tapahtuman uskonnollisesti. Yleisesti sitä pidettiin merkkinä siitä, että tuomiopäivä oli lähellä.[7] Toisaalta, kun pimeä päivä sattui keskellä Yhdysvaltain vapaussotaa, jotkut itsenäisyysjulistusta vastustaneet lojalistit pitivät sitä Jumalan rangaistuksena siitä, että amerikkalaiset olivat nousseet kapinaan Englannin laillista hallitusta vastaan.

Connecticutissa kuvernöörin neuvosto oli parhaillaan kokoontuneena, mutta se aikoi hajaantua, kun monet sen jäsenistä pelkäsivät tuomiopäivän olevan lähellä. Neuvosto muutti kuitenkin mieltään, kun yksi sen jäsenistä, Abraham Davenport, ilmaisi mielipiteenään:

Vastustan hajaantumista. Tuomiopäivä joko on lähellä tai se ei ole. Ellei se ole, ei ole mitään syytä hajaantua; jos se on, haluan mieluummin tulla löydetyksi velvollisuuksiani suorittamassa. Pyytäisin sen vuoksi, että tänne tuotaisiin kynttilöitä.[8]

Davenportin osoittaman rohkeuden kunniaksi John Greenleaf Whittier kirjoitti vuonna 1868 runon Abraham Davenport.[9]

Myöhemminkin erityisesti adventistit ovat pitäneet vuoden 1780 pimeää päivää tärkeänä tapahtumana ja ajan merkkinä, joskin luonnollisesti vasta varhaisena merkkinä siitä, että lopun ajat ovat lähestymässä. Ellen G. White piti sitä Joelin kirjassa olevan ennustuksen toteutumisena: "Aurinko pimenee ja kuu muuttuu vereksi, ennen kuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä"[10][11] Samaa mieltä ovat olleet monet myöhemmätkin adventistit, jotka pitävät Whiten teoksia suuressa arvossa. Tärkeänä ajan merkkinä se mainitaankin myös esimerkiksi Arthur S. Maxwellin 10-osaisessa kirjasarjassa Ikuisia kertomuksia (engl. The Bible Story).[12]

Selitys muokkaa

Todennäköinen syy pimeään päivään oli laajoista metsäpaloista levinnyt savupilvi, joka vallinneen tuulen suunnan vuoksi kulkeutui alueelle. Tiedetäänkin, että Pohjois-Amerikassa oli samoihin aikoihin esiintynyt suuria metsäpaloja.

Jos tuli vahingoittaa puuta, sitä kuitenkaan tappamatta, ja puu myöhemmin alkaa jälleen kasvaa, palosta jää selviä merkkejä puun vuosirenkaisiin.[13] Tämä tekee mahdolliseksi päätellä, milloin on esiintynyt metsäpaloja. Puiden vuosirenkaiden tutkijat ovatkin löytäneet nykyisen Algonquinin provinssipuiston alueelta Kanadan Ontariosta jälkiä juuri vuonna 1780 riehuneesta laajasta metsäpalosta, jonka he katsovat aiheuttaneen pimeän päivän.[14]

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:New England's Dark Day

Lähteet muokkaa

  1. Alden Bradford: ”1780, May 19th”, New England Chronology, s. 196. {{{Julkaisija}}}, 1843. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d ”New England's Dark Day”, The Weather Doctor Almanac, s. 519. , 2004. Teoksen verkkoversio.
  3. a b c Ten Notable Apocalypses that (Obviously) Didn't Happen (kohta 5: Black Skies Over New England) Smithsonian.com. Viitattu 11.12.2019.
  4. The Adventures Of A Revolutionary Soldier en.wikisource.org. 1830.
  5. a b ”An Account of a Very Uncommon Darkness, in the State of New England, May 19, 1780”, The Analytical Review, Or History of Literature, Domestic and Foreign, on an Enlarged, s. 519. {{{Julkaisija}}}.
  6. Collections of the Massachusetts Historical Society, s. 193. {{{Julkaisija}}}.
  7. Thomas J. Campanella: Mark Well the Gloom: Shedding Light on the Great Dark Day of 1780. Environmental History, 2007, nro 1, s. 35–38. ISSN 1084-5453. doi:10.1093/envhis/12.1.35. Artikkelin verkkoversio.
  8. Darkness at Noon Enshrouds New England wired.com. }}
  9. Abraham Davenport & The Dark Day The Stamford Historical Society. Viitattu 11.12.2019.
  10. Joel 2:31
  11. Ellen G. White: ”Lupauksia Kristuksen paluusta”, Suuri taistelu, s. 198–200. Suomentanut Tero Kuosmanen. Kirjatoimi, 2005. ISBN 951-629-383-2.
  12. Arthur S. Maxwell: ”Jeesuksen tulon merkkejä”, Ikuisia kertomuksia, 8. osa (13. painos), s. 163. Suomentanut Aarne Unhola. Kirjatoimi, 1985 (engl. alkuteos 1953-1957). ISBN 961-679-618-3.
  13. Brief Introduction to Fire History Reconstruction 11.7.2005. National Oceanographic and Atmospheric Administration. Viitattu 12.12.2019.
  14. Erin : McMurry, Michael C. Stambaugh, Richard P. Guyette, Daniel C. Dey: International Journal of Wildland Fire, Heinäkuu 2007, nro 3, s. 266–270. doi:10.1071/WF05095.