Tre-Funk III

suomalainen yhtye

Tre-Funk III on kolmen Tampereella vaikuttavan räppärin/tuottajan eli Hannibalin, Haamun ja 6mäen muodostama trio. Kokoonpano on konseptibändi joka sai alkunsa vuonna 2015 räppäreiden yhteiskeikasta. Yhtyeen musiikkityyli on räpin ja funkin fuusio. Sanoitukset käsittelevät muun muassa eskapismia tai kuten Haamu sanoo: ”Haluamme herätellä ihmiskuntaa räppäämällä siitä, mihin se voi ajautua.”[1]

Tre-Funk III
Tiedot
Toiminnassa 2015–
Tyylilaji rap, funk, elektro funk, synthwave
Kotipaikka Tampere
Jäsenet

Hannibal,
Haamu,
6Mäki,

Levy-yhtiö

Monsp (2016–)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Yhtye julkaisi kesällä 2016 ensimmäiset musiikkivideonsa Rauhan merkeissä ja Planeetta Funk ja albumin Planeetta Funk 21. lokakuuta 2016.[2]

Albumi sai hyviä arvioita. Aamulehden Arttu Rantakärkkä antoi levylle 4/5 tähteä, hän piti kolmikon flow’ta hyvänä ja sanoituksia nokkelina ja mainitsi ainoana moitteena albumia vaivaavan lievän tasapaksuuden. [3] Rumban Niko Toiskallio antoi levylle arvosanan 8,7 ja kehuu kolmikon ominaisuuksia hyvin toisiaan täydentäviksi ja levyä erinomaiseksi tripiksi.

Julkaisut

muokkaa

Albumit

muokkaa

Videot

muokkaa
  • Rauhan merkeissä (2016)
  • Planeetta Funk (2016)
  • Mee ny meneen (2017)
  • Pojehali! (2021)

Lähteet

muokkaa
  1. Silja Annila: Funkia ja räppiä yhdistelevä Tre-Funk III nousee rap-piireissä kohinalla: kollegat kehuvat, ja häröily uppoaa myös yleisöön ylex.fi. 18.8.2016. Viitattu 23.2.2017.
  2. Tre-Funk III ‎– Planeetta Funk discogs.com. Viitattu 23.2.2017.
  3. Arttu Rantakärkkä: Arvio: Tre-Funk III:n galaktinen funk pelastaa meidät tuholta Aamulehti. 20.10.2016. Arkistoitu 24.2.2017. Viitattu 23.2.2017.