Avaa päävalikko

Muutokset

367 merkkiä lisätty ,  10 vuotta sitten
Kielenhuoltoa ja linkkejä.
[[Kuva:Flute.jpg|thumb|350px|Nykyaikainen [[poikkihuilu]]. Ääniaukko vasemmassa päässä]]
'''Huilu''' on [[Puupuhaltimet|puupuhaltimiin]] kuuluva [[soitin]], jossa [[ääni]] syntyy soittajan puhaltaman ilmavirran osuessa terävään reunaan, jolloin putkessa oleva ilmapatsas alkaa värähdellä. Äänen korkeus määräytyy värähtelevän ilmapatsaan pituuden mukaan. Ilmapatsaan pituutta voidaan yleensä säädellä sormireikien tai männän avulla. Huilunsoittoon erikoistunutta puupuhaltajaa kutsutaan '''huilistiksi'''. Poikkihuilut muuttuivat metallisiksi 1800-luvulla, ja nokkahuilut tehdään nykyään usein muovista. Metallisissa ja muovisissa huiluissa on selvästi erilainen ääni kuin puisissa.
 
Huilut luokitellaan rakenteensa ja soittotapansa vuoksi puupuhaltimiin, mutta 1800-luvulta lähtien poikkihuilut on yleensä valmistettu metallista ja nokkahuilut tehdään nykyään usein muovista. Metallisissa ja muovisissa huiluissa on selvästi erilainen ääni kuin puisissa.
 
Puhallustavan perusteella huilut voidaan jakaa kahteen ryhmään:
 
==Poikkihuilu==
Poikkihuiluja[[Poikkihuilu]]ja on erikokoisia, mutta yleisin on huilu, jonka ääniala on c<sup>1</sup>- c<sup>4</sup>. ''[[Piccolohuilu]]'' on poikkihuilu, mutta normaalia puolet lyhyempi eli oktaavia[[oktaavi]]a korkeaäänisempi. Poikkihuilussa puhalletaan soittimen päässä olevan ääniaukon yli (poikki) siten, että ilmavirta osuu aukon vastakkaisella puolella terävään reunaan. Tämä puhallustapa on huomattavasti vaikeampi kuin nokkahuiluissa, mutta mahdollistaa erittäin monipuoliset ilmaisumahdollisuudet, sillä soittajan on mahdollista hallita ilmavirran määrää, painetta, nopeutta sekä suuntaa ja muotoa. Tämäntyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinainen [[poikkihuilu]], [[puuhuilu]], [[japani]]lainen [[shakuhachi]] ja [[panhuilu]]. Poikkihuilut ovat useimmiten hopean värisiä, mutta kultaisetkaan eivät ole harvinaisuus. Hopeiset huilut ovat oppilashuiluja ja kultaiset ammattihuiluja. Hopeiset maksavat usein noin 600:sta eurosta ylöspäin. Ammattihuilut voivat maksaa jopa useita kymmeniä tuhansia euroja, tai jopa miljoonia.
 
Poikkihuilut ovat useimmiten hopean värisiä, mutta kultaisetkaan eivät ole harvinaisuus. Oppilassoittimet ovat yleensä hopeoitua [[messinki]]ä tai [[uushopea]]a. Ammattikäyttöön tarkoitetut metallihuilut valmistetaan kuitenkin [[jalometalli|jalometaleista]] kuten [[hopea]]sta, [[kulta|kullasta]] tai [[platina]]sta. Oppilassoittimet maksavat usein noin 600:sta eurosta ylöspäin. Ammattihuilut voivat maksaa jopa useita kymmeniä tuhansia euroja, tai jopa miljoonia.
 
