Ero sivun ”Sabotage (albumi)” versioiden välillä

Kitaristi [[Tony Iommi]] kertoo tilanteesta: "Aloimme ihmetellä, onko kukaan nähnyt tilejämme. Kukaan meistä ei tiennyt paljonko meillä oli rahaa, koska olimme saaneet aina kaiken mitä halusimme soittamalla Meehanille. Kun kysyimme Meehanilta rahoistamme, ohjasi hän meidät kirjanpitäjien luokse, jotka selittivät rahojen olevan verojen vuoksi ulkomaisilla tileillä. Myöhemmin selvisi, että nämä kirjanpitäjät olivat Meehanin palkollisia. Sitten paljastui, että managerisopimuksessamme oli vain meidän nimet, ei Meehanin, mikä vain pahensi asioita. Olimme niin sinisilmäisiä kaikesta. Halusimme vain soittaa ja päästä Amerikkaan, sen takia emme kyseenalaistaneet aluksi Meehanin toimia. Kun tahdoimme jotain, hän vain laittoi kymppitonnin tulemaan ja kaikki oli jälleen ruusuista. Aloimme katsoa nyt kaikkea toisesta kulmasta. Meehan oli ostellut levy-yhtiöitä, teki elokuvaprojekteja ja omisti rakennusfirman. Hänellä oli kaikenlaisia bisneksiä ja myös kaikenlaisia hämäriä tyyppejä pyöri kuvioissa. Sitten meille kerrottiin, että rahamme olivatoli laitettu London Bank & County&nbsp;-pankkiin, joka meni nurin. Ja meidän rahamme sen mukana. Haastoimme lopulta Meehanin oikeuteen ja hän haastoi meidät, ja voitti lopulta. Lisäksi meitä painoi vielä entisen managerimme Jim Simpsonin tekemä oikeusjuttu, jossa hän syytti meitä sopimusrikosta. Tämä juttu käsiteltiin samoihin aikoihin ja Simpson sai korvaukset. Oikeusjuttujen aikana tapasimme monia juristeja ja kirjanpitäjiä, ja jouduimme itse hoitamaan asioita koska meillä ei ollut manageria. Oli hankala luottaa keneenkään ja päätimme yrittää manageroida itse itseämme."<ref name="iommi">Tony Iommi: Iron Man - My Journey Through Heaven and Hell with Black Sabbath, Da Capo Press, 2011</ref>

Molempien osapuolten haastaessa toisensa yhtyeen loputkin varat jäädytettiin ja lisäksi yhtyeen jäsenten omaisuutta takavarikoitiin velkojen vuoksi. Lisäksi selvisi, että yhtyeen alkuaikojen kappaleiden oikeudet oli myyty Essex Music&nbsp;-nimiselle firmalle yhtyeen ulottumattomiin. Yhtyeen täytyi ruveta keikkailemaan entistä enemmän pystyäkseen maksamaan oikeuskuluja. Nämä tapahtumat tulivat myös leimaamaan ''Sabotage''-albumin sisältöä.<ref name="biography"/><ref name="ozzy">Ozzy Osbourne ja Chris Ayres: Minä Ozzy, Like Kustannus, 2009</ref>

Albumi nauhoitettiin helmi-maaliskuussa [[1975]] edellisen albumin tapaan [[Lontoo]]n Morgan-studioilla, tosin joitain nauhoituksia tehtiin Brysselissä. Iommi: "Vuoden 1975 alusta aloimme kirjoittaa ja treenata ''Sabotage''-albumia varten. Albumin teko kesti ikuisuuden, koska olimme lähes joka päivä oikeudessa tai tapaamisissa lakimiesten kanssa. Meille sateli haasteita suoraan studioon entisiltä managereiltamme ja ties mistä. Se loppujenlopuksiloppujen lopuksi tiivisti yhtyettä. Näiden tapahtumien vuoksi albumilla on 'The Writ' (suom. haaste)&nbsp;-niminen kappale ja albumin nimi on ''Sabotage''".<ref name="iommi"/>

Albumin avaa "Hole in the Sky", keskitempoinen kappale joka kulkee Iommin raskaan, monikerroksisen kitarariffin voimalla. Se on albumin tunnetuimpia kappaleita ja sen on coveroinut muun muassa [[Pantera]] ja [[Machine Head]]. Kappale loppuu yllättäen ja ilman taukoa perässä tulee akustinen, lyhyt kitarainstrumentaali "Don't Start (Too Late)", joka sai nimensä tiettävästi nauhoittajan toistuvista "don't start! (suom. "älä aloita!)"&nbsp;-komennoista.<ref>Steven Rosenin haastattelut Tony Iommin kanssa</ref>

