Avaa päävalikko
Tyyne esittelee Spedeltä saamaansa sormusta tammikuussa 1988

Tyyne Syväskökkö-Lipasti on Vesa-Matti Loirin esittämä naishahmo Spede Show- ja Vesku Show -ohjelmista.

Tyyne on ammatiltaan televisiokuuluttaja. Hänellä on pitkät ruskeat hiukset ja hän käyttää runsaasti meikkejä. Hän pukeutuu aina näyttäviin puseroihin ja minihameeseen. Hän tuo reilusti itseään esille, eikä turhia ujostele. Hän on sinut itsensä kanssa, eikä häpeile puhua selluliitista ja samalla esitellä sääriään. Hän ihailee Helsingin herroja, ja kertoo avoimesti televisiossa useista miesseikkailuistaan. Hän on myös hiukan kateellinen Hannele Laurille, joka saa sketseissä kaikki naisroolit. Vuonna 1987 Tyyne järjesti Spede Show’ssa kansanäänestyksen, jossa kortein äänestettiin kumpi on suositumpi hän vai Hannele Lauri. Spede Show'n loputtua Tyyne siirtyi Vesku Show'hun, jossa hän luki lehtiuutisia ja lauloi muutamia lauluja. Samaan aikaan hän myös hiukan masentui, kun Loiri ei kirjoittanut hänelle sketsejä. Tyynellä oli veli, Reino, joka katosi kertausharjoituksissa. Tyynen lentävä lause on "pimpelipom".

Tyyne on levyttänyt musiikkia: Pim peli pom -albumi julkaistiin keväällä 1988. Levyllä hän duetoi Jean-Pierre Kuselan kanssa laululla Tahdon olla sulle hellä. Tyyne laulaa myös hänelle sävelletyn ja sanoitetun Pimpeli pom -laulun ja Rauli Badding Somerjoen Fiilaten ja höyläten sekä käännösbiisit Sex machine, Ei koskaan sunnuntaisin, Söteem & Chirpy chirpy cheep.

Tyyne esiintyi myös vuonna 1990 elokuvassa Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla johtaja Uuno Turhapuron mahdollisena äitinä.

AlbumitMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa