Marlen Hutsijev
Marlen Martynovitš Hutsijev (ven. Марле́н Марты́нович Хуци́ев, 4. lokakuuta 1925 Tbilisi – 19. maaliskuuta 2019[1]) oli venäläinen elokuvaohjaaja.
Elämäkerta muokkaa
Marlen Hutsijev syntyi Stalinin vainoissa menehtyneen kommunistin ja näyttelijättären perheeseen.[2] Hän valmistui vuonna 1952[3] Neuvostoliiton elokuvainstituutin ohjaajalinjalta, jossa hän opiskeli Igor Savtšenkon johdolla.[2] Diplomityö Gradostroiteli (”Rakentajat”, yhdessä Feliks Mironerin kanssa, 1950) kertoo Moskovan nuorista rakennustyöläisistä.[4]
Vuosina 1953–1958 Hutsijev työskenteli ohjaajana Odessan elokuvastudiolla. Hänen esikoisteoksensa Vesna na Zaretšnoi ulitse (”Kevät Zaretšnaja-kadulla”, Feliks Mironerin kanssa, 1956) on lyyrinen ja yksityiskohdiltaan todenmukainen rakkaustarina[5] ja yksi ensimmäisistä Neuvostoliiton kulttuurielämän ”suojasäätä” heijastaneista elokuvista.[6] Orpopojan ja perheensä menettäneen sotilaan ystävyydestä kertova psykologinen draama Dva Fjodora (”Kaksi Fjodoria”, 1959) on jäänyt historiaan Vasili Šukšinin näyttelijädebyyttinä.[4]
Vuosina 1959–1965 Hutsijev työskenteli Gorkin elokuvastudiolla ja vuodesta 1965 lähtien Mosfilmin studiolla.[4] Erityinen sija ohjaajan tuotannossa on nuorisosta ja sen ihanteista kertovalla elokuvalla Zastava Iljitša, jota pidetään Neuvostoliiton ”kuusikymmenlukulaisuuden” avainteoksena.[7] Vuonna 1962 valmistunut elokuva[8] joutui Nikita Hruštšovin rajun kritiikin kohteeksi,[9] ja se julkaistiin uudelleen muokattuna nimellä Olen 20-vuotias (Mne dvadtsat let, 1964).[8] Elokuvan alkuperäinen versio ilmestyi vuonna 1988.[9] Kuusikymmenlukulaisten aikuistumista ja suojasään päättymistä kuvaa Heinäkuun sade (Ijulski dožd, 1967).[6] Sukupolven alustavan tilinpäätöksen ohjaaja tekee elokuvassa Posleslovije (”Jälkisana”, 1983).[8]
1960–1970-lukujen vaihteessa Hutsijev työskenteli televisio- ja dokumenttielokuvien parissa. Yhdessä Elem Klimovin ja German Lavrovin kanssa hän viimeisteli Mihail Rommin aloittaman dokumenttielokuvan I vsjo-taki ja verju (”Silti uskon”, 1976).[4] Vuonna 1991 valmistui näytelmäelokuva Beskonetšnost (”Loputtomuus”).[9] Hutsijev on toiminut myös käsikirjoittajana, näyttelijänä ja teatteriohjaajana.[8] Vuonna 1965 hänet valittiin Neuvostoliiton elokuvatyöntekijäliiton sihteeriksi. Vuodesta 1978 lähtien hän toimi elokuvainstituutin opettajana ja vuodesta 1987 professorina.[9] Hutsijev sai Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimen vuonna 1986 ja Venäjän valtionpalkinnon vuonna 1993.[2]
Ohjaustyöt muokkaa
- Gradostroiteli (”Rakentajat”, lyhytelokuva, Feliks Mironerin kanssa, 1950)
- Kevät Zaretšnaja-kadulla (Vesna na Zaretšnoi ulitse, Feliks Mironerin kanssa, 1956)
- Dva Fjodora (”Kaksi Fjodoria”, 1959)
- Olen 20-vuotias (Zastava Iljitša, Mne dvadtsat let, 1965)
- Heinäkuun sade (Iljulski dožd, 1967)
- Byl mesjats mai (”Oli toukokuu”, televisioelokuva, 1970)
- Alyi parus Pariža (”Pariisin punainen purje”, dokumenttielokuva televisiota varten, 1971)
- I vsjo-taki ja verju (”Silti uskon”, dokumenttielokuva, yhdessä Mihail Rommin, Elem Klimovin ja German Lavrovin kanssa, 1976)
- Posleslovije (”Jälkisana”, 1983)
- Beskonetšnost (”Loputtomuus”, 1991)
- Ljudi 1941 goda (”Vuoden 1941 ihmiset”, dokumenttielokuva, 2001)
Lähteet muokkaa
- ↑ https://www.mk.ru/social/2019/03/19/skonchalsya-marlen-khuciev.html
- ↑ a b c Kto jest kto v sovremennoi kulture slovari.yandex.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 474. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
- ↑ a b c d Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 475. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
- ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 4, s. 149–150. Moskva: Iskusstvo, 1978.
- ↑ a b Inoje kino: Marlen Martynovitš Hutsijev inoekino.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)
- ↑ Zorkaja, N.M.: Istorija sovetskogo kino, s. 385–389. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2.
- ↑ a b c d Rossijski gumanitarnyi entsiklopeditšeski slovar slovari.yandex.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d Entsiklopedija Krugosvet krugosvet.ru. Viitattu 8.10.2011. (venäjäksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kirjallisuutta muokkaa
- ”Kun poeettinen elokuvakieli muuttuu poliittiseksi…”, Marlen Hutsijevin haastattelu, Filmihullu 4/2004.
- Varjola, Markku & Stranius, Pentti: ”Marlen Hutsijev – suojasään lapsi, 60-lukulainen kapinallinen”, Filmihullu 4/2004.