N
N (n) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 14. kirjain. N-kirjaimen nimi suomen kielessä on än (aiemmin myös en).[1] N-kirjain ääntyy suomessa pääasiassa (soinnillisena) alveolaarisena nasaalina [n].
Latinalaista N-kirjainta vastaa kreikkalaisessa kirjaimistossa kirjain nyy (Ν, ν) ja kyrillisessä kirjaimistossa kyrillinen Н (н). Suuraakkosten yhdennäköisyydestä huolimatta latinalainen N ja kreikkalainen Ν ovat Unicode-merkistössä eri merkkejä.
Historiaa muokkaa
N-kirjaimen alkuperänä on on kreikan nyy-kirjaimesta (Ν), joka lainattiin ensin etruskin ja siitä latinan aakkostoon.[2] Kreikan kirjaimen edeltäjä puolestaan on foinikialaisen aakkoston nūn, joka muodoltaan vaihteli, mutta oli yleisesti samankaltainen kuin M mutta vähemmin sakaroin. Kuten M:n kreikkalaisen vastineen myyn, varhaisissa nyyn muunnelmissa jommankumman puolen ensimmäinen pystyviiva oli yleensä muita pidempi.[3]
N suomen kielessä muokkaa
N-kirjaimella merkitään niin suomessa kuin kaikissa latinalaista kirjaimistoa käyttävissä kielissä yleisesti (soinnillista) alveolaarista nasaalia [n], joka suomessa yleisesti edustaa foneemia /n/. Suomessa /n/ kuitenkin assimiloituu laajalti sitä seuraavan konsonantin ääntymäpaikkaan:[4]
- pääallofoni on alveolaarinen [n]
- t:n edellä voi puhujittain esiintyä dentaalinen allofoni, jos puhujalla /t/ toteutuu dentaalisena (ranta [rɑn̪t̪ɑ])[5]
- velaarisen k:n edellä esiintyy velaarinen allofoni [ŋ] (pankki [paŋkki])
- labiodentaalisten f:n ja v:n edellä saattaa esiintyä labiodentaalinen allofoni [ɱ] (info [iɱfo]).
Bilabiaalisten äänteiden p:n ja m:n edellä esiintyy [m], joka kuitenkin kuuluu toiseen foneemiin (/m/; esim. pojan pyörä [pojɑm pyøræ]). Lisäksi etenkin länsimurteissa sananloppuinen l usein täydellisesti (regressiivisesti) assimiloituu seuraavaan resonanttiin tai h:hon, esim. tytön laukku [tytøl lɑukku], tytön huivi [tytøɦ ɦuiʋi] jne.[5]
Suomen kielen vanhassa sanastossa /ŋ/ voi esiintyä vain geminaattana sanan sisässä vokaalien välissä, jolloin se kirjoitetaan NG (esim. rangat [rɑŋːɑt]), mutta uusissa lainasanoissa /ŋ/ esiintyy myös yksinäiskonsonanttina, esimerkiksi pingviini [piŋʋiːni], magneetti [mɑŋneːtːi], puhujittain myös kognitio [koŋnitio] jne. Yhdistelmässä NK esiintyvä [ŋ] sen sijaan on yksi /n/-foneemin allofoneista (ranka [rɑŋkɑ]).[4]
Muita esitystapoja muokkaa
- Morseaakkosissa N merkitään: -.
- Radioaakkosissa N on suomalaisen standardin mukaan Niilo ja NATO-standardin mukaan November
- Pistekirjoituksessa (Braille) N merkitään:
- Tietokoneissa N koodataan eri merkistöissä seuraavasti:
| N | n | |
|---|---|---|
| ASCII | 78 | 110 |
| Unicode | U+004E | U+006E |
N-kirjaimen merkityksiä muokkaa
Pienen n:n merkityksiä:
- n eli nano on SI-järjestelmässä 10−9 eli miljardisosa.
- n on fysiikassa ja kemiassa ainemäärän tunnus.
- n. on noin-sanan lyhenne suomen kielessä.[6]
- n. on neton lyhenne.[6]
Ison N:n merkityksiä:
- tarkoittaa matematiikassa luonnollisten lukujen joukkoa.
- N on typen kemiallinen merkki.
- N on fysiikassa newtonin tunnus (voiman yksikkö).
- N ajoneuvon kansallisuustunnuksena tarkoittaa Norjaa.
- N lentokoneiden rekisteritunnuksissa on Yhdysvaltojen kansallisuustunnus.
- N tarkoittaa arvosanaa Non sine laude approbatur (viidenneksi korkein).
- N ilmansuunnan lyhenteenä merkitsee pohjoista.[2]
- N-mittakaava on pienoismallien mittakaava (suhde 1:160).lähde?
- N-sarja oli eräs Nokian puhelinmallisarja (Nokia Nseries).
Lähteet muokkaa
- ↑ Kolehmainen, Taru: Ällätikulla silmään! Kirjainten nimitykset suomen kielessä. Kielikello, 2008, nro 2. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b Wichmann, Yrjö ym.: Tietosanakirja. Hakusana N. Helsinki: Tietosanakirja-osakeyhtiö, 1909–1922. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Swiggers, Pierre: Transmission of the Phoenician script to the west. Teoksessa: Peter T. Daniels & William Bright (toim.): The world’s writing systems, s. 261–270. Oxford University Press, New York & Oxford 1996.
- ↑ a b Savolainen, Erkki: Verkkokielioppi (1.5.2 Nasaalit m, n, η) finnlectura.fi. 2001. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 18.8.2014.
- ↑ a b Suomi, Kari & Toivanen, Juhani & Ylitalo, Riikka: Fonetiikan ja suomen äänneopin perusteet, s. 79, 182–183. Gaudeamus, 2006.
- ↑ a b Lyhenneluettelo 25.4.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 31.5.2013. Viitattu 9.6.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta N Wikimedia Commonsissa
