USS Hancock (CV-19)

USS Hancock (runkonumero CV-19) oli Yhdysvaltain laivaston Essex-luokan lentotukialus. Alus oli palveluskäytössä vuosina 1944–1947, 1954-1956 ja 1956–1976, joina aikoina se osallistui toiseen maailmansotaan sekä Vietnamin sotaan.

USS Hancock
USS Hancock
USS Hancock
Aluksen vaiheet
Rakentaja Fore River Shipyard, Quincy, Massachusetts
Kölinlasku 26. tammikuuta 1943
Laskettu vesille 24. tammikuuta 1944
Palveluskäyttöön 15. huhtikuuta 1944
15. helmikuuta 1954
15. marraskuuta 1956
Poistui palveluskäytöstä 9. toukokuuta 1947
13. huhtikuuta 1956
30. tammikuuta 1976
Tekniset tiedot
Uppouma 27 100 t (standardi)
36 380 t (kuormattu)
Pituus 271 m (kokonaispituus)
Leveys 28 m (vesiraja)
45 m (kokonaisleveys)
Syväys 8,71 m
Koneteho 150 000 hv (110 MW)
Nopeus 33 solmua (61 km/h)
Miehistöä 3 448
Aseistus
Aseistus 12 × 5"/L38 DP -tykkiä
32 × 40 mm/L56-ilmatorjuntatykkiä neliputkisina asennuksina
46 × 20 mm/L78-ilmatorjuntatykkiä
91 × lentokonetta

Valmistus

muokkaa
Pääartikkeli: Essex-luokka

Alus tilattiin Bethlehem Steel Companyltä Fore Riverin telakalta Quincystä Massachusettsista, missä köli laskettiin 26. tammikuuta 1943 USS Ticonderogana. Alus nimettiin uudelleen 1. toukokuuta USS Hancockiksi. Alus laskettiin vesille 24. tammikuuta 1944 kumminaan laivaston ilmailuosaston johtaja kontra-amiraali DeWitt Clinton Ramseyn puoliso ja liitettiin laivastoon 15. huhtikuuta 1944 ensimmäisenä päällikkönään Fred C. Dickey.[1]

Palvelus

muokkaa

Varustamisen päätyttyä Bostonissa ja vastaanottotestien päätyttyä Trinidadissa ja Venezuelan rannikolla alus palasi Bostoniin telakalle havaittujen vikojen korjaamiseksi 9. heinäkuuta. Alus palasi palvelukseen 31. heinäkuuta aloittaen matkansa Panaman kanavan kautta San Diegoon ja edelleen Pearl Harboriin, josta se jatkoi matkaansa 24. syyskuuta liittyäkseen 5. lokakuuta amiraali William F. Halseyn johtamaan Yhdysvaltain 3. laivastoon Ulithissa. Alus liitettiin kontra-amiraali Gerald F. Boganin komentamaan TG38.2:een.[1]

Seuraavana päivänä iltapäivällä alus lähti vara-amiraali Marc Mitscherin johtaman nopeista lentotukialuksista kootun osaston TF38:n kokoontumispaikalle 375 merimailia Mariaanien länsipuolella. Osaston suunnitelmana oli tehdä nopea isku Riukiusaarille, Formosalle ja Filippiineille, jotta japanilaisten ilmapuolustus lamaantuisi ennen MacArthurin hyökkäystä Leytelle. Osaston saapuessa 10. lokakuuta Riukiusaarille aluksen lentokoneet nousivat tukialukselta aiheuttaakseen tuhoa Okinawan lentotukikohdille ja meriliikenteelle. Lentotukialusosaston hyökkäyksessä tuhottiin seitsemän lentokonetta sekä avustettiin sukellusveneiden emälaivan, 12 moottoritorpedoveneen, kahden minisukellusveneen, neljän rahtialuksen ja joukon sampaaneja tuhoamisessa. Formosan lentokentille aluksen lentokoneet hyökkäsivät 12. lokakuuta, jolloin tuhottiin kuusi lentokonetta ilmataisteluissa ja yhdeksän lentokentille. Lisäksi meriliikenteelle aiheutettiin tappioita.[1]

