Ero sivun ”George Herbert Mead” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Aiheesta muualla: lisätään malline:auktoriteettitunnisteet using AWB |
Artikkeli saatettu tieteellisesti toimitetulle tasolle. |
||
Rivi 11:
| tutkimusalue = [[filosofia]], [[sosiaalipsykologia]], [[sosiologia]], [[psykologia]]
| instituutti = [[Chicagon yliopisto]]
| koulukunta = [[pragmatismi]], [[naturalismi]]
| vaikutusalueet = [[kielifilosofia]], [[mielenfilosofia]], [[symbolinen interaktionismi]], [[sosiaalinen konstruktionismi]]
}}
'''George Herbert Mead''' ([[27. helmikuuta]] [[1863]] South Hadley, [[Massachusetts]] [[Yhdysvallat]] – [[26. huhtikuuta]] [[1931]]) oli yhdysvaltalainen [[
Mead tunnetaan [[pragmatismi|pragmatistisen]] koulukunnan filosofina yhdessä [[John Dewey]]n sekä [[William James]]in ja [[Charles S. Peirce]]n kanssa.<ref>Israel Scheffler, ''Four pragmatists – Critical Introduction to Peirce, James, Mead and Dewey'', 1974.</ref> Hän opiskeli [[Harvardin yliopisto]]ssa ja opetti [[Michiganin yliopisto|Michiganin]] ja [[Chicagon yliopisto]]issa. Saksassa vieraillessaan Mead opiskeli [[Leipzigin yliopisto]]n psykologisessa [[laboratorio]]ssa [[Wilhelm Wundt]]in johdolla ja tutustui myös [[hegeliläisyys|hegeliläiseen]] ajatteluun ja [[hermeneutiikka|hermeneuttiseen]] [[historianfilosofia]]an, joita hän opiskeli [[Wilhelm Dilthey]]n luennoilla [[Humboldt-yliopisto|Berliiniin yliopistossa]].<ref>Meadin henkilö- ja vaikutushistoriaa on tarkastellut Gary A. Cook teoksessaan '' George Herbert Mead – Making of a Social Pragmatist'' (1993).</ref>
Palattuaan Yhdysvaltoihin Mead kehitteli [[behaviorismi|behavioraalista]] merkityksenteoriaa. Sen mukaan kielen merkitykset rakentuvat [[Klassinen ehdollistuminen|ärsykkeiden ja reaktioiden]] [[Vuorovaikutus|vuorovaikutuksessa]]: toimijoiden ennakoidessa toistensa käyttäytymistä ja vastatessaan toistensa eleisiin. Hänen mukaansa kieli on historiallisesti syntynyt, kun eleet ovat saaneet yhteisen [[symboli]]sen merkityksen. Koska kielen ja käsitteellisen ajattelun ehtona on ihmisten välinen heijastusvaikutus, siihen liittyy myös [[itsetietoisuus|itsestä tietoisuuden]] synty. Meadin mukaan [[tietoisuus]] ja [[Minä (filosofia)|minuus]] kehittyvät [[yksilö]]iden vuorovaikutuksessa. Niiden yleisinhimilliset piirteet säilyvät ja siirtyvät sosiaalisesti rakentuneessa sekä kieleen ja kulttuuriin paikantuvassa ”yleistyneessä toisessa” (''the generalized other''), joka koostuu [[samastuminen|samastumisen]] kautta muovautuneesta yksilöminuuksien yhteenliittymistä.<ref>George Herbert Mead, ''Mind, Self and Society'', s. 154.</ref>
Yleistynyt toinen muodostaa kulttuurisen kerroksensa, jota ei voida [[Reduktio|redusoida]] yksilötoimijoihin. Meadin myöhemmässä ajattelussa kyse ei ollut enää hänen alun perin kannattamastaan behaviorismista vaan idealismista, jossa näkyivät myös nuoruudessa saadut hegeliläiset vaikutteet. Mead tunnetaankin psykologisen behaviorismin arvostelijana mutta myös [[Immanuel Kant]]in [[transsendentaalinen idealismi|transsendentaalifilosofisen]] [[individualismi|individualismin]] kriitikkona.<ref>Meadin filosofian suhdetta sosiaalipsykologiaan on tarkastellut Jukka Hankamäki väitöskirjassaan ''Sosiaalipsykologian sydän'' (2016).