Vladimir Stavski
Vladimir Petrovitš Stavski (ven. Влади́мир Петро́вич Ста́вский, oikea sukunimi Kirpitšnikov, Кирпичников; 11. elokuuta 1900 Penza – 14. marraskuuta 1943 Nevelin lähellä[1]) oli venäläinen neuvostokirjailija.
Vladimir Stavski syntyi työläisperheeseen. Hän kävi viisi luokkaa reaalikoulua ja työskenteli rakennuksilla ja tehtaassa. Stavski osallistui Venäjän sisällissotaan ja liittyi kommunistiseen puolueeseen vuonna 1918. Kotiuduttuaan armeijasta vuonna 1922 hän työskenteli Donin Rostovissa.[1]
Stavskin kirjallinen ura alkoi sanomalehden työläiskirjeenvaihtajana. Vuonna 1925 hän siirtyi puoluetehtäviin ja vuonna 1926 hänestä tuli Pohjois-Kaukasian proletaarikirjailijoiden johtaja. Vuodesta 1927 hän toimitti rostovilaista Na podjome -lehteä.[1]
Stavski oli perustamassa Neuvostoliiton kirjailijaliittoa ja toimi sen hallituksen sihteeristössä. Maksim Gorkin kuoltua hänestä tuli kirjailijaliiton pääsihteeri vuonna 1936. Vuonna 1937 hänet valittiin Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajaksi ja vuosina 1937–1941 hän oli Novyi mir -lehden päätoimittaja.[1][2]
Stavskin ensimmäinen, sisällissodasta kertova kirja ilmestyi vuonna 1924. Hän osallistui maatalouden kollektivisointiin ja kirjoitti siitä joukon kuvauskokoelmia. Vuodesta 1939 lähtien Stavski julkaisi kuvauksia Halhin-Golin taisteluista, Ukrainan ja Valko-Venäjän länsiosien miehityksestä sekä talvisodasta. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon hän toimi sotakirjeenvaihtajana.[1][2]
Suomennettu teos muokkaa
- Kasakkakylä (Razbeg). Suom. Lea Helo. Leningrad: Kirja, 1933.