Laivasto-osaston jouduttua ilmahyökkäykseen aluksen tykkimiehet ilmoittivat pudottaneensa yhden ja torjuneensa joukon muita hyökkääjiä seitsemän tunnin aikana. Seuraavana aamuna aluksen lentokoneet iskivät uudelleen japanilaisten lentotukikohtiin tuhoten ammusvarastoja, lentokonesuojia, parakkeja ja teollisuusalueita sekä vaurioittaen aluksia. Japanilaisten uudistaessa ilmahyökkäyksensä aluksen tykkimiehet pudottivat toisen hyökkääjän. Aamulla aluksen lentokoneet iskivät jälleen lentotukikohtiin ja meriliikenteeseen ennen vetäytymistä kaakkoon. Japanilaiset hyökkäsivät vetäytyvää lentotukialusosastoa vastaan, jolloin aluksen keulan viereen osui pommi ja toinen pommi läpäisi tykkihyllyn räjähtäen meressä. Osasto jatkoi Filippiineille tukemaan Leyten maihinnousua.[1]

Aluksen lentokoneet hyökkäsivät 18. lokakuuta Pohjois-Luzonin Laoagin, Aparrin ja Carniguin saarten alueen lentotukikohtiin ja meriliikennettä vastaan. Lisäksi koneet iskivät Cebulle, Panaylle, Negrosille ja Masbatelle. Seuraavana päivänä alus vetäytyi vara-amiraali John S. McCainin johtaman lentotukialusosaston (TG38.1) mukana Ulithille.[1]

Aluksella vastaanotettiin 23. lokakuuta määräys palata Samarin alueelle etsimään keisarillisen Japanin laivastoa, jonka ilmoitettiin pyrkivän Leytelle. Alus ei kerennyt kuitenkaan osallistua Samarin taisteluun, mutta lentotukialuksen lentokoneet hyökkäsivät vetäytyviä japanilaisia vastaan San Bernardinon salmessa. Iskun jälkeen alus liittyi kontra-amiraali Bogeyn lentotukialusosastoon, jonka mukana aluksen lentokoneet iskivät 29. lokakuuta Manilan alueen lentotukikohtiin ja meriliikenteeseen. Aluksen lentokoneet tukivat maajoukkoja ja iskivät meriliikenteeseen. Aluksesta tuli 17. marraskuuta lentotukialusosaston TF38 lippulaiva, kun vara-amiraali McCain siirtyi alukselle.[1]

Kamikaze-lentokone syöksyi 25. marraskuuta kohti alusta, kun ilmatorjuntatykkien tuli tuhosi lentokoneen noin 91 metriä kannen yläpuolella. Osa lentokoneen rungosta putosi keskilaivaan ja osa siivestä osui lentokanteen, missä se sytytti tulipalon. Kannella ollut tulipalo saatiin kuitenkin nopeasti sammumaan eikä se aiheuttanut suurta vahinkoa.[1]

Alus siirtyi 27. marraskuuta Ulithille, mistä se palasi osaston mukana häiritsemään Luzonilla olevien lentotukikohtien toimintaa estääkseen itsemurhahyökkäykset Mindorolla olevaa maihinnousulaivastoa vastaan. Aluksen lentokoneet hyökkäsivät ensimmäisen kerran 14. joulukuuta Clarkin ja Angelesin lentotukikohtiin sekä Salvadorilla olevia maajoukkoja vastaan. Seuraavana päivänä aluksen lentokoneet iskivät Masinlocille, San Fernandoon ja Cabatuanille sekä Manilanlahden laivaliikennettä vastaan.[1]

Alus saapui 24. joulukuuta Ulithille, mistä se palasi merelle kuusi päivää myöhemmin. Aluksen lentokoneet hyökkäsivät viholliskohteisiin Etelä-Kiinan merellä. Lentokoneet iskivät 7.–8. tammikuuta Luzonin lentotukikohtiin ja Formosalle 9. tammikuuta. Iskut viholliskohteisiin jatkuivat 20. tammikuuta asti. Seuraavana päivänä alukselle laskeutunut räjähti surmaten 50 ja haavoittaen 75 miestä. Nopean toiminnan seurauksena tulipalo saatiin hallintaan ja loput koneet pääsivät laskeutumaan. Aluksen lentokoneet nousivat seuraavana aamuna hyökkäykseen Okinawalle.[1]

