Tolvana

Reijo Mäen dekkari vuodelta 2019

Tolvana on Reijo Mäen vuonna 2019 ilmestynyt kolmaskymmenes Vares-dekkari. Se käsittelee Venäjää.[1] Kirjan kustansi Otava.[2]

Tolvana
Kirjailija Reijo Mäki
Kansitaiteilija Timo Numminen
Kieli suomi
Genre dekkari
Kustantaja Otava
Julkaistu 2019
Sivumäärä 460
ISBN 978-951-1-34110-9
Sarja: Vares
Edeltävä Gekko
Seuraava Soopeli
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tolvanan aihe on Venäjän pyrkimys varautua kriisitilanteita varten hankkimalla strategisia asemia Turun saaristosta laivaväylien varrelta ja tekemällä muita valmisteluja. [Vrt. Airiston Helmi tutkinta] Teema on sama kuin Mäen vuonna 2001 julkaisemassa kirjassa Kolmastoista yö. Tolvana käsittelee lisäksi Venäjän suhdetta toisinajattelijoihin ja sivuaa siten myös Mäen vuonna 1988 kirjoittamaa Marraskuu on musta hauta -teosta. Juonessa on yhtymäkohtia vuonna 1991 julkaistuun Kuoleman kapellimestariin. Kirjassa esitellään myös Venäjän turvallisuuspalvelujen suhteita ja toimintatapoja.

Vastaanotto muokkaa

Turun Sanomien Kimmo Rantanen arvioi kirjaa useammasta näkökulmasta avautuvaksi perus-Varesta jäntevämmäksi trilleriksi. Mäki varoittaa Ilkka Remeksen tapaan naiiviudesta Venäjän valtapyrkimysten suhteen, mitä korostaa vielä kirjan lähdeluettelo ja jälkisanat.[3]

Ilmestymisvuonnaan Tolvanaa myytiin 21 400 kappaletta ja se oli kuudenneksi myydyin kotimainen kaunokirja.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Komulainen, Matti: Jussi Vares ja Airiston Helmi Suomen Kuvalehti. 20.6.2019. Viitattu 2.7.2019.
  2. Tolvana kirjasampo.fi. Viitattu 8.1.2020.
  3. Rantanen, Kimmo: Kirja-arvio: Kolmaskymmenes Vares-tarina on jäntevää trillerityyliä ts.fi. 22.5.2019. Viitattu 28.5.2021.
  4. Myydyimmät kotimaiset kaunokirjat vuonna 2019 kustantajat.fi. Arkistoitu 26.1.2020.