Sen perään myös suoraan alkaa "Symptom of the Universe", albumin kenties tunnetuin kappale. Kappaleen alkupuolisko menee nopealla tempolla ja se sisältää monia riffejä ja vaihdoksia. Sitä on sanottu myös ensimmäiseksi [[thrash metal]]- / progressive metal&nbsp;-kappaleeksi juuri sen thrash-henkisten ja teknisten riffien johdosta. Kappaleen loppuosa menee rauhallisemmin akustisen, jamihenkisen osuuden myötä. Iommi: "'Symptom of the Universe'a sanotaan ensimmäiseksi progressiiviseksi metalli-biisiksi, enkä väitä vastaan. Siinä on nopeatempoinen, dynaaminen osa jossa on jonkinverran erilaisia muuttujia." Lopun akustinen osio syntyi studiojammailun yhteydessä.<ref name="iommi"/> Osbourne laulaa kappaleen, kuten myös muutkin albumin kappaleet erittäin korkealla äänialalla, ja tästä syystä albumin kappaleita ei juuri esitetä Sabbathin nykyisillä kiertueilla. Butler: "Yritämme aina saada Ozzyn laulamaan 'Symptom of the Universe'n, mutta hän ei koskaan suostu. Hän sanoo ettei yllä korkeisiin nuotteihin".<ref name="joel">Joel McIver: Sabbath Bloody Sabbath, Like Kustannus, 2006</ref>

"Thrill of it All" sisältää syntetisaattorilla säestetyn nopeatempoisen ja hieman gospel-vaikutteisen "iloisemman" osuuden. Kappaleen alun säkeistöt tosin menevät keskitempoisesti raskaan riffin myötä{{Selvennä|mitä tarkoittaa "myötä"? Mihin ne menee?}}. Kappaleen sanoma on positiivinen ja siinä kehotetaan "unohtamaan ongelmat ja ottamaan elämästä ilo irti". Rumpali [[Bill Ward]] kertoo: "Loistavat sanat jälleen Geezerilta ja Ozzylta. Yhtye soittaa tiukasti yhteen siinä, ja kappaleessa on jälleen yllättäviä temponvaihdoksia."<ref name="remastered"/> Iommin mukaan yhtyeellä oli nauhoitusvaikeuksia kappaleen aikana ja tämän johdostavuoksi studioteknikko David Harris sai "sabotööri"-krediitiinkrediitin albumin kanteen.<ref name="iommi"/>

Kyseinen efekti yhdistyy suoraan Butlerin bassokuvion myötä albumin päättävään pitkään "The Writ"&nbsp;-kappaleeseen. Musiikillisesti kappale on yhtyeelle tyypillisen raskas sisältäen erilaisia osioita ja mm. kaksi kevyempää, cembalolla soitettua säkeistöä. Sanoituksellisesti kappale oli suora hyökkäys entistä manageria kohti. Ward: "'The Writ'&nbsp;-biisissä on kuultavissa kaikki se viha manageriamme kohtaan. Kyynisyys, petturuus, kusetus...kappale on suora haistatus häntä kohtaan".<ref name="remastered"/> Osbourne oli tyytyväinen kappaleeseen: "'The Writ'&nbsp;-biisistä olen erityisen ylpeä. Kirjoitin lähes koko sanoituksen itse ja tuntui melkein kuin olisin avautunut psykiatrille. Kaikki Meehania kohtaan tuntemani viha ryöppysi ulos."<ref name="ozzy"/>

Useimmissa vinyyli- ja kasettipainoksissa sekä remasteroiduilla CD-versioilla kuullaan viimeisen kappaleen jälkeen n. 23 sekuntia kestävä, hyvin hiljaisella voluumillavolyymillä nauhoitettu Osbournen ja Wardin "studiopelleily", jossa he laulavat pianon säestyksellä Nitty Gritty Dirt Bandin "Blow on a Jug"&nbsp;-kappaletta.<ref name="sabbathcom">http://www.black-sabbath.com/discography/blacksabbath/sabotage/ infoa albumista Black-Sabbath.com-sivustolla</ref>

Albumin julkaisi Pohjois-Amerikassa heinäkuussa 1975 [[Warner Bros]]. Britanniassa albumi julkaistiin kuukauden kuluttua, ja sen julkaisi siellä, ilmeisesti sopimuksellisista syistä, [[NEMS Records]], joka oli entisen managerin Patrick Meehanin yhtiöitä. Muualla Euroopassa ja maailmassa albumin julkaisi [[Vertigo Records]]. "Am I Going Insane (Radio)" &nbsp;-kappale julkaistiin Britanniassa singlenä ilman suurempaa menestystä.