Vara-amiraali McCain poistui alukselta Ulithilla, jonne alus saapui 25. tammikuuta. Alus purjehti osaston mukana 10. helmikuuta tehden ilmaiskuja Tokion alueelle 16. helmikuuta, jolloin lentäjät ilmoittivat pudottaneensa 71 vihollisen lentokonetta. Lentokoneet hyökkäsivät 19. helmikuuta laivastotukikohtiin Chichi Imassa ja Haha Imassa. Hyökkäysten tarkoituksena oli eristää Iwo Jima ilmavoimien ja merivoimien avusta, kun Yhdysvaltain merijalkaväki hyökkäsi. Alus tuki maihinnousua 22. helmikuuta asti.[1]

Aluksen palattua Japanin aluevesille sen lentokoneet iskivät Honshulle ja tekivät harhautushyökkäyksen Nansei-Shotolle 1. maaliskuuta. Alus palasi 4. maaliskuuta Ulithille, mistä se palasi Japanin vesille liittyen lentotukialusosastoon. Osaston lentokoneet iskivät Kyushun lentokentille, Lounais-Honshulle ja Japanin sisämeren meriliikenteeseen 18. maaliskuuta. Hancock oli 20. maaliskuuta tankkaamassa hävittäjä USS Halsey Powellia kamikazehyökkäyksen alkaessa. Hyökkäävä kone tuhoutui ilmatorjuntatulessa, mutta sen palasia putosi lentotukialuksen kannelle.[1]

Alus liitettiin TG58.3:een, jonka mukana se hyökkäsi Nansei-Shotolle 23.–27. maaliskuuta ja kuukauden lopulla Minami Daito Jimalle ja Kyushulle. Yhdysvaltain 10. armeijan noustessa Okinawan länsirannikolla maihin 1. huhtikuuta alus oli koneineen suojaamassa. Itsemurha lentäjä osui 7. huhtikuuta aluksen kannella olleisiin lentokoneisiin ja pommi osui katapulttiin, jossa se räjähti surmaten 62 miestä ja haavoittaen 71. Alus kykeni jatkamaan lentotoimintaa tuntia myöhemmin.[1]

Alus lähti 9. huhtikuuta korjattavaksi Pearl Harboriin, mistä se lähti toiminta-alueelle 13. kesäkuuta. Matkalla Filippiineille aluksen koneet iskivät Wakelle 20. kesäkuuta. Alus lähti 1. heinäkuuta osaston mukana San Pedron lahdelta ja lentokoneet hyökkäsivät Tokion lentokentille 10. heinäkuuta. Alus oli Japanin lähivesillä antautumisilmoitukseen 15. elokuuta asti.[1]

Aluksen lentokoneet tekivät 25. elokuuta kuvauslentoja etsittäessä sotavankileirejä sekä pudottivat elintarvikkeita ja lääkkeitä. Virallisen antautumisen jälkeen alus siirtyi 10. syyskuuta Tokionlahdelle, mistä se lähti 30. syyskuuta nouti Okinawalta 1 500 matkustajaa Kaliforniaan San Pedroon. Alus saapui Kaliforniaan 21. lokakuuta.[1]

San Pedrossa alus muutettiin operaatio Magic Carpetin vaatimusten mukaiseksi, minkä jälkeen se lähti 2. marraskuuta Manukselle Amiraliteettisaarille. Alus kuljetti 4. joulukuuta San Diegoon 4 000 matkustajaa. Alus lähti viikkoa myöhemmin toiselle matkalleen Manilaan, mistä se kuljetti 3 773 matkustajaa Alamedaan 20. tammikuuta 1946.[1]

