Ero sivun ”Rauhoitusreskripti” versioiden välillä

Kriisi oli alkanut vuonna 1888 Aleksanteri III:n kieltäytyessä hyväksymästä erästä [[Suomen senaatti|Suomen senaatin]] esittämää tuontitullia Venäjän ja Suomen välille. Keisari alkoi vaatia Suomen erillisten raha-, tulli- ja postilaitosten yhdistämistä vastaaviin venäläisiin laitoksiin. Hän sai tahtonsa läpi postilaitoksen osalta vuoden 1890 [[postimanifesti]]lla, mutta suomalaiset onnistuivat hautamaanhautaamaan raha- ja tulliasian. Keisari kieltäytyi myös joulukuussa 1890 vahvistamasta [[Suomen säätyvaltiopäivät|säätyvaltiopäivien]] aiemmin hyväksymää [[Suomen rikoslaki]]a, koska sen eräät kohdat poikkesivat Venäjän rikoslain periaatteista ja aiemmista käytännöistä. Kun samoihin aikoihin Venäjällä oioli alkanut ilmestyä [[K. F. Ordin]]in ja muiden laatimia kirjallisia hyökkäyksiä Suomen autonomiaa[[autonomia]]a vastaan, herätti keisarin menettely suomalaisissa suurta huolta. Useita suomalaisia senaattoreita ja muita korkeita virkamiehiä erosi vuonna 1890 vastalauseena joko postimanifestille taija rikoslakiasialle.<ref name="AIII">{{Kansallisbiografia|id=3110|tekijä=Markku Tyynilä|nimi=Aleksanteri III (1845 - 1894)|ajankohta=23.6.2000 (päivitetty 26.6.2006)|vapaa=}}</ref>

Vuoden 1891 alussa kokoontuneet [[Säätyvaltiopäivät 1891|uudet säätyvaltiopäivät]] saivat käsiteltäväkseen esityksen rikoslain muuttamisesta venäläisten lakiasiantuntijoiden huomautusten pohjalta. Kun myös säätyjen puhemiehet nostivat esiin yleisen huolen Suomen tulevaisuudesta, antoi Aleksanteri III [[Suomen kenraalikuvernööri|kenraalikuvernööri]] [[Fjodor Heiden]]in ja [[maamarsalkka]] [[Victor von Haartman]]in aloitteesta 12. maaliskuuta ([[Juliaaninen kalenteri|juliaanisen kalenterin]] mukaan 28. helmikuuta) sittemmin rauhoitusreskriptiksi nimetyn käskykirjeen, jossa hän korosti hyväntahtoisuuttaan ja luottamustaan Suomea ja sen asukkaita kohtaan.<ref name="AIII" /><ref>Matti Klinge: ''Finlands historia 3. Kejsartiden'', s. 315. Schildts, Helsingfors 1996.</ref> Sen varsinaiset laatijat olivat kenraalikuvernööri Heiden, [[ministerivaltiosihteeri]] [[Casimir Ehrnrooth (kenraali)|Casimir Ehrnrooth]], Venäjän sisäministeri [[Ivan Durnovo]], oikeusministeri [[Nikolai Manassein]] ja [[Venäjän valtakunnanneuvosto]]n kodifikaatio-osaston johtaja [[Eduard Frisch]].<ref name="Jussila">Osmo Jussila: ''Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917'', s. 538–539. WSOY, Helsinki 2004.</ref> Käskykirjeen mukaan Suomen ja Venäjän suhteissa ei ollut perustavia ongelmia, huolta herättäneisiin toimiin oli ryhdytty pelkästään Suomen ja Venäjän lähentämiseksi eikä keisari aikonut muuttaa Suomen ”sisäisen hallitusjärjestyksen perustaa”.<ref name="AIII" /><ref name="Jussila" /> Toisaalta käskykirjeessä myös mainittiin, että Suomen ja Venäjän lakien yhdenmukaisuuden puute sekä Suomen ja Venäjän suhdetta koskevien määräysten epäselvyys olivat aiheuttaneet ”väärinkäsityksiä” Venäjän toiminnan tarkoitusperistä, ja että keisari toivoi suomalaisten ymmärtävän oman etunsa olevan maiden välisten siteiden lujittaminen. Se sisälsi siis ajatuksen, että Suomen ja Venäjän lainsäädäntöjen yhdenmukaistaminen oli edelleen tarpeen.<ref name="Jussila" />

Rauhoitusreskripti synnytti itsessään pienen selkkauksen, kun ilmeni, että sen Suomessa julkaistu ruotsinkielinen käännös ei vastannut venäjänkielistä alkutekstiä. Ruotsinnoksessa keisari näytti tukevan [[Leo Mechelin]]in kiisteltyä teoriaa Suomen ja Venäjän välisestä valtiounionista, ja suomalaisten epäiltiin muuttaneen käännöksen sanamuotoja tahallaan. Tapauksen tultua ilmi ministerivaltiosihteeri Ehrnrooth joutui eroamaan ja käännöksestä vastuussa ollut [[valtiosihteerinvirasto]]n toimitussihteeri [[Alexis Gripenberg]] siirrettiin toisiin tehtäviin.<ref>{{Kansallisbiografia|id=6020|tekijä=Raimo Savolainen|nimi=Gripenberg, Alexis (1852 - 1927)|ajankohta=22.5.2000}}</ref><ref name="AIII" />