Sameli Tala

suomalainen kestävyysjuoksija

Samuel Rafael "Sameli" Tala (16. elokuuta 1893 Jalasjärvi6. tammikuuta 1961) oli suomalainen kestävyysjuoksija.[1]

Sameli Tala osallistui Pariisin olympialaisissa 3 000 metrin joukkuejuoksuun. Alkuerässä hän oli kolmen joukossa mutta loppukilpailussa hän menetti kultamitalin, ollen Suomen edustajista neljäntenä Paavo Nurmen, Ville Ritolan ja Elias Katzin jälkeen kun joukkuekilpailun tuloksiin laskettiin kolmen parhaan urheilijan sijoitukset.

Kalevan kisoissa Tala voitti kolme mestaruutta 5 000 metriltä ja yhden 1 500 metriltä. Vuonna 1916 hän juoksi hopealle kun hävisi uusinnassa Albin Stenroosille. He olivat juosseet jaetulle kärkisijalle mutta sen ajan sääntöjen mukaisesti voitosta uusittiin ja Tala hävisi tämän uusinnan parilla metrillä.

Tala edusti urallaan Jalasjärven Jalasta ja Viipurin Urheilijoita. Hänen 23-vuotiaana kuollut veljensä Matti Tala oli myös juoksija.

Sameli Tala kuoli vuoden 1961 loppiaisena juuri Jalasjärvellä hiihdetyn maakuntaviestin lähtöaikaan. Urheiluväki hiljentyi hetkeksi kunnioittamaan kunnioitetun urheilumiehen muistoa.

Kalevan kisat muokkaa

  • 1918 SM-kultaa 1 500 m
  • 1916 SM-hopeaa 5 000 m (hävisi uusinnassa Albin Stenroosille)
  • 1917 SM-kultaa 5 000 m
  • 1918 SM-kultaa 5 000 m
  • 1923 SM-kultaa 5 000 m (Paavo Nurmi juoksi kilpailun ulkopuolella nopeammin)

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Matti Hannus et al.: Kalevan kisat, Kalevan malja. Suomen Urheiluliitto, 2002. ISBN 951-96491-5-8.

Viitteet muokkaa

  1. Sameli Tala Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.