Aimo Turunen

Aimo Armas Turunen (25. helmikuuta 1912 Ilomantsi – 21. syyskuuta 2000) oli suomalainen kielitieteilijä ja itämerensuomalaisten kielten professori.

Luutnantti Aimo Turunen haastattelee paikallisia Aunuksen karjalaisia Aunuksen radioon toukokuussa 1942.

Turunen valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1934. Pian valmistumisensa jälkeen hänet valittiin Königsbergin yliopiston suomen kielen lehtoriksi. Suomeen palattuaan hän toimi suomen kielen lehtorina Riihimäen lyseossa. Turunen osallistui niin talvisotaan kuin jatkosotaan. Jatkosodassa hänen yksikkönsä oli Kevyt osasto 15, jonka joukoissa hän oli mukana edettäessä Itä-Karjalaan aina Syvärille asti. Rintamien vakiinnuttua hän siirtyi Pekka Tiilikaisen johtamaan Aunuksen Radioon. Hän työskenteli jatkosodan loppuvaiheessa Äänislinnassa eli Petroskoissa ja oli viimeisiä suomalaisia, joka poistui kaupungista kesäkuussa 1944. Sodasta palattuaan hän jatkoi opetustyötään Riihimäen lyuseossa.

Turunen oli Tyttönormaalilyseon suomen kielen yliopettaja 1952–1959, Helsingin yliopiston dosentti 1950–1959, suomalaisen filologian apulaisprofessori 1959–1971 ja itämerensuomalaisten kielten professori 1971–1976. Hänen väitöskirjansa oli Lyydiläismurteiden äännehistoria I-II (1946 ja 1950). Aiheeseen hän oli tutustunut toimittuaan jatkosodan aikana Aunuksen Radion karjalan-, vepsän- ja lyydinkielisten lähetysten toimittajana. Turusen kansanrunousaiheinen tutkimus kiteytyy teoksessa Kalevalan sanakirja (1949). Sen laajennettu painos sisältää kaikki 7 380 Kalevalan sanaa. Turunen oli laatimassa useita äidinkielen oppikirjoja.

Turusen luottamustehtävistä huomattavimmat olivat puheenjohtajuudet Kotikielen seurassa 1959–1967 ja Kalevalaseurassa 1975–1981. Vuonna 1990 Turunen julkaisi muistelmateoksen Nuoruus rauhan ja sodan Karjalassa, jolle myönnettiin samana vuonna P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinto.