Ero sivun ”Filmi” versioiden välillä

'''Filmi''' on yleismerkityksessä mikä tahansa ohut kalvo. Puhekielessä filmillä tarkoitetaan valoherkkää materiaalia, jota käytetään sekä [[valokuvaus|valokuvauksessa]] että [[elokuva]]uksessa. Filmi voi olla joko [[negatiivi (kuva)|negatiivia]], kuten kuvattaessa paperille vedostettavia kuvia tai [[positiivi (kuva)|positiivia]] kuten diakuvia kuvattaessa.

 

==Filmin rakenne==

Perinteinen mustavalkoinen valokuvausfilmi on hopeasuolojen (AgBr, AgCl) ja sideaineen muodostama [[emulsio]]ksi kutsuttu valoherkkä kerros muovikalvon ([[triasetaatti]]a) pinnalla. Muovikalvon toisella puolella on valopihasuojaksi kutsuttu kerros, jonka tehtävänä on estää valo heijastumasta takaisin kalvon takapinnasta ja vääristämästä kuvaa. Värifilmissä on kolme vastaavaa valoherkkää kerrosta. Niistä jokainen on herkkä vain tietyn väriselle valolle, siniselle, vihreälle tai punaiselle. Yhdessä nämä kolme kerrosta muodostavat kaikki [[silmä]]n havaitsemat värit.

 

Valon kulkiessa kameran läpi filmin pinnalle se reagoi emulsion kanssa ja filmille muodostuu kuva, joka saadaan myöhemmin kehityksen avulla näkyväksi. Teknisemmin ilmaistuna valokvantin ([[fotoni]]n) osuessa hopeahalidikiteeseen se rikkoo jonkin [[hopea]]-[[atomi]]n ja [[halogeeni]]n välisen sidoksen. Näin [[valotus]] synnyttää filmiin [[latentti kuva|latentin kuvan]], joka ei sellaisenaan ole mitenkään havaittava.

 

 

Kehityksen jälkeen filmi kiinnitetään kiinniteliuoksessa, johin valottumatta jäänyt hopeahalidi liukenee. Näin filmin valonherkkyys katoaa. Kiinnitetty ja hyvin huuhdeltu mustavalkofilmi säilyy ainakin sata vuotta normaalissa huoneilmassa. Värifilmissä väri syntyy orgaanisista väriaineista, joiden säilyvyys on suhteellisen heikko.

Negatiivista valmistetaan positiivisia kopioita samaan tapaan kuin negatiivikin on syntynyt. Paperi, jolle kopioit tehdään, on päällystetty samoilla hopeahalideilla, ja kun valon annetaan hetken kulkea negatiivin ja [[linssi (optiikka)|linssin]] läpi, se valottuu. Sen jälkeen kuva kehitetään ja kiinnitetään samaan tapaan kuin alkuperäinen negatiivikin. Vaalet ja tummat kohdat vaihtuvat jälleen päinvastaisiksi kuin ne ovat negatiivisissa, jolloin ne tulevat yhdenmukaisiksi alkuperäisen kuvattavan kohteen vaaleiden ja tummien kohtien kanssa.

 

Valoherkkyydellä tarkoitetaan sitä, kuinka paljon valoa tarvitaan kuvan muodostumiseen filmille. Valoherkkyyttä ilmaistaan ISO-arvolla, jossa suurempi luku tarkoittaa suurempaa herkkyyttä. Valoherkästä filmistä käytetään myös nimitystä nopea filmi ja vastaavasti vähemmän valoherkastä nimitystä hidas filmi. Valoherkkyys liittyy filmin rakenteeseen. Sitä voidaan lisätä suurentamalla hopeahalidirakeiden kokoa, jolloin fotonin aiheuttama mustuma kasvaa kehityksessä suuremmaksi. Suuret rakeet kuitenkin näkyvät kuvassa epätasaisuutena ja hyvään kuvanlaatuun pyrittäessä on käytettävä niin pieniä rakeita kuin mahdollista. Tämä tarkoittaa siis valolle vähemmän herkän filmin käyttämistä.

 

Eri kokoisia filmejä ja negatiivilevyjä on ollut käytössä lukuisia. Useimmiten käytetään ns. [[kinofilmi|kinokoon filmejä]], joilla kovakoko on 36 x 24 mm. Kinokoon lisäksi ovat edelleen käytössä myös suurempikokoiset [[rullafilmi]] ja [[laakafilmi]]. Myös kirjapainoissa käytettävä [[rasterifilmi]], arkistojen [[mikrofilmi]]t ja lääketieteen [[röntgenfilmi]]t toimivat samalla periaatteella kuin tavallinen valokuvafilmi. Katso myös [http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Valokuvafilmiformaatit valokuvafilmiformaatit].