==Nokkahuilu==
[[Kuva:VariousRecorderFlutes.jpg|thumb|200px|Erilaisia nokkahuiluja]]
Nokkahuilussa[[Nokkahuilu]]ssa puhalletaan erityiseen suukappaleeseen (nokkaan), joka ohjaa ilmavirran ääniaukossa olevaan terävään kulmaan. Peruslaatuinen puhallustapa on helppo, mutta ilmaisumahdollisuuksia on silti lukuisia. Soittimen materiaalina toimiikäytetään puupuuta, jonka laatu luonnollisesti määrää soinnin lisäksi myös hinnan. Hintaluokka puiselle nokkahuilulle on n. 200-2000 euroa. Nokkahuiluja valmistetaan nykyään myös muovista, ja monet soittajat ovat sitä mieltä, että parhaat muoviset voittavat laadussaan halvimmat puuinstrumentit.
 
[[Koulu]]issa harjoitellaan usein nokkahuilun soiton alkeita. Joissakin kouluissa edetään koko nokkahuiluperhe aina sopraanosta bassoon. Suomen kouluissa yleisemän saksalaisotteisen ns. "koulunokkahuilun" tyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinaiset [[nokkahuilu]]t, [[okariina]] ja [[irlanti]]lainen [[tinapilli]]. Myös musiikissa joskus käytettävät [[pilli]]t kuuluvat enimmäkseen tähän ryhmään, esimerkiksi [[pajupilli]]. Nokkahuilu oli tärkeä soitin taidemusiikissa vielä 1700-luvulla. Esimerkiksi monet [[Johann Sebastian Bach|Bach]]in sävellykset, joita soitetaan nykyään usein poikkihuilulla, oli alun perin sävelletty nokkahuilulle. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin, eikä sitä ollut mukana missään orkestereissa. Nokkahuiluja on myös erilaisia. Korkeaäänisimmästä matalimpaan lueteltuna ne ovat: ''[[sopranino]]-, [[sopraano]]-, [[altto]]-, [[tenori]]- ja [[basso]]nokkahuilu''.
 
Nokkahuiluja on eri kokoisia, ja niiden ääniala vaihtelee koon mukaisesti. Korkeaäänisimmästä matalimpaan lueteltuna ne ovat: ''[[sopranino]]-, [[sopraano]]-, [[altto]]-, [[tenori]]- ja [[basso]]nokkahuilu''.
[[Koulu]]issa harjoitellaan usein nokkahuilun soiton alkeita. Joissakin kouluissa edetään koko nokkahuiluperhe aina sopraanosta bassoon. Suomen kouluissa yleisemän saksalaisotteisen ns. "koulunokkahuilun" tyyppisiä huiluja ovat muun muassa varsinaiset [[nokkahuilu]]t, [[okariina]] ja [[irlanti]]lainen [[tinapilli]]. Myös musiikissa joskus käytettävät [[pilli]]t kuuluvat enimmäkseen tähän ryhmään, esimerkiksi [[pajupilli]]. Nokkahuilu oli tärkeä soitin taidemusiikissa vielä 1700-luvulla. Esimerkiksi monet [[Johann Sebastian Bach|Bach]]in sävellykset, joita soitetaan nykyään usein poikkihuilulla, oli alun perin sävelletty nokkahuilulle. 1800-luvun alkaessa nokkahuilu oli enää lähinnä harrastelijoiden soitin eikä sitä ollut mukana missään orkestereissa. Nokkahuiluja on myös erilaisia. Korkeaäänisimmästä matalimpaan lueteltuna ne ovat: ''[[sopranino]]-, [[sopraano]]-, [[altto]]-, [[tenori]]- ja [[basso]]nokkahuilu''.
 
Nokkahuilut otettiin uudelleen käyttöön 1900-luvulla,. osanaYhtenä tavoitettatavoitteena historiallisesti oikeaoppiseenoli vanhan musiikin esittämiseenesittäminen alkuperäisillä soittimillaan, mutta myöslisäksi senhavaittiin hyvännokkahuilun soveltuvuudensoveltuvan hyvin musiikin opettamiseen takia. Nykypäivänä nokkahuilua pidetään usein lapsen soittimena, mutta maailmalla on useita ammattilaismuusikoita, jotka hyödyntävät soitinta sen koko skaalalla. Nokkahuilun ääni on huomattavan kirkas ja pehmeä, joka johtuu osaksi yläsävelsarjojen puutteesta.
 
==Huilu eri musiikintyyleissä==
88 422

muokkausta