Suomen puhekieli
suomen kielen muoto
Suomen puhekieli on suomen kielen muoto, jota käytetään puheessa tai puheenomaisessa ilmaisussa esimerkiksi pikaviestin- tai verkkokeskustelussa.[1][2] Suomen puhekielessä on paljon variaatiota, mutta on myös sellaisia puhekielen piirteitä, jotka ovat yhteisiä eri-ikäisille suomenpuhujille ja tuttuja kaikkialla Suomessa. Tällaisia piirteitä ovat muiden muassa:[3]
- verbin passiivimuodon käyttäminen me-pronominin kanssa (vertaa puhekielen me mennään, kirjakielellä me menemme)
- pronominien se ja ne käyttö persoonapronomien hän ja he sijasta
- verbin kolmannen persoonan yksikkömuodon käyttö ne-pronominin kanssa (puhekielessä ne lähtee, kirjakielessä he lähtevät
- i:n puuttuminen joidenkin sanojen lopusta (yks, putos) tai sanojen keskeltä sellaisissa sanoissa, joissa kirjakielessä on i-loppuinen diftongi (puhekielessä keltanen, millanen, kirjakielessä puolestaan keltainen, millainen)
Lisäksi on joukko muita puhekielen piirteitä, jotka ovat tuttuja kaikkialla Suomessa, mutta joita kaikki eivät kuitenkaan käytä omassa puheessaan.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ Ääniä ilmassa, merkkejä paperilla – puhutun ja kirjoitetun kielen suhteesta - Kielikello www.kielikello.fi. Viitattu 12.1.2022.
- ↑ Tekstiviestikeskustelu – kaaosta vai järjestystä? - Kielikello www.kielikello.fi. Viitattu 12.1.2022.
- ↑ a b Harri Mantila: Murre ja identiteetti. Virittäjä, 3.1.2004, nro 108, s. 322–322. ISSN 2242-8828. Artikkelin verkkoversio. fi