Wikipedia

Madame du Barry

ranskalainen aatelinen ja Ludvig XV:n rakastaja

Kreivitär du Barry (oikealta nimeltään Jeanne Bécu; 19. elokuuta 1743 – 8. joulukuuta 1793) oli ranskalainen aatelinen ja Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n viimeinen huomattava rakastajatar. Du Barry ei ollut kiinnostunut politiikasta, mutta hänen vaikutusvaltaansa käytettiin muun muassa ulkoministeri Étienne François de Choiseulin kukistamiseen. Du Barry oli yksi Ranskan suuren vallankumouksen terrorin ajan uhreista ja hänet tuomittiin mestattavaksi valtiollisesta vehkeilystä.

Madame du Barry (Jeanne Bécu)
Madame Du Barry. Élisabeth Vigée Le Brunin maalaus vuodelta 1781.
Madame Du Barry. Élisabeth Vigée Le Brunin maalaus vuodelta 1781.
Henkilötiedot
Syntynyt19. elokuuta 1743
Vaucouleurs, Ranska
Kuollut8. joulukuuta 1793 (50 vuotta)
Place de la Révolution, Pariisi, Ranska
Kansalaisuus

ranskalainen

Tuomittu mestattavaksi
Syy: Valtiollinen vehkeilu
Maa  Ranska

Elämäkerta muokkaa

Lapsuus ja nuoruus muokkaa

Jeanne Bécu syntyi Meusen departementin alueella sijaitsevassa Vaucouleursin kylässä ompelijatar Anne Bécun ensimmäisenä lapsena. Lapsen isänä pidettiin yleisesti luostariveli Jean-Baptiste Gomard de Vaubernieria, johon Jeannen äiti oli tutustunut tehdessään ompelutöitä läheisessä luostarissa. Jeannen ollessa kolmivuotias Anne Bécu tuli uudelleen raskaaksi ja muutti Vancouleursista Pariisiin, jossa synnytti pojan vuonna 1747.[1]

Pariisissa Anne asettui asumaan sisarensa Helenin luo, ja pojan isänä pidetty Pariisin kaupungin talouspäällikkö Billiard-Dumonceaux huolehti taustalla Annen ja hänen lastensa elatuksesta. Pojan kuollessa vain muutaman kuukauden ikäisenä Anne ja Jeanne siirtyivät asumaan talouspäällikön asuntoon. Billiard-Dumonceauxin italialaissyntyinen rakastajatar Francesca, joka asui samassa taloudessa, otti Bécun perheen hoiviinsa. Annen isänpuolelta perityt kulinaariset taidot pääsivät oikeuksiinsa ja keittiöstä tuli hänen valtakuntansa. Francesca, joka tunnettiin Pariisissa La Frédériquena, hemmotteli nuorta Jeannea hienoilla vaatteilla ja opetti tälle erilaisia seuratansseja ja hovielämään sisältyviä käytöstapoja.[1]

Seuraavien kahden vuoden aikana Jeannesta tuli La Frédériquen lemmikki, mutta samalla hän vieraantui äidistään. Kun Anne Bécu avioitui vuonna 1749 , La Frédérique järjesti tytölle opiskelupaikan Saint Auren nunnaluostarissa Pariisissa. Tämä muutti nuoren Jeannen elämän dramaattisesti ja hän muisti luostariintulopäivänsä elämänsä onnettomimpana päivänä. Hän joutui luopumaan hienoista vaatteistaan ja pukeutumaan karkeatekoiseen sarssikankaiseen luostariasuun ja mustaan huntuun, joka peitti hänen kullanväriset enkelinkiharansa.[2]

Jeanne vietti luostarissa yhdeksän vuotta, ja hänen äitinsä satunnaiset vierailut jäivät tytön ainoaksi kontaktiksi ulkomaailmaan.[2]

Kampaamosta muotisalonkiin muokkaa

Jätettyään 15-vuotiaana luostarin Jeanne teki vierailun hyväntekijänsä La Frédériquen luo, mutta tapaaminen osoittautui suureksi pettymykseksi. La Frédérique oli muuttunut keski-ikää lähestyväksi katkeraksi naiseksi, joka ei nähnyt Jeannea enää pikkutyttönä vaan nuorena naisena, joka vei häneltä miesten huomion. Myös Anne Bécu oli häädetty pois Pariisin talouspäällikön taloudesta, ja Jeanne siirtyi asumaan äitinsä kanssa tämän aviomiehen pieneen asuntoon. Asuminen äidin luona jäi lyhytaikaiseksi, ja Jeanne matkusti Pariisiin, jossa hän kauppasi mukaansa ottamiaan vanhoja koruja. Pariisissa hän pääsi erääseen kampaamoon harjoittelijaksi tätinsä suosituksilla. Jo ennen 16-vuotispäiviään Jeanne ihastui tapaamaansa vaatturioppilaaseen ja muutti tämän pieneen asuntoon, joka tuntui salongilta luostarin askeettiseen huoneeseen verrattuna.[3]

