V75 on raveissa järjestettävä rahapeli, joissa pelaaja veikkaa seitsemän lähdön voittajahevosta. Seitsemän oikein tuloksen lisäksi pelissä on voittoluokat kuudelle ja viidelle oikealle hevoselle. Suomessa peli järjestetään nykyään nimellä Toto76 ja siinä on ainoastaan kaksi voittoluokkaa.lähde?

Tuomo Ojanperä ohjastamassa Sweet Sunrisea Porin raviradalla V75-raveissa elokuussa 2011.

Suomessa Toto76:n kohteet ravataan tavallisesti lauantaisin. Kilpailupaikkakunta vaihtelee viikoittain. Jokainen Suomen maakuntarata saa järjestää vuosittain vähintään 1-2 Toto76-ravit.lähde?

V-pelit muokkaa

 
ATG:n V75-pelin mainoskyltti Ruotsissa.

V75 kuuluu raveissa järjestettäviin ns. V-peleihin, joka on Ruotsissa 1940- ja 50-luvuilla kehitetty pelimuoto. V-kirjain tulee ruotsin kielen voittajaa tarkoittavasta sanasta vinnare. Numero puolestaan ilmaisee, kuinka monen lähdön voittajaa pelissä pitää veikata. Mikäli numeroita on kaksi, kertoo jälkimmäinen pelin pienimmän voittoluokan.lähde?

Ruotsissa V-pelejä järjestetään raveissa useita eri variaatioita. Totopeliyhtiö ATG:n valikoimissa ovat V3, V4, V5, V65, V64 ja uusimpana vuoden 2011 lopulla markkinoille tullut, toistaiseksi kokeiluasteella oleva V86-peli. [1] [2]

Suomessa markkinoilla ovat Veikkauksen järjestämät Toto4, Toto5, Toto65 ja Toto75.lähde?.

Historia ja levinneisyys muokkaa

V-pelit syntyivät Ruotsissa 1940- ja 50-luvuilla aluksi V5-pelin muodossa. 1950- ja 60-luvuilla se levisi myös muihin Pohjoismaihin. Vuosien kuluessa Ruotsin V5 on laajentunut nykyiseen muotoonsa seitsemän lähdön peliksi. V65-peli aloitettiin Ruotsissa vuonna 1974 ja V75 lokakuussa 1993. 2000-luvulla siitä on tullut kansainvälinen peli, jota voidaan pelata säännöllisesti myös Tanskasta, Hollannista, Virosta ja Saksasta. [3] Ruotsin lisäksi omaa V75-peliä pelataan Suomessa ja Norjassa.[4]

Viime vuosina on myös järjestetty Pohjoismaiden yhteisiä V75-raveja. Ruotsin ja Norjan ensimmäinen yhteinen V75-kierros järjestettiin vuonna 2008. Suomessa vastaava juostiin ensimmäistä kertaa Vermossa tammikuussa 2012.[5] [6]

V75 Suomessa muokkaa

Suomen Hippos aloitti V5:n vuonna 1960, ja se toimi pelin järjestäjänä vuoteen 1982 saakka. Tällöin peli siirtyi Oy Veikkaus Ab:n haltuun ja raviradoilla aloitettiin vastaavasti pelaamaan helpompaa V4-peliä.[7]

Vuonna 1991 V5 muutettiin kahden voittoluokan V65-peliksi. 1995 Veikkaus aloitti V65:n lisäksi jälleen myös V5-pelin, joka ratkaistiin keskiviikkoisin Vermossa. Pelin tulos nähtiin Yle TV1 -kanavalla keskiviikkoillan Urheiluruudun yhteydessä. V65 korvattiin uudella kolmen voittoluokan V75-pelillä talvella 2001.lähde?

Vuoden 2012 alusta Veikkauksen järjestämät V5 ja V75 siirtyivät Fintoton haltuun. Koska ne olivat Suomessa Veikkauksen omistamia tuotemerkkejä, joista yhtiö ei halunnut luopua, piti Fintoton vaihtaa pelien nimet. Uusiksi nimiksi valittiin Toto5 (T5) ja Toto75 (T75). Fintoto muutti myös oman V4-pelinsä nimen muotoon Toto4 ja aloitti keskiviikkoisin Vermossa ratkaistavan Toto65-pelin. [8] Vuoden 2017 alusta totopeleistä on jälleen vastannut Veikkaus Oy, uusi vanhan Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton fuusiona syntynyt rahapeliyritys.lähde?

Pelaaminen muokkaa

 
V75-lippu Porin raviradalla.

