Harry Bertoia
Arieto ”Harry” Bertoia (10. maaliskuuta 1915 San Lorenzo, Friuli, Italia[1] – 6. marraskuuta 1978 Barto, Pennsylvania) oli italialais-amerikkalainen muotoilija, kuvanveistäjä ja äänitaiteilija, joka tunnetaan erityisesti 1950-luvun alussa suunnittelemistaan teräsverkkotuoleista, koruistaan ja suurista liikkuvista seinäkoristeistaan.[2]
Elämä ja ura muokkaa
Harry Bertoia matkusti 15-vuotiaana synnyinmaastaan Italiasta Yhdysvaltain Detroitiin tapaamaan isoaveljeään, päätti jäädä maahan ja aloitti opinnot teknillispainotteisessa high schoolissa. 1930-luvun lopulla hän opiskeli detroitilaisessa taidekoulussa sekä stipendiaattina Eliel Saarisen johtamassa Cranbrookin taideakatemiassa, jossa tutustui muiden muassa Walter Gropiukseen sekä Ray ja Charles Eamesiin.[3]
Vuonna 1950 Bertoia muutti Pennsylvaniaan työskentelemään yhdessä Hans ja Florence Knollin kanssa. Pian syntyi viiden metallilangasta hitsatun sisustusesineen kokoelma, josta kuuluisimmaksi tuli Diamond-nojatuoli.[2]
Ääniveistokset muokkaa
1950-luvun puoliväliin mennessä Bertoia oli ansainnut niin paljon Knollin valmistamilla kalusteillaan, että saattoi keskittyä kuvanveistoon chicagolaisen Graham Foundationin jäsenenä. Hän otti veistoksiinsa mukaan äänen, jonka lähteinä hän käytti metallilevyjä. Hän jopa konsertoi ja levytti ääniveistostensa soittajana teemalla Sonambient.
Bertoia kuoli keuhkosyöpään 63-vuotiaana 1978.
Lähteet muokkaa
- ↑ Harry Bertoia’s Birthplace -sivusto. Viitattu 21.7.2014.
- ↑ a b Seppo Zetterberg (toim. suomalainen laitos): Muutosten vuosisata 6, s. 258. Alkuteos: Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. WSOY, 1995. ISBN 951-0-18423-3.
- ↑ Fiel, Charlotte & Fiel, Peter: ”Biographies”, Chairs, s. 162–189. Köln: Taschen, 2001. ISBN 3-8228-5507-3. (englanniksi)(saksaksi)(ranskaksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Harry Bertoia Wikimedia Commonsissa
