Ero sivun ”Kaarle Wärri” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 49:
Hyvin varhain Kaarlo Wärrille uskottiin vielä laajempi ja vastuullisempi luottamustehtävä, osallistuminen koko maan asioiden hoitoon. Vain 28-vuotiaana, säätynsä nuorimpana jäsenenä, hänet valittiin ilman omakohtaista pyrkimystä '''''Maskun tuomiokunnan edustajaksi vuoden 1867 valtiopäiville'''''. Perintötalollisten ratsutilallisia kohtaan tuntema epäluulo syrjäytti hänet seuraavilta valtiopäiviltä, mutta vuodesta 1877 alkaen hän oli mukana kaikilla säätyvaltiopäivillä, välillä Maskun, välillä Loimaan ja kerran Tyrvään tuomiokunnankin edustajana. Kaiken kaikkiaan hän osallistui valtiopäiville 12 kertaa, johon poikkeukselliseen saavutukseen hänen lisäkseen ylsi vain Carl Slotte (1827-1903) Alavetelistä.
Jo ensikertalaisena nuoren ratsutilallisen vakavuus ja asiallisuus herätti toiveita, jotka myöhemmin täyttyivätkin. Kerta kerralta säädyn arvonanto ja luottamus Wärriä kohtaan kasvoi ja hänelle uskottiin lukuisia merkittäviä luottamustehtäviä. Vuosien '''''1894, 1897 ja 1899 valtiopäivillä''''' hän toimi '''''talonpoikaissäädyn puhemiehenä''''' erittäin ansiokkaasti, vaikka ystävät olivat aluksi olleet huolissaan, koska Wärrillä oli ”hidas puhe ja kankea kieli”. Hän oli huolellinen toimissaan, kirjoitti itse puheensakin.
Ensimmäisillä valtiopäivillään Wärri joutui perustuslakivaliokunnan jäsenenä ottamaan osaa mm. valtiopäiväjärjestyksen valmisteluun ja hänelle uskottiin myös tarkastusvaliokunnan jäsenyys. Pitkänä edustajakautenaan hän oli − kuten itse myöhemmin muisteli − mukana Suomen valtiopäiväjärjestystä luomassa sekä lakkauttamassa. Muiden puhemiesten mukana hän 1899 Suuren lähetystön jäsenenä pyrki helmikuun manifestin johdosta keisarin puheille, mutta turhaan. Suomen itsemääräämisoikeutta rajoittava manifesti synnytti levottomuutta valistuneissa kansalaispiireissä. Päätettiin kerätä kansalaisadressi ja sitä hallitsijalle vievään lähetystöön valittiin edustaja jokaisesta Suomen kunnasta. Suuri lähetystö joutui Pietarissa kuitenkin toteamaan, ettei aloitteellinen kansalaistoiminta ollut lainkaan vallanpitäjien mieleen. Keisari ei ottanut lähetystöä vastaan, mutta pyysi välittämään tiedon, ettei hän ole heille vihainen. Synkin mielin Helsinkiin palannut lähetystö otettiin vastaan Maamme-lauluin ja isänmaallisin puhein.
==== Keisari-suurruhtinas Aleksanteri II:n patsaan paljastuspuhe ====
Kaarlo Wärri kirjoitti itse puheensa, jonka hän piti keisari-suuriruhtinas [Aleksanteri II (Venäjä)]:n patsaan juhlallisessa paljastustilaisuudessa Helsingin Senaatintorilla 29.4.1894. josta seuraavassa lainauksia:
”Nouse, jalo, lempeä ruhtinas, jonka siunattua muistoa sinun suomalainen kansasi tänään viettää! Nouse henkemme silmien eteen vuosikausien hämärän takaa, virittämään meissä ne rakkauden ja kiitollisuuden tunteet, joilla olemme sinuun liitetyt! Ota meiltä vastaan vahvistus omille yleville sanoillesi, mitkä tällä kertaa me, Suomen kansan laillisesti kokoontuneet edustajat, sydämemme syvyydestä kerromme: ´Ei yksikään Sinun toimistasi ole saattanut häiritä sitä luottamusta, joka tulee olla hallitsijan ja kansan kesken.´ − Olkoon nostamamme vaskeen valettu rakas kuvasi meille ja sukupolville tuleville vuosisadasta vuosisataan suomalaisen kansan puolesta pysyväisenä todistuksena, että se on käsittänyt Sinun työsi niin kuin Sinä käsitit sen tarpeita ja syvimpiä toivomuksia…Mikä oli se taikasauva, jolla Keisari-Suuriruhtinas Aleksanteri II sai talven kevääksi muuttumaan, mielet elvytetyiksi, innostuneen työn kaikilla aloilla vireille? Se ei ollut muu kuin Hänen ylevä luottamuksensa kansaan ja siitä seuraava kansan luottamus häneen. Kehittyköön kansan voimat vapaasti ´niiden lakien ja laitosten turvissa, jotka ovat Suomen kansan tapoihin juurtuneet´; rauetkoot kaikki kahleet, jotka sitovat sen toimintaa; olkoot kaikki Suomen kansalaiset yhdenarvoiset velvollisuuksissa ja oikeuksissa; avautukoon sivistyksen ja sen kautta yhteiskunnallisen vaikutuksen tie suomenkielisillekin, jotka siihen saakka olivat niistä pois suljetut. − Näin johdatettiin kansan enemmistön voimat kaikki isänmaan suuren vainion viljelykseen, sadointuhansin käsivarsin lisääntyivät työntekijät, ja sato on näyttäytynyt satatuhatkertaiseksi… Valoa kansalle, uudet alat auki sen aineelliselle työlle, siten lausui Hallitsija ilmi itse ydinkohdan hänen vastaisessa hallitusohjelmassaan. Se oli lyhyt, mutta se oli eloa täynnä. Ja sen rakennuksen vahvalle pohjalle, jonka hänen autuas setänsä kerran oli laskenut, Hän vihdoin kohotti loistavan huipun, vahvistaen kansallemme määräajoittain kokoontuvan eduskunnan, jonka ympäröimänä Hän puhui sanoja, joita ylevyydessä ei voita mikään, mitä ikinä joku hallitsija on kansallensa lausunut…
Etelästä on kevät tavallista aikaisemmin rientänyt pukemaan maatamme juhlapukuun. Kaikkialta on kansalaisia tulvaantunut tänne tätä kallista muistojuhlaa viettämään. Kotiin jääneet ovat sydämellään täällä läsnä. Terve kaikille! Itse juhlamme sankari vaan on poissa. Niin, − Hän on poissa: Mutta sydämessämme tuntuu kuin Hän vieläkin olisi seurassamme, iloiten ilojamme, surren surujamme. Hänen henkensä elää; se elää ja on elävä Hänen korkeissa seuraajissaankin polvesta polveen.
Viisauskin pettää, mahdin kruunu vaipuu.
Jumalat hetken unhon hautaan peittyy.
Yks´ vaan ei murru piirrettynä kiveen:
R a k k a u s k a n s a n.”
== Lähteet ==
| |||