Ero sivun ”Harpo Marx” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätään malline:auktoriteettitunnisteet AAKKOSTUS-avainsanan yläpuolelle
p kh
Rivi 39:
Vuonna 1910 Minnie Marx päätti, että perhe muuttaa [[Chicago]]on, koska New Yorkista ei kovan kilpailun takia tuntunut löytyvän sijaa Marxien [[vaudeville|vaudeville-esityksille]]. Marxit ostivat osamaksulla oman talon ja olivat sen jälkeen velkaa herra Greenbaumille. Aluksi perhe esiintyi pikkuteattereissa Chicagossa, mutta pian sen teatterit eivät enää riittäneet, vaan Marxit tekivät mitä vain keikkoja saivat. Marxien täytyi kierrellä esiintymässä kaupungissa kuin kaupungissa, eivätkä esiintymisen tuotot aina riittäneet kuin junamatkaan seuraavaan kaupunkiin. Useiden vuosien kiertely kaupungista toiseen yleensä huonoissa oloissa oli rankkaa aikaa perheelle. Joskus kyllästyminen ja väsyminen ajoi pojat hölmöilemään näyttämöllä. Silloin Minnie sai heihin ryhtiä muistuttamalla kiljaisten pojilleen ”Greenbaum, senkin jästipäät!”
 
Veljesten ura alkoi nousta joskus vuodenvuosien 1913 tai -1915 tienoilla, kun Groucho Marx keksi, että veljesten seurue voisi ottaa repertoaariinsarepertuaariinsa [[Gus Edwards]]in ''Koulupäiviä''-esityksen ''(Fun in Hi Skule)'', josta tuli joltisenkin suosittu. Esitykseen veljekset lisäsivät omia improvisaatioitaan ja Chico liittyi mukaan seurueeseen.
 
===Harpo vaikenee===
Rivi 51:
 
==Kohti Marx-veljeksiä==
Minnie Marx oli sisukas nainen. Lopulta hänen onnistui hankkia pojilleen viikon kiinnitys yhteen Chicagon parhaimmista revyyteattereista. Se taas johti kiinnitykseen Orpheum-teatteriketjun 30 viikon kiertueelle. Lopuksi [[Boston]]issa Marxin seurueen esitys oli niin suuri menestys, että teatterinjohtaja otti yhteyttä showbisneksen yksinvaltiaaseen E. F. Albeehen. Albee palkkasi veljekset esiintymään kahdeksi viikoksi teattereihinsa New Yorkiin. Kahden viikon jälkeen esityksiä jatkettiin edelleen New Yorkissa ja sitten Albeen muissa teattereissa eri kaupungeissa. Ja lopulta [[Lontoo]]ssa, [[Englanti|Englannissa]]. EnglanninmatkanEnglannin matkan jälkeen Marxit ylpistyivät ja joutuivat pian erimielisyyksiin Albeen kanssa. Albee erotti veljekset.
 
Marxit eivät enää päässeet New Yorkin teattereihin esiintymään. He kääntyivät Albeen kilpailijan Shubertin veljesten puoleen. ”Marx-veljesten Shubertin-sakki” pääsi jälleen kiertueille, mutta kiertueen kulut lankesivat esiintyjien niskoille. Kiertue ei säästynyt vaikeuksilta ja lopulta rahaton ja epätoivoinen seurue päätti palata New Yorkiin ja esiintyi siellä tuntemattomissa ja syrjäisissä teattereissa. Chico löysi ratkaisun ahdinkoon. Pinochle-pelipöydän ääressä Chico tutustui tuottaja Joseph Gatesiin ja sai puhuttua hänet pyytämään tehtailija Herman Broodyn rahoittamaan Marx-veljesten musiikkikomedian, jonka nimeksi tuli ''I’ll Say She is'' ''(On totisesti)''. Tästä alkoi puolitoista vuotta kestänyt kiertue, joka päätyi lopulta – veljesten vaatimuksesta – New Yorkin [[Broadway (teatteri)|Broadwaylle]]. Ensi-ilta Broadwaylla sujui hyvin ja seuraavan aamun lehdet olivat täynnä kehuvia arvosteluja esityksestä. Arvosteluista kohtalokas Harpo Marxin uran ja henkilökohtaisen elämän kannalta oli [[Alexander Woollcotti]]n kirjoitus ''Sun''-lehdessä.
 
