Tyyli

Tyyli juontuu alunperin kirjoitus- tai piirustustikkua tarkoittavasta sanasta stylus. Roomalaisessa retoriikassa sillä kuvattiin jonkin aiheen esitystapaa ja tässä mielessä se omaksuttiin runouden, musiikin ja taiteen käsitteistöön. Keskiajalla stilus tarkoitti myös käytös- ja elämäntapoja, samalla tavalla kuin nykyisin puhutaan elämäntyylistä. Käsitettä alettiin sovelta kuvataiteisisiin 1500-luvulla Italiassa, jossa tyyli saattoi viitata taiteilijan persoonalliseen tekotapaan. Tyyli tarkoitti taiteilijan persoonallista, suurenmoista ja esimerkillistä ominaisuutta. Vastaava termi oli myös maniera.

Johann Joachim Winckelmann uudisti tyylin käsitteen.

Antiikin tutkija J.J. Winkelmann toi tyylin käsitteeseen uuden ulottuvuuden 1700-luvun lopulla. Hän liitti tyylin kokonaisisiin historiallisiin aikakausiin, epookkeihin ja kansakuntiin, eikä vain yksittäiseen taiteilijaan. Tyylin käsite alkoi palvella myös historian tulkintaa. Tyylihistoria oli 1800-luvulla taidehistoriassa keskeinen, kun taidehistorioitsijat tunnistivat ja erittelivät tyylilajeja ja tyyliperiodeja, kansallisia tyylejä ja niiden alatyylejä ja koulukuntia botanistien tavoin. Käsitys evoluutiosta omaksuttiin tyylilajeihin darwinismista, jossa omaksuttiin käsitys kustakin tyylistä, joka noudatteli vääjäämätöntä kehitystä kasvuvaiheesta loistokauteen ja rappiooon.

Lisääntynyt tieto tyyleistä johti käytännön sovellutuksiin kertaustyyleinä sisustustaiteessa ja arkkitehtuurissa. 1800-luvun lopussa tyylistä tuli yleinen tulkintametodi, joka kattoi kaikki tietyn aikakauden ja alueen taiteet ja joskus jopa kaikki kulttuurin alueet. Muun muassa Alois Rieglin ja Heinrich Wöllflinin vastakohtiin perustuvat tyylitunnusmerkit viittasivat teoksen muoto-ominaisuuksiin. Vapautuminen normatiivisista makukäsityksistä tapahtui samaan aikaan modernismin, modernin arkkitehtuurin ja abstraktin taiteen esiintulon kanssa.

Tyylihistoriaa alettiin arvostella, koska väitettiin, että se yksinkertaistaa ja pinnallistaa historiallisia ilmiöitä, lyö leimoja ja kiinnittää huomiota liiaksi muoto-ominaisuuksiin. Tyylihistorian käsitettä on pyritty laajentamaan ja tulkitsemaan uusilla tavoilla, jotka ottaisivat paremmin huomioon myös taideteoksen sisällön. 1900-luvun taidehistorioitsijat ovat selittäneet tyyliä tavoiksi ja menetelmiksi, joilla taiteilija tai ryhmä taiteilijoita hahmottaa ajatus- ja tunnesisältöjä.

Katso myös

• Aihe
• Tyylikausi
• Tyylilaji eli genre
• Tyylioppi