Onnellinen yhteiselämä päättyi puoli vuotta myöhemmin vaatturioppilaan äidin kuultua poikansa alempiarvoisesta morsiamesta, joka tuhlasi kaikki tämän säästöt. Joidenkin lähteiden mukaan Jeannelle syntyi tästä suhteesta tytär, joka ristittiin Marie-Joséphineksi. Tyttö annettiin Jeannen äidin veljen Nicholas Bécun hoiviin.[4]

Erottuaan poikaystävästään Jeanne toimi erään varakkaan vanhan rouvan palvelustyttönä. Tytön kauneus sai pauloihinsa rouvan kaksi avioliitossa elävää poikaa, jotka piirittivät Jeannea, kunnes tämä oli pakotettu jättämään työnsä.[5] Vuonna 1762 Jeanne otettiin harjoittelijaksi hienoon pariisilaiseen muotitaloon, jonka asiakkaat edustivat vaikutusvaltaisia seurapiirejä ja demi-mondea (hedonismistä elämänfilosofiaa).[6] Työskennellessään muotitalossa Jeanne huomasi lopullisesti miten voimakkaasti hänen ulkonäkönsä vaikutti miespuolisiin asiakkaisiin. Viikonloppuisin hän pääsi vapaasti kiertämään Pariisissa ja nauttimaan suurkaupungin värikkäästä elämästä.[4]

Seurapiireihin muokkaa

Vuonna 1763 Jeanne tapasi Jean-Baptiste du Barryn, jonka tehtävänä oli hankkia rakastajattaria varakkaille miehille. du Barry lumoutui Jeannen kauneudesta ja otti hänet rakastajattarekseen. Myöhemmin du Barry teki Jeannesta kurtisaanin, joka palveli Pariisin yhteiskunnan korkea-arvoisimmissa piireissä. Hänen "taiteilijanimekseen" tuli madamoiselle Lange.[5]

Vuonna 1768 du Barry vei Jeannen Versaillesiin ja esitteli tämän kuningas Ludvig XV:lle. Nopeasti Jeannesta tuli kuninkaan rakastajatar, mutta hän ei voinut asua hovissa ilman titteliä. Asia korjattiin pikaisesti ja hänet naitettiin vuonna 1769 du Barryn veljelle Comte Guillaume du Barrylle. Hääseremonioiden yhteydessä Jeanne sai uuden syntymätodistuksen ja uuden menneisyyden, joka teki hänestä du Barryn kreivittären.[7]

 
Zamorin muotokuva(1785), maalaus Jacques-Antoine-Marie Lemoine.

Seuraavien vuosien ajan madame du Barry oli julkisesti kuninkaan maîtresse-déclarée, joka tarkoitti, että kuningas oli julkisesti tunnustanut hänet rakastajattarekseen. Hankkimassaan asemassa kreivitär sai paljon etuja. Hänelle maksettiin muun muassa 250 livren kuukausipalkkaa {1 livre vastasi 350 Ranskan frangia vuonna 1990).[8] Lisäksi kuningas lahjoitti hänelle Louveciennesin linnan (Château de Louveciennes) ja toinen toistaan kalliimpia koruja. Taite-esineiden ja maalausten keräilystä tuli du Barryn suuri intohimo ja hän teetätti kalliita taideteoksia nimekkäillä taidemaalareilla ja muiden alojen mestareilla. Kreivittären viehtymys ylelliseen elämään näkyi monina silmiinpistävinä asioina ja muun muassa hänen lakeijansa olivat hienommin puettuja kuin kuninkaallinen palveluskunta. Jopa du Barryn musta palveluspoika Zamor kantoi yllään säihkyviä jalokiviä.[9]

Vaikka du Barry ei erityisesti ollut kiinnostunut politiikasta, hän sekaantui siihen jossakin määrin. Vuonna 1770 hän pystyi vaikutusvaltansa avulla järjestämään eron ministeri Étienne François de Choiseulille, joka etsi silloisen parlamentin suostumusta seitsenvuotista sotaa seuraavalle uudelle sodalle.[10]