San Diegossa alukselle siirtyi 18. helmikuuta lentorykmentti 7 lentotoimintaharjoitukseen Kalifornian rannikolla. Alus lähti 11. maaliskuuta San Diegosta kuljettaakseen Pearl Harborista kaksi lentorykmenttiä henkilöstöineen Saipanille, jonne se saapui 1. huhtikuuta. Saipanilla alukselle kuormattiin kaksi lentorykmenttiä henkilöstöineen, jotka se kuljetti Guamille ennen matkan jatkamista Pearl Harborin kautta Alamedaan, jonne alus saapui 23. huhtikuuta. Alus lähti 29. huhtikuuta Seattleen Washingtoniin odottamaan palveluksesta poistoa. Alus sijoitettiin Bremertonissa reserviin.[1]

15. helmikuuta 1954 – 13. huhtikuuta 1956

muokkaa

Alus siirrettiin 15. joulukuuta 1951 Puget Soundissa telakalle, missä se modernisoitiin ja muutettiin rynnäkkölentotukialukseksi. Alus luokiteltiin 1. lokakuuta 1952 uudelleen CVA-19:ksi. Alus palautettiin palvelukseen 15. helmikuuta 1954 päällikkönään W. S. Butts. Alus oli palvelukseen otettaessa ensimmäinen Yhdysvaltain lentotukialus, jonne asennettiin suihkukoneiden lentoonlähettämiseksi höyrykatapultit.[1]

Alus oli 7. toukokuuta San Diegon edustalla operoiden Kalifornian rannikolla. Alukselta lähetettiin 17. kesäkuuta ensimmäinen Yhdysvaltain laivaston lentotukialukselta höyrykatapultilla ilmaan lähetetty lentokone. Oltuaan vuoden Tyynellämerellä mukaan lukien Sparrow I ja Regulus-ohjusten sekä Cutlass-lentokoneen testaukset alus lähti 10. elokuuta 1955 Yhdysvaltain 7. laivastoon, joka operoi Japanin rannikolta Filippiineille ja Okinawalle. San Diegoon alus palasi 15. maaliskuuta 1956 ja se poistettiin palveluksesta 13. huhtikuuta, kun se siirrettiin telakalle viiston lentokannen asentamiseksi.[1]

15. marraskuuta 1956 – 30. tammikuuta 1976

muokkaa

Alus palautettiin 15. marraskuuta 1956 palvelukseen ja se aloitti kouluttautumisen San Diegon edustalla. Alus lähti 6. huhtikuuta 1957 Havaijille ja Kauko-Itään. Alus palasi 18. syyskuuta San Diegoon, mistä se lähti 15. helmikuuta 1958 Japaniin. Alus kuului suureen lentotukialusosastoon joka oli Taiwanin rannikolla, kun elokuussa oli uhka kommunistisen Kiinan maihinnoususta kansallisen Kiinan hallinnoimille Quemoylle ja Matsulle.[1]

Alus palasi 2. lokakuuta San Diegoon, mistä se siirrettiin San Franciscoon telakalle huoltoon. Telakalta vapauduttuaan alus oli koulutuksessa San Diegon edustalla. Alus lähti 1. elokuuta 1959 Yhdysvaltain 7. laivastoon Kaakkois-Aasiaan, mistä se palasi San Franciscoon 18. tammikuuta 1960. Alus palasi helmikuun alussa testattaessa UHF taajuuksiin perustuvaa viestintäjärjestelmää, jossa tapahtui peilaus kuun kautta. Alus lähti elokuussa 7. laivastoon Laosin rannikolle, kunnes alueen jännitteet hiipuivat.[1]

San Franciscoon alus palasi maaliskuussa 1961, jolloin se siirrettiin Puget Soundin laivastontelakalle huollettavaksi. Telakalla aluksen elektroniikkajärjestelmät uusittiin samoin kuin tehtiin muita parannuksia. Alus vapautui telakalta, minkä jälkeen se lähti 2. helmikuuta 1962 Kaukoitään. Alus partioi Etelä-Kiinan merellä, kun Laosin ja Vietnamin alueen jännitteet lisääntyivät.[1]

Kesäkuussa 1962 alus oli jälleen Quemoyn ja Matsun vesillä kommunistien maihinnousun uhatessa saaria, minkä jälkeen se harjoitteli Japanin rannikolta Okinawalle yltävällä alueella. Alus palasi San Franciscoon 7. lokakuuta, minkä jälkeen se teki lyhyen matkan Havaijin rannikolla koulutettaessa lentäjiä. Alus lähti 7. kesäkuuta 1963 Kaukoitään.[1]