V75- ja Toto75-pelissä veikataan seitsemän ravilähdön voittajaa. Pienin panos on 0,05 euroa. Pelaajalla on mahdollisuus merkitä jokaiseen lähtöön haluamansa määrä voittajaehdokkaita. Hinta kuitenkin nousee sitä mukaa, mitä enemmän laitetaan mahdollisia voittajia. Pelin hinta lasketaan kertomalla lähtöihin merkittyjen hevosten määrä keskenään. Näin saatu rivimäärä kerrotaan vielä pelipanoksella, jolloin saadaan lopullinen hinta.lähde?

Mikäli voittajaehdokkaita on merkitty lähdöittäin esimerkiksi 1,1,2,2,4,4 ja 5, saadaan pelin rivimäärä kertolaskulla 1×1×2×2×4×4×5=320. Kun saatu rivimäärä 320 kerrotaan pienimmällä panoksella 0,05 eurolla, saadaan hinnaksi 16,00 euroa. Yhden euron panoksella se maksaisi vastaavasti 320 euroa.lähde?

Mahdollisten poisjääntien varalta on peljaajalla mahdollisuus laittaa jokaiseen lähtöön 1-2 varahevosta. Mikäli pelaaja ei merkitse niitä itse, tulevat ne mukaan automaattisesti tietokoneen asettamina.lähde?

Peliä voi ostaa tietokoneen arpomana pikapelinä, joka tunnetaan nimellä Salama. Ruotsissa vastaava Harry Boy-niminen pikapeli on erittäin suosittu ja muodostaa huomattavan osat V75:n myynnistä. Suomessa Salama-pikapeli ei kuitenkaan ole saavuttanut suurta suosiota. Pikapelit voivat olla myös ns. kimppapelejä, joissa panos on pienempi kuin tavallinen 0,05 euroa. Tällöin myös mahdollinen voitto-osuus on pienempi kuin 0,05 euron panoksella saatava.

Toto75-peliä on nykyään mahdollisuus pelata myös niin, että pelaaja osallistuu halutessaan vain 7-oikein tuloksen tavoitteluun. Tällöin hän saa 7-oikein voiton 2,5-kertaisena, mutta vastaavasti menettää mahdolliset voitot 6- ja 5-oikein voittoluokissa.

Voitonjako muokkaa

Toto75 ja V75-peleissä on kolme voittoluokkaa. Mahdollisuus on seitsemän oikein lisäksi voittaa pienempiä voittoja 6 ja 5 oikein -tuloksilla. Fintoto palauttaa pelaajille voittoina Toto75-pelin vaihdosta 65 prosenttia.lähde?

6- ja 5-oikein voittoluokkien voittoja ei makseta, mikäli ne jäävät alle 1,5 euron. Tällöin ne siirtyvät jaettavaksi seuraavalla viikolla, jolloin järjestetään ns. Jackpot-kierros. Samoin menetellään, mikäli ei löydy yhtään seitsemän oikein -tulosta.lähde?

Pelivaihdot muokkaa

Suomessa Toto75-pelin viikkovaihto on vakiintunut pelin siirryttyä Fintoton haltuun noin 0,4 miljoonaan euroon. Ennätysvaihto tehtiin Fintoton 75-pelin avanneella yhteispohjoismaisella kierroksella tammikuussa 2012, jolloin se oli yli 9,2 miljoonaa euroa. [9]

Ruotsissa V75 on maan suurin urheilupeli ja toiseksi suosituin rahapeli kolikkoautomaattien jälkeen. Vuonna 2011 sitä pelattiin yhteensä yli 5,2 miljardia kruunua (yli 580 miljoonaa euroa). Keskimääräinen viikkovaihto on noin 9 miljoonaa euroa. [10][11]

Lähteet muokkaa

  1. Ruotsin totopeliyhtiö ATG:n kotisivut
  2. Mitä ihmettä? Solvallassa kokeillaan V86-peliä 14.9.2012. Ilta-Sanomat. Viitattu 7.5.2012. [vanhentunut linkki]
  3. The 411 on the V75 17.7.2012. ESPN. Viitattu 7.5.2012.
  4. Rikstoto Norge
  5. Därför satsar ATG på V75 utomlands 12.3.2008. Aftonbladet. Viitattu 7.5.2012.
  6. Ravikarnevaalit Vermossa maaotteluhengessä 5.1.2012. Helsingin Uutiset. Arkistoitu 30.1.2012. Viitattu 7.5.2012.
  7. Historia Vermon ravirata Oy. Arkistoitu 7.3.2012. Viitattu 7.5.2012.
  8. Ravipelit Fintotolle iltalehti.fi. 27.4.2011. Viitattu 27.4.2011.
  9. Suomen Hippos ravikilpailutulokset
  10. ATG:n vuosikatsaus (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  11. Succén: Sprängde 13-miljardersvallen 2.1.2012. Aftonbladet. Viitattu 7.5.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla muokkaa