Ondrusovan luostari
Ondrusovan luostari (myös Ontrusovan luostari) oli pieni ortodoksinen luostari, joka sijaitsi Kirkkoniemessä Alavoisenjoen suun läheisyydessä Laatokan rannalla Aunuksen Karjalassa nykyisen Karjalan tasavallan alueella.
Ondrusovan luostarin perusti Adrian Ondrusovalainen 1500-luvun alussa.[1] Seudun karjalaiset käänsivät nimen Adrian muotoon Ontros, josta nimi Ontrusovan muotoutui.[2] Adrian oli syntyjään ylhäissukuinen aatelismies Aunuksen Karjalasta, jonka maatila sijaitsi lähellä Aleksanteri Syväriläisen luostaria.[1] Adrian siirtyi Valamon luostariin, jossa hänet vihittiin munkiksi.[1] Tämän jälkeen hän siirtyi Alavoisenjoen suulle, jonne perusti ensin erakkomajansa ja rakensi sinne kirkon pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän muistolle.[1] Tästä sai Ondrusovan luostari alkunsa. Luostarin lähistöllä asunut rosvopäällikkö ei aluksi halunnut luostaria mailleen, mutta myöntyi sitten.[3] Rosvopäällikkö itse siirtyi luostariin, ihmeellisen pelastumisensa vuoksi ja hänet vihittiin munkiksi nimellä Kiprian Storoževilainen.[3]
Ondrusovan luostari vaurastui nopeasti luostarin saamien lahjoitusten myötä, joita muun muassa saatiin tsaari Iivana Julmalta.[1] Luostarin perustaja Adrian Ondrusovalainen kuoli paluumatkallaan Moskovasta rosvojoukon murhaamana vuonna 1549.[1] Luostarin veljestö kuljetti sittemmin hänen jäännöksensä luostariin, jossa ne haudattiin luostarin kirkon muuriin.[1]
Ondrusovan luostari suljettiin 1700-luvulla, koska luostarin veljestö kannatti vanhauskoisuutta, jota Venäjän ortodoksinen kirkko vainosi.[4] Luostarien ystävänä tunnettu Tsaari Aleksanteri I vapautti luostarin toimintakiellosta 1800-luvun alussa ja asetti muutamia pappismunkkeja sen johtoon.[4] Aleksanteri I itse vieraili luostarissa Suomeen suuntautuneella matkallaan vuonna 1819.[4]
Luostari oli uudelleen avaamisensa jälkeen köyhä erakkola. Suurin osa luostarin rakennuksista oli puisia, ja sen munkit olivat köyhiä kerjäläismunkkeja, jotka elivät köyhän rahvaan keskuudessa.[2] Luostarin munkit olivat seudun väestön suosiossa, sillä he puhuivat karjalaa, eivätkä venäjää tai kirkkoslaavia, kuten esimerkiksi Valamon munkit.[2] Myös Suomen karjalaiset pitivät luostari arvossa ja tekivät sinne pyhiinvaellusmatkojaan.[4] Ondrusovan kuten monien muidenkin luostarien toiminta Venäjällä päättyi bolševikkien noustua valtaan vuoden 1917 lokakuun vallankumoksessa.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Ortodoksi.net – Adrian Ondrusovalainen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Viljo Hämäläinen, 2002. Lapsuuteni rannat
- ↑ a b Ortodoksi.net –Kiprian Storoževilainen (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Karjalan meren äärellä – Keisari Salmissa (Arkistoitu – Internet Archive)