Tämä artikkeli kertoo elektroniikasta. Trimmerillä voidaan tarkoittaa myös siimaleikkuria.

Trimmeri on elektroniikassa pieni, piirilevylle juotettu elektroniikan komponentti, tavallisimmin vastus tai kondensaattori, jonka arvoa voidaan säätää ruuvimeisselin tai muun työkalun avulla irrottamatta komponenttia levyltä.

Yksikierros trimmerivastuksia

Trimmerivastukset (eli trimmeripotentiometrit) voidaan jakaa yksikierrostrimmereihin ja monikierrostrimmereihin. Yksikierrostrimmeriä voi kiertää vain noin 300 astetta, joten sen arvoa ei voi säätää kovin tarkasti haluttuun arvoon. Monikierrostrimmeriä voi kiertää esimerkiksi kymmenen kierrosta, joten sen arvon voi asetella hyvinkin tarkasti.

Säätö tapahtuu pienellä trimmeriin sopivalla työkalulla tai ruuvimeisselillä. Tavallisin työkalun muoto on taltta- tai ristipää. Säätämiseen on olemassa sitä varten valmistettuja työkaluja, jotka voivat olla kokonaan muovia tai niiden päässä voi olla pieni metallikärki. Näin työkalun itsensä vaikutus säätöön on mahdollisimman pieni. Pelkästä muovista tehdyn työkalun kestävyys on heikompi.

Trimmeri on tarkoitettu säädettäväksi vain laitteen valmistusvaiheessa tai laitehuollossa. Valmistusvaiheessa trimmerillä voidaan kompensoida komponenttien toleranssista johtuva vaihtelu laiteyksilöiden välillä. Laitehuollossa trimmerillä voidaan kompensoida komponenttien vanhenemisesta johtuva arvojen ryömintä tai pienet erot rikki menneen alkuperäisen ja uuden komponentin välillä. Trimmeriä ei ole suunniteltu kestämään lukuisia säätökertoja.

Katso myös

muokkaa


Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.