Roberto Saviano (s. 22. syyskuuta 1979 Napoli) on italialainen kirjailija ja toimittaja. Kirjoituksissaan, artikkeleissaan ja kirjoissaan hän käyttää proosaa ja uutistyyliä kertoessaan muun muassa vaikutusvaltaisesta campanialaisesta rikollisjärjestöstä camorrasta ja kansainvälisestä kokaiinikaupasta.

Roberto Saviano, 2007

Savianon kirja Gomorra ilmestyi 2006. Siinä hän kertoo salaisia yksityiskohtia camorran liiketoimista. Napolilaiset kummisedät ovat uhkailleet häntä, ja siksi Italian sisäministeriö on järjestänyt hänelle jatkuvan poliisivartion. Camorra halusi joululahjaksi Savianon hengen, ja lupasi surmata tämän ennen vuodenvaihdetta, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Gomorra on käännetty 42 kielelle, ja siitä on tehty elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 2008 sekä televisiosarja, joka esitettiin vuosina 2014-2019.[1]

Vuonna 2013 ilmestyi Savianon kirja Zero Zero Zero kansainvälisestä kokaiinikaupasta. Vuonna 2019 julkaistiin kirjan pohjalta tehty televisiosarja, jossa Saviano on mukana yhtenä tuottajana.[1][2]

Teokset muokkaa

  • Gomorra, mafian valtakunta, suom. Hannimari Heino, WSOY, 2007; 2009
  • Järistyksen jälkeen: tositarinoita Berlusconin jälkeen Italiasta, WSOY, 2012
  • Zero Zero Zero: raportti kansainvälisestä kokaiinikaupasta. (Zero Zero Zero, 2013). Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä. Helsinki: WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-39853-1.
  • La paranza dei bambini, 2016

Dokumenttielokuvia muokkaa

  • Roberto Saviano, mafian jahtaama (Roberto Saviano: un écrivain menace de mort par la Camorra, 2011)

Lähteet muokkaa

  • Yrjänä-Rantinoja, Tellervo: Mafian jahtaama esikoiskirjailija elää vartioituna. Helsingin Sanomat, 11.11.2007. Artikkelin verkkoversio.

Viitteet muokkaa

  1. a b Suoratoistopalvelun uutuussarja Zero Zero Zero on tehty kansainvälisenä yhteistuotantona. Me Naiset. 14.2.2020. Viitattu 26.4.2020.
  2. "ZeroZeroZero" Internet Movie Databasessa (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa