M. Night Shyamalan
Manoj Nelliyattu (M. Night) Shyamalan (s. 6. elokuuta 1970 Puducherry, Intia) on yhdysvaltalainen, intialaissyntyinen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Shyamalanin läpimurtoelokuva oli Kuudes aisti (1999). Shyamalanin elokuvia yhdistävät yliluonnolliset piirteet ja juonenkäänteiden käyttö tehosteena elokuvan lopussa.[1]
M. Night Shyamalan | |
---|---|
M. Night Shyamalan vieraana WonderConissa 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Manoj Nelliyattu Shyamalan |
Syntynyt | 6. elokuuta 1970 Puducherry, Intia |
Ammatti | elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja |
Ohjaaja | |
Nimikirjoitus |
|
Aiheesta muualla | |
www.mnight.com | |
IMDb | |
Elonet | |
Elämä ja ura muokkaa
Elokuvantekijänä muokkaa
Shyamalan syntyi Puducherryssa Intiassa ja varttui Philadelphian vauraassa esikaupungissa Penn Valleyssa. Hän sai kipinän jännityselokuvien tekemiseen Steven Spielbergin Kadonneen aarteen metsästäjistä (1981) ja oli tehnyt 17-vuotiaana jo 45 kotifilmiä. Hän kävi New Yorkin yliopiston taidekoulua ja otti niihin aikoihin toiseksi etunimekseen Night.[2]
Shyamalan teki ensimmäisen elokuvansa Praying with Anger vuonna 1992; se esitettiin Toronton elokuvajuhlilla[3]. Hän saavutti menestystä kolmannella elokuvallaan Kuudes aisti (1999), josta hän sai parhaan ohjaajan ja käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuudet sekä useita muita palkintoja ja ehdokkuuksia.[2]
Shyamalan torjui tarjoukset käsikirjoittaa neljäs Indiana Jones -elokuva ja ohjata kolmas Harry Potter -elokuva.[2]
Shyamalan on filmannut kaikki elokuvansa ensimmäistä lukuun ottamatta Pennsylvaniassa, usein Philadelphiassa.[1]
Yksityiselämä muokkaa
Shyamalan avioitui psykologi Bhavna Vaswanin kanssa 1993, ja hänellä on kolme tytärtä. Perhe asuu Pennsylvaniassa.[1]
Filmografia muokkaa
- Praying with Anger (1992)
- Herätys Joshua! (Wide Awake, 1998)
- Kuudes aisti (The Sixth Sense, 1999)
- Unbreakable – särkymätön (Unbreakable, 2000)
- Signs (2002)
- Kylä (The Village, 2004)
- Lady in the Water (2006)
- The Happening (2008)
- The Last Airbender (2010)
- Devil (2010)
- After Earth (2013)
- The Visit (2015)
- Split (2016)
- Glass (2019)
- Old (2021)
- Knock at the Cabin (2023)
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Biography M. Night Shyamalan Online. Arkistoitu 27.3.2012. Viitattu 26.1.2013.
- ↑ a b c Colleen Simeral: Shyamalan, Manoj Nelliyattu (M. Night) 2005. Penn State University Libraries. Arkistoitu 15.5.2013. Viitattu 26.1.2013.
- ↑ Release dates for Praying with Anger Imdb. Viitattu 26.1.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M. Night Shyamalan Wikimedia Commonsissa