Ubikviteetti (teologia)
Ubikviteetti merkitsee kristillisessä teologiassa Kristuksen inhimillisen luonnon läsnäoloa kaikkialla. Oppi kehitettiin luterilaisessa teologiassa, ja on ilmaistu Yksimielisyyden ohjeessa, erityisesti sen kahdeksannessa artiklassa. Opin mukaan Kristuksen inhimillinen luonto on korotettu jumalalliseen valtaan, ja näin ollen Kristus pystyy toteuttamaan lupauksensa olla läsnä sanassa ja sakramenteissa, kaikkein erityisimmin ehtoollisessa. Luterilaiseen ehtoollisoppiin yhdistettynä ubikviteetti-oppi tarkoittaa sitä, että Kristus voi olla ruumiillisesti jumalallisen voimansa vuoksi läsnä siellä, missä ikinä tahtoo. Tämän vuoksi hän on läsnä lukuisissa paikoissa (ehtoollisleivissä ja eukaristian vietoissa) yhtä aikaa (multivolipreesens).
Usein ubikviteetti tulkitaan väärin tarkoittamaan Kristuksen ruumiin kaikkiallisuutta, minkä Yksimielisyyden ohje kieltää.
Tohtori Martti Luther piti tärkeimpänä ohjenuoranaan ns. Sola scriptura -periaatetta, toisin sanoen sitä, että kaiken on perustuttava täsmälleen Raamatun sanaan. Näin ollen eukaristian (ehtoollisen) on oltava täsmälleen Jeesuksen omien sanojen mukainen: "Tämä on minun ruumiini."
Katolinen kirkko ajautuu transsubstantiaatio-opissaan tohtori Lutherin mukaan harhaan siinä, että se leipä muuttuu rituaalin kellon kilautuksen hetkellä Jeesuksen ruumiiksi, vaikka se todellisuudessa on edelleen pelkkää leipää, ja se maistuu leivältä. Ei se materia siitä kelloa kilauttamalla muuksi muutu. Muut protestantit, kuten zwingliläiset ja kalvinistit, mutta varsinkin yltiöpäiset ns. hurmahenget, "die Schwärmerer", ajautuvat tohtori Martti Lutherin mukaan harhaan siksi, koska he opettavat, että "tämä leipä ainoastaan symbolisoi Kristuksen ruumista, olematta kuitenkaan Kristuksen ruumis." Ehtoollisleipä ei ole Kristuksen ruumiin symboli, vaan Kristuksen ruumis. Samalla kun luterilainen puree öylättiä, samalla hän myös puree rikki Kristuksen luut ristinpuulla.
Ubikviteettioppi kuuluu luterilaisuuteen, mutta ei zwingliläisyyteen eikä kalvinismiin.