Edellisen ''[[Sabbath Bloody Sabbath]]in'' tavoin myös ''Sabotage'' sai positiivisen vastaanoton kriitikoilta. Yhtyettä monesti aiemmin kritisoinut amerikkalainen [[Rolling Stone]]&nbsp;-lehti hehkutti albumia: "'Sabotage' ei ole vain yhtyeen paras sitten ''[[Paranoid]]in'', vaan se voi olla jopa yhtyeen paras koskaan. Yhtyeen fanit rakastavat ilman muuta albumia ja jotka eivät ennen ole perustaneet yhtyeestä voivat kiinnostua siitä tämän myötä".<ref name="rollingstone">http://www.rollingstone.com/music/albumreviews/sabotage-19750925 arvostelu Rolling Stone&nbsp;-lehdessä, Billy Altham, syyskuu 1975</ref> Huolimatta hyvistä arvosteluista albumi jäi sijalle 28. Billboardin albumilistalla, ollenmikä oli siihen mennessä yhtyeen huonoin sijoitus uudella mantereella. Uudet suuntaukset, kuten [[AOR]], [[glam rock]] ja [[disco]]-musiikki olivat nousussa tuolloin Yhdysvalloissa ja perinteisten englantilaisten heavy rock&nbsp;-yhtyeiden suosio oli lievässä laskussa. ''Sabotage'' nousi Pohjois-Amerikassa kultalevyksi vasta vuonna [[1997]].<ref name="popoff"/> KotimaassaanKotimaassa Britanniassa menestys oli parempaa ja albumi nousi top-10:een myyden kultaa nopeassalyhyessä ajassa.

''Sabotage''a pidetään yleisesti Black Sabbathin alkuperäiskokoonpanon viimeisenä klassikoksi luokiteltavana albumina. Se on saanut pääosin positiivista kritiikkiä tämän päivän mediassa. "Albumi on viimeinen yhtyeen legendaarisesta "kuuden suorasta", tosin vähiten arvostettu", kirjoittaa Allmusic.com-sivuston arvostelija ja viittaa yhtyeen kuuteen ensimmäiseen studioalbumiin.<ref name="allmusic">http://www.allmusic.com/album/sabotage-mw0000652467 arvostelu Allmusic.com-sivustolla</ref> Sputnik Music&nbsp;-sivuston arvostelija pitää albumista: "''Sabotage'' on miellyttävä albumi ja se muistetaan yhtenä yhtyeen parhaista suorituksista. Kaikkien heavy metal&nbsp;-fanien tulisi kuunnella tämä albumi".<ref name="sputnik">http://www.sputnikmusic.com/review/49050/Black-Sabbath-Sabotage/ arvostelu Sputnik Music-sivustolla</ref>

Yhtyeen sisällä mielipiteet albumista ovat olleet kaksijakoisia. Iommi: "Olisimme voineet jatkaa kokeiluja ja käyttää orkestereita ja tulla vieläkin teknisimmiksiteknisemmiksi. Päätimme kuitenkin tehdä perinteisen rock-albumin. ''[[Sabbath Bloody Sabbath]]'' ei ollut sellainen. ''Sabotage''lla soundi oli edellistä albumia raskaampi. Sen luultavasti aiheutti tuolloinen tilanne oikeusjuttuineen ja manageriongelmineen. ''Sabotage'' möi hyvin mutta ei niin hyvin kuin edelliset albumit".<ref name="remastered"/><ref name="iommi"/> Osbournen mukaan "''Sabotagella'' yritimme olla sitä mitä emme olleet. Kaikkea muuta kuin 'pahoja' ja 'saatanallisia'. Emme pysyneet juurillamejuurillamme".<ref name="remastered"/>

Albumi on viimeinen vuosina [[1970]]-–[[1978]] tehdyistä alkuperäiskokoonpanon albumeista, joista on tehty useampi CD-painos. Vertigo ja Warner Bros julkaisivat 1980-luvulla omat painoksensa ja Euroopassa mm. [[Castle Communications]] on julkaissut albumista useita painoksia. Vuoden [[1986]] versiossa bonuksena oli "Sweet Leaf"&nbsp;-kappaleen liveversio, joka oli otettu vuoden [[1980]] epäviralliselta ''[[Live at Last]]''&nbsp;-albumilta. Ensimmäinen remasteroitu versio julkaistiin vuonna [[1996]] Castlen Essential-merkillä. Pohjois-Amerikassa [[Rhino Records]] julkaisi albumin vuonna [[2004]] ''[[Black Box: The Complete Original Black Sabbath 1970-1978|Black Box]]''&nbsp;-paketissa yhdessä muitten vuosina 1970-19781970–1978 julkaistujen albumien kanssa. Vuonna [[2009]] [[Universal Music Group]] julkaisi albumista uuden remasteroidun version. Remasteroidut versiot eivät sisällä bonus-materiaalia.