Kaikkia madame du Barryn asema ei miellyttänyt, ja hän sai hovin sisällä monia vihamiehiä.[5] Ludvig XV:n poika Ludvig August ja tämän tuleva puoliso Marie Antoinette tunsivat vastenmielisyyttä kreivitärtä kohtaan. Madame du Barryn järjestämät metsästysillalliset herättivät heissä pahennusta rentoudellaan ja epäsäädyllisyydellään.[11]

Ludvig XV:n sairastuminen isorokkoon keväällä 1774 huononsi du Barryn asemaa hovissa. Kun kuninkaan kuolinhetki oli lähellä, kardinaali saneli hänelle ”ikuisen sielun pelastamiseksi” tarkoitetun kirjeen (lettre de cachet), jossa kreivitär du Barry määrättiin valtiolliseen vankeuteen Abbaye du Pont-aux-Damesin nunnaluostariin.[12]

Elämä hovin jälkeen muokkaa

 
Louveciennesin paviljonki.

Kuninkaan kuoltua toukokuussa 1774 madame du Barrya koskeva määräys pantiin täytäntöön ja hänet lähetettiin maanpakoon Abbaye du Pont-aux-Dames'iin. Nunnat tiesivät kuka hän oli ja ylenkatsoivat aluksi entisen kuninkaan huonomaineista rakastajatarta. Jeannella oli kuitenkin kyky lumota ihmiset olemuksellaan ja nopeasti luostarin naiset muuttivat käsityksensä hänestä. Kun du Barry sai vapautensa vuonna 1775, nunnat ja abbedissa jäivät suremaan hänen poistumistaan Abbaye du Pont-aux-Dames'ta.[13]

Luostarielämän jälkeen du Barry ei voinut palata Louveciennesin linnaan Île-de-Francessa, koska hänet oli määrätty pysymään riittävän kaukana Versailles'ta. Ylellisyyttä arvostavana hän osti vanhan linnan 50 kilometrin etäisyydeltä Pariisista ja palkkasi osan entisistä palvelijoistaan takaisin talouteensa.[13]. Kreivitär kärsi suurista veloista ja joutui turvautumaan tuttaviensa apuun. Samalla hän auttoi nuoria pareja näiden avioliittovalmisteluissa ja järjesti juhlatilaisuuksia linnansa puistossa. Talvella 1775–1776 hän majoitti köyhiä kyläläisiä keittiöönsä ja ansaitsi käytöksellään paljon kiitosta. Suurimmat ongelmat du Barrylle aiheutti hänen palvelijansa Zamor, joka käyttäytyi häiritsevästi kaikkia muita kohtaan. Kreivittären pyydettiin hankkiutumaan Zamorista eroon, mutta hänellä ei ollut sydäntä tehdä niin.[14].

Lokakuussa 1776 du Barry sai luvan muuttaa takaisin Louveciennesiin. Samalla hän myi huvilansa Versailles'sa ja maksoi velkansa. Asuttuaan vuoden Louveciennessa du Barry sai naapurikseen englantilaissyntyisen poliitikko Henry Seymourin, jonka kanssa hän vietti onnellisen ajanjakson.[15] Suhde Seymouriin muodostui kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä tämä muutti pois Pariisista vuonna 1780. Brissacin herttua Louis Hercule Timolon de Cossé täytti Seymourin paikan kreivittären rinnalla ja suhde kesti koko 1780-luvun ajan.

Vallankumouksen aikakausi muokkaa

 
Élisabeth Vigée Le Brun: Öljymaalaus madame du Barrystä 1789.

Kun Ranskan suuri vallankumous alkoi kesällä 1789, du Barry jäi Louveciennesiin. Vallankumouksellisten ratsumiehet levittäytyivät maaseuduille ja kaupunkeihin ja yllyttivät asukkaita nousemaan kuningasvaltaa vastaan. Kreivitär hoiti linnassaan haavoittuneita kuninkaan vartiomiehiä ja joutui kapinallisten epäsuosioon muiden kuningasmielisten tavoin. Hänestä levitettiin ilkeämielisiä pamfletteja ja hänestä tuli eräs vallankumouksen ajan monista vihatuista aristokraateista.[16]

Kreivittären tukena toiminut Brissocin herttua sai surmansa muiden kuningasmielisten vankien joukossa syksyllä 1792.[17]. Kolme nuorta kapinallista leikkasi hänen päänsä irti ja kantoi sitä seipäässä Versailles'n kaduilla. Samaan aikaan kun kreivitär odotti uutisia Brissot'n herttualta, väkijoukko kuljetti voitonmerkkinsä du Barryn ikkunan alle.[18] Legendan mukaan kreivitär hautasi rakastajansa pään puutarhaansa, josta se löydettiin vuosia myöhemmin.[19]

