Turun Yliopistosäätiö

Turun Yliopistosäätiö on Turun yliopiston toimintaa edistävä ja tukeva säätiö. Se on toiminut vuodesta 1974, jolloin yliopiston toiminta valtiollistettiin. Säätiön peruspääoma muodostettiin tuolloin yksityisen yliopiston saamista lahjoitusvaroista.[1] Vuonna 2022 säätiön rahastojen yhteenlaskettu koko oli runsaat 70 miljoonaa euroa.[2]

Säätiön tunnus

Toiminta

muokkaa

Turun Yliopistosäätiön tavoitteena on edistää ja tukea Turun yliopiston toimintaa. Säätiön tärkeimpänä toimintamuotona on sen rahastojen hallinnointi.[2] Rahastojen tuotoista säätiö jakaa vuosittain merkittävän määrän apurahoja.[2] Lisäksi Turun Yliopistosäätiö omistaa useita kulttuurikohteita, joiden toiminnalla ja ylläpidolla edistetään Turun yliopiston tarkoitusperien saavuttamista ja esitellään yliopiston työtä.[3]

Turun Yliopistosäätiön omistamia kulttuurikohteita ovat muun muassa Granö-keskus[4] Tartossa Virossa ja Bengtskärin majakka[5]. Turun Yliopistosäätiö omistaa myös Liedon Vanhalinnan, jonka ylläpitoa varten on perustettu erillinen Liedon Vanhalinna -säätiö.[6]

Lähteet

muokkaa
  1. Satavuotiset perinteet Turun Yliopistosäätiö. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 2.7.2012.
  2. a b c Turun Yliopistosäätiön kotisivu yliopistosaatio.fi. Viitattu 18.3.2022.
  3. Kulttuurikohteet (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Granö-keskus Turun yliopistosäätiö. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 2.7.2012.
  5. Bengtskärin majakka Turun yliopistosäätiö. Arkistoitu 7.12.2013. Viitattu 2.7.2012.
  6. Liedon Vanhalinna Liedon Vanhalinna. Viitattu 18.3.2022.