Tuku tuku on vuonna 1991 ilmestynyt Piirpauke-yhtyeen kymmenes studioalbumi. Ydinryhmän muodostavat levyllä laulaja Cinta Hermo, lyömäsoittaja Ismaila Sane sekä Piirpauken johtohahmo Sakari Kukko, joiden muodostaman trion piti alun perin olla pelkästään Kukon Karavana-niminen sivuprojekti. Usealla kappallella ovat myös mukana yhtyeen entinen jäsen Badu N'djay sekä kolmas senegalilalaismuusikko Malang Cissokho. Kokoonpanosta johtuen Tuku tuku on Piirpauken albumeista kaikkein afrikkalaisvaikutteisin.[1]

Tuku tuku
Piirpauke
Studioalbumin Tuku tuku kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  1990
 Julkaistu 1991
 Formaatti CD-levy
 Tyylilaji maailmanmusiikki, jazz
 Kesto 63.06
 Levy-yhtiö Rockadillo Records
Piirpauken muut julkaisut
Global Servisi
1990
Tuku tuku
1991
Muuttolinnut / Terra Nova
1993

Levy koostuu yhtyeen jäsenten omien teosten sekä kansansävelmien lisäksi myös kahdesta karjalaisen paimenmuusikon Teppo Revon sävellykseen Kevään säveliä perustuvasta kappaleesta sekä kahdesta versiosta Olli Suolahden laulusta Tuku tuku lampaitani. Nimikappale oli mukana MTV3:n Levyraati-ohjelmassa, jonka yleisöäänestyksen se voitti.[1]

Muusikot

muokkaa

Piirpauke

muokkaa

Vierailevat muusikot

muokkaa

Kappaleet

muokkaa
  1. Primavera – 8.18 (säv. Teppo Repo ja Sakari Kukko, san. Ismaila Sane ja Cinta Hermo)
  2. Primavera II – 1.35 (säv. Teppo Tepo)
  3. Girasol – 4.29 (säv. ja san. Cinta Hermo)
  4. Cheri (Dudu) – 3.42 (bessarabialainen kansansävelmä, san. Cinta Hermo)
  5. Mariama – 4.21 (säv. ja san. Sundjulu Cissokho)
  6. Serimeni – 5.53 (säv. ja san. Ismaila Sane)
  7. Wami – 1.57 (guinealainen kansansävelmä)
  8. Tuku tuku – 3.30 (säv. ja san. Olli Suolahti)
  9. Tuku tuku II – 5.24 (säv. Sakari Kukko, san. Olli Suolahti)
  10. Dugub – 3.31 (säv. ja san. Badu N'djay)
  11. Foroya – 5.34 (säv. ja san. Malang Cissokho)
  12. Carrosso – 5.22 (senegalilainen kansansävelmä)
  13. Manita – 3.00 (säv. ja san. Badu N'djay)
  14. Mansali – 7.17 (säv. Sakari Kukko, san. Cinta Hermo)

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. a b Väisänen, Kaisa: "Sakari Kukko – elämä, ura ja tuotanto: Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin" s. 55–56. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopiston taiteiden tutkimuksen laitos, 2004.