Vuonna 1792 madame du Barry teki useita matkoja Lontooseen, sillä häneltä varastetut jalokivet olivat ilmestyneet sikäläisille markkinoille. Kivistä oli edellisellä vuosikymmenellä tehty yksityiskohtainen luettelo, jonka avulla ne jäljitettiin nopeasti. Vallankumouksen johtajat kiinnittivät huomionsa du Barryn toistuviin matkoihin ja epäilivät tämän pitävän yhteyttä Ranskasta paenneisiin emigrantteihin. Lisäksi hänen epäiltiin kuuluvan rojalistien muodostamaan salaliittoon.[20] Epäilyjä vahvistivat du Barryn paviljongissa pidetyt rojalistien kokoukset, joista kreivittären palvelija Zamor välitti tietoja Jakobiiniklubille, jonka jäseneksi hän oli liittynyt.[21]

Palatessaan Louveciennesiin heinäkuussa 1793 du Barry pidätettiin ja asetettiin syytteeseen emigranttien tukemisesta raha-avustuksilla. Marraskuussa hän joutui vallankumoustuomioistuimen eteen ja yleinen syyttäjä Antoine Quentin Fouquier-Tinville tuomitsi hänet kuolemaan valtion omaisuuden hävittämisestä, vehkeilystä tasavaltaa vastaan ja Ludvig XVI:n surunauhan kantamisesta. Kreivitär yritti lykätä tuomiotaan viimeiseen asti ja ennen giljotiinin terän putoamista hänen kerrotaan pyytäneen lisää armonaikaa sanoillaan: "Hetki vielä, herra pyöveli!"[22]

Kulttuurissa muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous II. Werner Söderström Oy, 1964.
  • Burrows, Simon: King's Ransom. Continuum, 2010. ISBN 978-0826419897. (englanniksi)
  • Haslip, Joan: Marie Antoinette. Otava, 1989. ISBN 951-1-10192-7.
  • Haslip, Joan: Madame Du Barry: The Wages of Beauty. Tauris Parke, 2005. ISBN 978-1850437536. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Haslip 2005.s. 2.
  2. ↑ a b Haslip 2005. s. 4.
  3. ↑ Haslip 2005. 5.
  4. ↑ a b du Barry, Jeanne Bécu, Comtesse (1743–1793) encyclopedia.com. Viitattu 11.9. 2015. (englanniksi)
  5. ↑ a b c This is Versailles thisisversaillesmadame.blogspot.fi. Viitattu 16.4.2015. (englanniksi)
  6. ↑ Haslip 2005. s. 7.
  7. ↑ Haslip 2005. s. 27.
  8. ↑ Haslip 2005. s. 52.
  9. ↑ Haslip 1989. s. 45.
  10. ↑ Burrows s. 33.
  11. ↑ Haslip 1989. s. 47
  12. ↑ Haslip 2005. s. 102
  13. ↑ a b Haslip 2005. s. 111.
  14. ↑ Haslip 2005. s. 114.
  15. ↑ Haslip 2005. s. 122.
  16. ↑ Haslip 2005. s. 147.
  17. ↑ Haslip 1989. s. 371.
  18. ↑ Haslip 2005. s. 178.
  19. ↑ Haslip 2005. s. 181.
  20. ↑ Haslip 2005. s. 158.
  21. ↑ Haslip 2005. s. 168.
  22. ↑ Aubry s. 91.
  23. ↑ Blending History and Celebrity madametussauds.com. Arkistoitu 30.10.2014. Viitattu 15.9. 2015. (englanniksi)
  24. ↑ Carl Millöcker: Gräfin Dubarry, operetta allmusic.com. Viitattu 15.9. 2015. (englanniksi)
  25. ↑ Minun majesteettini www.imdb.com. Viitattu 15.9. 2015. (englanniksi)
  26. ↑ a b August 19 Jeanne Bécu's Birthday medadvocates.org. Viitattu 15.9. 2015. (englanniksi)
  27. ↑ ”Jeanne du Barry”. Maïwenn, Johnny Depp, Benjamin Lavernhe (käsikirjoitus). Why Not Productions, France 2 Cinéma, France 3 Cinéma. 2023-05-16.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Madame_du_Barry&oldid=22301200”