Turvavaihde on raideliikenteessä käytettävä turvaratkaisu, jolla kiintein vaihde- ja raidejärjestelyin estetään luvaton ja liikennettä vaarantava muiden raiteiden käyttö.[1] Turvavaihteita asennetaan paikkoihin joissa on vaarana, että esimerkiksi ratapihalla liikkuva kalusto vaihtotöiden aikana ohjautuu jarrulaitevian tai muun syyn vuoksi muiden junien käyttämille raiteille, sekä paikkoihin joissa on vaarana kahta eri raidetta kulkevan junan joutuminen samalle raiteelle myöhästyneen tai pitkäksi menneen jarrutuksen vuoksi.

Vaihteesta, turvaraiteesta, päätepuskimesta ja hiekkaisesta pysähtymisalueesta muodostuva turvavaihderatkaisu. Turvavaihde (etualalla) on asetettu liikenteen sallivaan asentoon.

Junaturvallisuussääntö vuodelta 1996 määrittelee turvavaihteen seuraavasti: Turvavaihde on vaihde, joka käännettynä suojaavaan asentoon estää muilta raiteilta pääsyn kulkutielle.[2]

Rakenne

muokkaa

Turvavaihde

muokkaa

Turvavaihde voi olla kokonainen tavallinen vaihde, joka suojaavassa asennossaan on käännettynä johtamaan turvaraiteelle tai muulle asetettua kulkutietä suojaavalle raiteelle. Paikoissa, joissa tila ei riitä kokonaiselle vaihteen ja turvaraiteen yhdistelmälle, voidaan käyttää osittaista vaihdetta, jossa on vain vaihteen kielet. Englanninkielisissä maissa osittaisesta turvavaihteesta käytetään nimitystä catch points ja trap points. Osittaisen vaihteen avulla raiteeseen saadaan epäjatkuvuuskohta, joka suistaa kaluston kiskoilta ellei kulkutietä ole turvattu ja vaihdetta ole käännetty oikein.

Turvavaihteena voidaan tavallisen yksinkertaisen vaihteen lisäksi käyttää myös rinnankytkettyä risteysvaihdetta.

Turvaraide

muokkaa

Osittaisissa turvavaihderatkaisuissa turvaraidetta ei ole. Turvaraiteen tarkoitus on ohjata luvatta liikkuva kalusto riittävän etäälle siitä raiteesta, jota turvavaihde suojaa. Mikäli turvaraiteena toimii suojattavaan kulkutiehen nähden rinnakkainen raide, voidaan liikenne turvaraiteella sallia sillä se ei vaaranna viereisen raiteen liikennettä. Ratapihoilla pitkiä turvaraiteita voidaan käyttää myös vaihtotyöhön vaarantamatta pääraiteen junaliikennettä.

Hiekkaeste

muokkaa

Lyhyen päättyvän turvaraiteen päätekohdan takana on yleensä rakenteista vapaa maa-alue, jonne on rakennettu pysähtymiseste joko hiekasta tai muusta maa-aineksesta. Esteen tarkoitus on pysäyttää raiteen päätekohdan ylitse kulkeva kalusto mahdollisimman hallitusti sekä pitää kalusto pystyssä vahinkojen vähentämiseksi.

Erityyppisiä turvavaihderatkaisuja

muokkaa

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Glossary of Signalling Terms, Railway Group Guidance Note GK/GN0802, Issue One (PDF) huhtikuu 2004. Rail Safety and Standards Board (UK). Arkistoitu 29.1.2016. Viitattu 23.1.2009. (englanniksi)
  2. Junaturvallisuussääntö 4.3.1006, html-versio (viitattu 23.1.2009) (Arkistoitu – Internet Archive)
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Aiheesta muualla

muokkaa