Versio 29. syyskuuta 2010 kello 06.40 muokkaa ZacheBot (keskustelu \| muokkaukset) botit, seulojat 137 932 muokkausta Lisätään Tekijänoikeus_201009-malline ← Vanhempi muutos		Versio 6. lokakuuta 2010 kello 12.30 muokkaa kumoa Tanár (keskustelu \| muokkaukset) seulojat 25 952 muokkausta viite yhd. Uudempi muutos →
Rivi 5: '''Potkukelkka''' on pitkäjalaksinen työnnettävä [[kelkka]], jossa on istumapaikka yhdelle ihmiselle. Potkukelkalla liikutaan jalaksilla seisten tai toisella jalalla [[jää]]stä tai [[lumi\|lumesta]] vauhtia potkien. Kädensijoista pidetään kiinni ja niistä voidaan ohjata potkukelkkaa. Istuimella voi olla mukana matkustaja eli yleensä pieni [[lapsi]]. Potkukelkka soveltuu kulkuvälineeksi myös vähälumisina talvina eikä kevyt [[hiekoitus]]kaan haittaa liikkumista.~~<ref name="jäälle79">Arvonen ym. 2002, s. 79.</ref>~~ Esimerkiksi pilkkijät ovat usein käyttäneet potkukelkkoja. Potkukelkkailu on monipuolinen liikuntamuoto: se kehittää samalla tasapainoa ja koordinaatiota sekä aerobista kuntoa ja lihasvoimaa.~~<ref name="jäälle79" />~~ Lisäksi se on ekologinen kulkuväline: tuotanto ja käyttö kuormittavat ympäristöä hyvin vähän.<ref name="jäälle79">Arvonen ym. 2002, s. 79.</ref> Potkukelkkoja valmistetaan eri kokoisia ja mallisia. Sopiva otekorkeus riippuu potkimistavasta: etunojaisemmassa ja matalammassa asennossa pääsee kovempaa, leppoisammassa tahdissa on yleensä mukavampi mennä pystymmässä asennossa.<ref>Arvonen ym. 2002, s. 83.</ref> Rivi 12: Potkukelkka on keksitty [[Ruotsi]]ssa 1800-luvulla jääkulkuneuvoksi saaristossa käytettäväksi. Se on kehitetty vesikelkasta, joka oli työnnettävä tavarankuljetuskelkka.<ref name="jäälle80">Arvonen ym. 2002, s. 80.</ref> Kantamuotoa on kuitenkin muokattu, esimerkiksi pidentämällä jalaksia ja tekemällä ne teräksestä. Potkukelkan isänä pidetään norrlantilaista metsäkelkkaa. Suomeen sen toi virallisesti eversti Edvard Furuhjelm [[1889]]. Hän teetti molemmille kaksoispojilleen Knutille ja Augustille, potkukelkat.<ref name="kansan uutiset">Pekka Helminen: Köyhän miehen hevonen. Kansan Uutiset 14.3.2007, s. 12-13.</ref> Hän arvioi kelkan myös vauhdittavan sotaväen talvisia marsseja. Se yleistyi ensin Ahvenanmaalla, rannikkoseudulla ja Pohjois-Suomessa. Potkukelkka oli aluksi hyötykulkuneuvo, jota käytettiin pääasiallisesti kuormien kuljettamiseen.<ref name="jäälle80" /> Rannikolla kelkkaa käyttivät kalastajat ja hylkeenpyytäjät. Postinkantajat turvautuivat siihen suojasäällä: kylmällä ilmalla he hiihtivät. Jo [[1890]] oli perustettu Suomen ensimmäinen potkukelkkailun erikoisseura, Oulun Potkuriklubi. Potkukelkkailu hyväksyttiin nopeasti naisille sopivaksi liikuntamuodoksi, vaikka heidän hiihtoharrastustaan vieroksuttiinkin vielä.<ref name="kansan uutiset"~~>Pekka Helminen: Köyhän miehen hevonen. Kansan Uutiset 14.3.2007, s. 12-13.<~~/~~ref~~> 1800- ja 1900-luvun vaihteessa järjestettiin potkukelkkailukilpailuja ja laji oli tasavertainen kilpailulaji hiihdon ja luistelun kanssa.~~<ref name="jäälle80" />~~ Sitten potkukelkka jäi vuosikausiksi lasten leluksi ja vanhusten tukivälineeksi.<ref name="jäälle80" /> Merkittävä innovatio kulkuneuvon historiassa oli salolaisen sähköteknikko Oskari Terhin vuonna [[1900]] kehittämä rautajalaksinen potkukelkka. Kun kelkan pystypuita käännettiin takanojaan potkujalka sai enemmän tilaa liikkua ja ohjattavuus parani.~~<ref name="kansan uutiset" />~~ Koko Suomeen potkukelkka levisi toisen maailmansodan jälkeen. Leviämistä auttoi valmistustaidon opettaminen veistokouluissa. Sotien jälkeen siitä tuli myös lasten menopeli, kun kelkkaa aiemmin pidettiin vaarallisena ja sen rikkoutumista pelättiin.<ref name="kansan uutiset" /> Kilpailutoimintaa aloitettiin uudestaan Suomessa 1985.<ref name="jäälle80" /> Vuonna 1997 markkinoille tuotiin Suomessa valmistetut teräsputkirunkoiset potkukiitäjät.<ref name="kansan uutiset" />

Ero sivun ”Potkukelkka” versioiden välillä