Avaa päävalikko
Pääkonttori

Tokyo Electric Power Company (Tepco) on japanilainen sähköyhtiö. Se on Aasian suurin ja maailman neljänneksi suurin sähköyhtiö. Yhtiö perustettiin vuonna 1951.[1]

Fukushima I -voimalan ydinonnettomuuksien jälkeen yhtiön markkina-arvo on pienentynyt noin 80 prosenttia. Yhtiön tilanne on herättänyt keskustelua mahdollisesta pelastuspaketista, joka saattaisi johtaa yhtiön kansallistamiseen. Yhtiö joutuu maksamaan merkittävästi korvauksia onnettomuudesta, ydinvoimalan korjaus ja jälkihoito maksavat myös valtavasti. Tepco tuotti ennen onnettomuutta noin kolmanneksen Japanin sähköstä.[2]

Sisällysluettelo

SkandaalitMuokkaa

Maaliskuussa 2007 julkistetun yhtiön sisäisen raportin mukaan Tepco oli salannut 29 vuotta onnettomuuden, jossa viisi jarruttavaa kontrollisauvaa oli pudonnut paikoiltaan seitsemän ja puolen tunnin ajaksi Fukushima I -ydinvoimalan reaktorissa vuonna 1978. Vastaava onnettomuus tapahtui viitosreaktorissa helmikuussa 1979 ja kakkosreaktorissa syyskuussa 1980. Yhdestäkään onnettomuudesta ei kerrottu viranomaisille. Fukushiman kakkosreaktorissa kaksi sauvaa valui paikaltaan kesäkuussa 1993 ja Niigatan voimalassa huhtikuussa 2000.

Vuonna 2007 yhtiö joutui sulkemaan maanjäristyksessä vaurioituneen Kashiwazakin–Kariwan ydinvoimalaitoksen.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.