Alus liittyi Etelä-Koreassa pidettyihin suuriin sotaharjoituksiin, minkä jälkeen se oli vallankaappauksen jälkeen Etelä-Vietnamin rannikolla. Alus saapui 16. tammikuuta 1964 Hunter's Pointin laivastontelakalle modernisoitavaksi, mihin sisältyi uusi varastointijärjestelmä, rungon kunnostus ja lentokannen päällystäminen alumiinilla. Telakalta vapauduttuaan alus teki koulutuspurjehduksen Havaijille, mistä palattuaan se lähti 21. lokakuuta Alamedasta Kaukoitään 7. laivastoon.[1]

Japaniin alus saapui 19. marraskuuta, ja pian alus siirtyi partioimaan Yankee-asemalle Tonkininlahdelle. Alus oli Vietnamin aluevesillä osallistuen sotatoimiin, kunnes se lähti Yhdysvaltoihin alkukeväästä 1965.[1]

Marraskuussa alus palasi sotatoimialueelle. Alus partioi 16. joulukuuta alkaen Vietnamin rannikolla lukuun ottamatta lyhyitä lepoja Hong Kongissa, Filippiineillä ja Japanissa. Aluksen lentokoneet iskivät vihollisen asemiin maissa, kunnes alus palasi Alamedaan 1. elokuuta 1966. Oltuaan Yhdysvaltain länsirannikolla alus palasi alkuvuodesta 1967 Vietnamin rannikolle, mistä se palasi Alamedaan 22. heinäkuuta.[1]

Hancockin, USS Rangerin ja USS Oriskanyn lentokoneet hyökkäsivät Pohjois-Vietnamin ohjus- ja ilmatorjuntaasemiin 19. pituuspiirin eteläpuolella. Hyökkäys oli vastine hyökkäykseen aseistamatonta Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelukonetta vastaan 21.–22. 1970. Alus vuorotteli Rangerin ja USS Kitty Hawkin kanssa Yankee-asemalla, kunnes USS Midway vapautti Hancockin palaamaan Yhdysvaltoihin 10. toukokuuta 1971.[2]

Alus palasi USS Coral Sean kanssa Yankee-asemalle 30. maaliskuuta 1972, jolloin Pohjois-Vietnamin joukot hyökkäsivät Etelä-Vietnamiin. Vastineena hyökkäykseen lentotukialusten lentokoneet tekivät operaatio Freedom Trainin määrittelemiä taktisia tukilentoja Pohjois-Vietnamin eteläosien sotilas- ja huoltokeskuksiin. Huhtikuun loppuun mennessä iskut kattoivat suuren osan alueesta. Hancockin lentokoneet tekivät 25.–30. huhtikuuta iskivät Kontumin ja Pleikun ympäristössä olleisiin kohteisiin.[2]

Vuonna 1975 alus oli jälleen Etelä-Vietnamin rannikolla. Alus lähti Subicinlahdelta 23. maaliskuuta Coral Sean, Midwayn, Enterprisen ja maihinnousutukialus USS Okinawan kanssa mahdollista pakolaisten evakuointia varten Pohjois-Vietnamin joukkojen vallattua kaksikolmannesta Etelä-Vietnamista. Lähes 9 000 henkeä evakuoitiin. Näistä oli 1 373 yhdysvaltalaisia ja loput 6 422 muita kansallisuuksia. Aluksen valmiutta nostettiin 12.–14. toukokuuta yhdysvaltalaisen 39-hengen miehistöllä varustetun rahtilaivan SS Mayaguezin pelastamiseksi, jonka punaiset Khmerit olivat vallanneet 12. toukokuuta kansainvälisellä vesialueella. Tehtävää ei kuitenkaan toteutettu.[2]

Alus poistettiin 30. tammikuuta 1976 palveluksesta ja seuraavana päivänä laivaston alusluettelosta. Defense Reutilization and Marketing Service (DRMS) myi aluksen romutettavaksi 1. syyskuuta 1976.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y DANFS – USS Hancock
  2. a b c d CV19

Aiheesta muualla

muokkaa