</ref> Niiden tilalle hän tarjosi omaa yhteiskunnallisesti ja pragmatistisesti muotoiltua ihmiskäsitystään, jota voidaan kutsua sosiaaliseksi behaviorismiksi.<ref>Sosiaalisen behaviorismin käsite sisältyi Meadin kirjoituksista ja hänen oppilaidensa luentomuistiinpanoista toimitetun kokoelman ''Works of George Herbert Mead'' osan 1 nimeen ”Mind, Self, and Society – From the Standpoint of Social Behaviorist” (toim. Charles W. Morris, 1934) ja lukuun ”The point of view of social behaviorism”.</ref>
Mead siirtyi Chicagon yliopistoon Deweyn saatua sieltä [[professori]]nviran. Hänet nimitettiin Deweyn seuraajana 1907 filosofian professoriksi, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa asti 1931. Chicagon vuosinaan Mead kehitteli merkityksen teoriaansa ja näkemyksiään minuuden ja persoonallisuuden synnystä suureksi yhteiskuntatulkinnaksi. Häntä pidetään sosiaalipsykologian klassikkona ja eräänä vuorovaikutuksellisen lähestymistavan teoriahistoriallisena luojana.<ref>James A. Schellenbergin (1978) lisäksi Robert M. Farr näkee Meadin keskeisenä sosiaalipsykologian tieteenalan kehittymiselle teoksessaan ''The Roots of Social Psychology – 1872–1954'' (1996), jossa hän omisti Meadille kokonaisen pääluvun.</ref>
Mead kuului vaikutusvaltaiseen psykologiseen ryhmittymään, [[Chicagon sosiologinen koulukunta|Chicagon sosiologiseen koulukuntaan]] sen eräänä perustajana. Mead liitetään [[symbolinen interaktionismi|symboliseksi interaktionismiksi]] kutsuttuun sosiologiseen suuntaukseen.<ref>Herbert Blumer teoksessaan ''George Herbert Mead and Human Conduct'' (2004).</ref> Siinä inhimillinen yhteiselämä nähdään tulkintaprosessina, jossa ihmiset ohjaavat itseään ja toisiaan antamalla merkityksiä tilanteille, tapahtumille ja asioille. Elämä nähdään keskinäisenä vuorovaikutuksena, joka tapahtuu symbolien ja [[Viestintä|viestinnän]] välityksellä.<ref>Herbert Blumer teoksessaan ''Symbolic Interactionism – Perspective and Method'' (1969).</ref>
== Elämä ja vaikutushistoria ==
Mead syntyi 27. helmikuuta 1863 [[Massachusetts]]in South Hadleyssä, Yhdysvalloissa. Hänen isänsä Hiram Mead oli [[kongregationalismi|kongregationaalisen]] seurakunnan pappi, joka nimitettiin [[homiletiikka|homiletiikan]] professoriksi [[Oberlin (Ohio)|Oberlinin]] teologiseen seminaariin (''The Oberlin Theological Seminarium'') vuonna 1869. Tämän vuoksi perhe muutti [[Ohio]]on. Hiram Mead kuoli vuonna 1881. Äiti Elisabeth (o. s. Billings) opetti kahden vuoden ajan Oberlinissa ja toimi 1890–1900 osastonsa presidenttinä South Hadleyn Mount Holyoke Collegessa.<ref>Mitchell Aboulafia, ”George Herbert Mead”, ''Stanford Encyclopedia of Philosophy''. [https://plato.stanford.edu/entries/mead/]</ref>
