Tuusulan venäläinen varuskuntakirkko

Tuusulan venäläinen varuskuntakirkko eli Pyhän Nikolaoksen kirkko oli Tuusulan varuskunta-alueella sijainnut ortodoksinen kirkkorakennus. Vuonna 1900 valmistuneen kirkon rakentaminen kuului laajaan venäläistämisohjelmaan. Kirkon suunnitelmat piirsi arkkitehti Šaposnikov. Kirkko sijaitsi mäellä, josta rakennus hallitsi koko Tuusulaa.[1]

Tuusulan venäläinen ortodoksinen varuskuntakirkko.

Kirkkoon saatiin paljon lahjoituksia. Muun muassa kelloihin tarvittava metalli saatiin venäläisten upseerien keräämistä ja lahjoittamista tykinhylsyistä.

Rakennustyöt aloitettiin vuonna 1897. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov oli läsnä kirkonkellojen nostotilaisuudessa maaliskuussa 1900, ja kirkko vihittiin lokakuussa 1900. Kirkkoa on pidetty komeimpana tuolloin rakennetuista monista sotilaskirkoista. Kirkossa pidettiin jumalanpalveluksia vuoteen 1922 asti, minkä jälkeen se oli erilaisissa tilapäiskäytöissä, muun muassa varastona. Tornit purettiin jatkosodan aikana, jotta ne eivät loistaisi pimeässä, ja itse rakennus purettiin vuonna 1958.[1]

Kirkon paikalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1961.

Kirkolle kuulunut risti löytyi Tuusulan Hyrylän Kirkonmäen rakennustyömaalta joulun alla 2020.[2]

Lähteet muokkaa

  • Koukkunen, Heikki & Kasanko, Mikael: Helsingin ortodoksinen seurakunta 1827–1977, s. 64–67. Helsingin ortodoksinen seurakunta, 1977. ISBN 951-99128-5-1.
  • Lehtonen, Timo: Vaienneet kellot: Autonomian ajan sotilaskirkot 1809 - 1917. Jelgava Printing House, Riika, 2015. ISBN 978-952-93-6534-0.

Viitteet muokkaa

  1. a b Tuusulan kotiseutupolut; Varuskuntapolku tuusula.fi. Arkistoitu 8.2.2009. Viitattu 17.5.2009.
  2. Artikkelit: Ajankohtaista Hos.fi 27.1.2021