==Algonquinin kulttuurivaikuttajat==
Alexander eli Aleck Woollcott pyysi saada tavata henkilökohtaisesti Harpo Marxin. Woollcott kutsui Harpon tapaamaan ystäviään, ja kuten Harpo Marx tuli useasti elämässään tämän jälkeen huomaamaan, ei Woollcottille voinut sanoa ei. Woollcottin ystävät kokoontuivat Algonquin-hotellin sviitissäjasviitissä ja pelasivat pokeria. Woollcottin ystävät, eli ''Thanatopsis pokeri- ja kirjallisuuskerho'' muodostui lukuisista kulttuurielämän vaikuttajista, joihin lukeutuivat muun muassa kolumnisti [[Franklin Pierce Adams|Frank P. Adams]], ''New York Worldin'' päätoimittaja [[Herbert Bayard Swope]], kirjailijat [[Robert Benchley]] ja [[Heywood Broun]], näytelmäkirjailijat [[George S. Kaufman]] ja [[Marc Connelly]] sekä ''Judgen'' päätoimittaja [[Harold Ross]]. Lisäksi Algonquin-hotellin ravintolasalin pyöreän pöydän ääressä käyvivätkävivät keskusteluja monet muutkin kulttuurivaikuttajat. Woollcottin serurueeseenseurueeseen kuuluivat usein myös näyttelijätär [[Ruth Gordon]], taidemaalari-kuvittaja [[Neysa McMein]], kirjailija [[Alice Duer Miller]] sekä George S. Kaufmanin vaimo Beatrice.
 
Koska Harpo Marx ei ollut kouluja käynyt ja oppinut mies, häneltä on joskus kysytty mitä ''hän'' osasi keskustella näiden lukuisien kuuluisuuksien kanssa. Siihen Harpo on vastannut, ettei hän puhunut vaan kuunteli. Kuuluisuudet hyväksyivät hänet, ehkä siksi että hän hyväksyi heidät sellaisina ihmisinä kuin mitä he olivat kun eivät tehneet työtä.
Rivi 67:
 
==Kiertue Neuvostoliitossa==
Vuonna 1933 Yhdysvallat suunnitteli tunnustavansa [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] presidentti [[Franklin D. Roosevelt|Rooseveltin]] johdolla. Aleck Woollcott keksi, että Harpo Marxin pitäisi olla ”ensimmäinen amerikkalainen taiteilija, joka esiintyy [[Moskova]]ssa sitten kun Yhdysvalloista ja Neuvostoliitosta on tullut ystävällismielisiä valtioita.” Harpo ei ollut suostuvainen, mutta Woollcott oli jo päättänyt asian. Woollcottilla oli Moskovassa toimittajaystäviä, ja näillä hyvät suhteet ulkoministeri [[Maksim Litvinov]]in kanssa. Matkaevääksi Harpo Marx sai suosituskirjeet Moskovan taiteellisen teatterin johtajalle sekä ''New York Timesin'' Moskovan-kirjeenvaihtaja [[Walter Duranty]]lle. Perillä hän ei kuitenkaan tavannut Durantya eikä Moskovan taiteellisen teatterin johtaja lämmennyt Harpon koe-esiintymisille, joita pidettiin usean päivän ajan. Lopulta hän päätti poistua maasta. Silloin Harpo Marx sai puhelun. Soittajaksi paljastui ulkoministerin vaimo Ivy Litvinov, joka pyysi Harpoa jäämänjäämään ja lupasi järjestää hänelle kiertueen. Harpon Show’ta esitettiin menestyksekkäästi Moskovassa neljä viikkoa ja kaksi viikkoa hän kiersi muualla maassa.
 
==Perhe-elämä==