Opiskellessaan Oberlin Collegessa vuodesta 1879 alkaen Mead kyseenalaisti lapsuudessa oppimansa teologiset näkemykset, ja häntä on pidetty uskonnollisena kapinallisena.<ref>James A. Schellenberg teoksessaan ''Masters of Social Psychology'' (1978, s. 39).</ref> Suoritettuaan Bachelor of Arts -tutkinnon 1883 Mead toimi lyhyen ajan opettajana sekä rautatieyhtiön palveluksessa. Vuonna 1887 Mead kirjoittautui Harvardin yliopistoon, jossa opetti hänen ihailemansa uushegeliläinen filosofi [[Josiah Royce]]. Mead omaksui saksalaiseen idealismiin sisältyneet hegeliläiset ja romanttiset vaikutteet Roycen edustaman [[objektiivinen idealismi|objektiivisen idealismin]] muodossa. Sen mukaan ulkomaailmalla on todellinen olemassaolo vain [[subjekti]]n tietämänä, ja filosofian historiaa tulkitaan eräänlaiseksi Kaitselmuksen realisaatioksi, jossa yksilösubjektit voivat olla yhteydessä toisiinsa [[Universaali|universaalin]] kommunikaation kautta. Harvardissa Mead hankkiutui hyviin väleihin William Jamesin kanssa asuen lyhyen aikaa hänen luonaan.<ref>George Cronk, ”George Herbert Mead”, ''Internet Encyclopedia of Philosophy''. [https://iep.utm.edu/mead/]</ref>
Suoritettuaan Master of Arts -tutkinnon 1887 Mead hakeutui Saksan Leipzigiin yhdessä ystävänsä Henry Castlen kanssa talveksi 1888–1889 ja osallistui siellä [[Wilhelm Wundt]]in filosofian opetukseen. Vuonna 1889 hän siirtyi kahdeksi vuodeksi Berliinin yliopistoon, jossa hän opiskeli fysiologista psykologiaa [[Hermann Ebbinghaus]]in johdolla. Hän valmisteli väitöskirjaa ohjaajanaan [[Wilhelm Dilthey]], jonka historianfilosofisille luennoille hän osallistui. Mead jätti kuitenkin väitöskirjansa kesken. Vuonna 1891 Mead avioitui Henry Castlen siskon Helenin kanssa ja siirtyi opettamaan Michiganin yliopistoon fysiologista psykologiaa, filosofian historiaa, Immanuel Kantin filosofiaa ja [[kehitysajatus|kehitysajattelua]].<ref>Meadin Saksan-vuosista ks. Matthias Jungin artikkelia ”From Dilthey to Mead and Heidegger – Systematic and historical relations”, ''Journal of the History of Philosophy'', vol. 33, no. 4, Oct. 1995, pp. 661–677.</ref>
Michiganin yliopistossa Mead perehtyi [[pragmatismi|pragmatistiseen]] filosofiaan tutustuen [[John Dewey]]hin. Vuonna 1894 Mead siirtyi yhdessä Deweyn kanssa [[Chicagon yliopisto]]on, jossa hän toimi filosofian assistenttina (''assistant professor'') ja vuodesta 1902 apulaisprofessorina (''associate professor''). Vuonna 1907 hänet nimitettiin ilman väitöskirjaa professoriksi. Hän osallistui elämänsä loppupuolella aktiivisesti Chicagon kunnalliseen elämään. Mead toimi paikallisessa ei-kristillisessä setlementtiliikkeessä, jota on luonnehdittu radikaalin älymystön keskustelukerhoksi.<ref>Hans Joas Meadia aatehistoriallisesti käsittelevässä teoksessaan ''G. H. Mead – A Contemporary Re-Examination of His Thought'' (1985, s. 22).</ref> Lähes 40-vuotisen opetusuran tehtyään Mead kuoli sairauskohtaukseen Chicagossa huhtikuun 26. päivänä 1931.
== Meadin filosofia ==
Mead julkaisi elämänsä aikana toista sataa artikkelia mutta ei yhtään kirjaa. Meadin artikkeleiden ja luentojen kokoelmajulkaisemisen aloitti teos ''Mind, Self and Society – From the Perspective of Social Behaviorist'', jonka toimitti hänen oppilaansa, semiootikko [[Charles Morris]] vuonna 1934. Meadin julkaistujen ja hänen julkaisemattomien kirjoitustensa [[bibliografia]]a pitää yllä Brockin yliopiston ”Mead Project 2.0” -tietokanta, jossa Meadin artikkelit on uudelleenjulkaistu.<ref>Ks. Mead-bibliografiaa Brockin yliopiston kotisivuilla. [https://brocku.ca/MeadProject/Mead/mead_biblio2.html]</ref>
Monenkirjavan julkaisutoimintansa ohella Mead ilmaisi ajattelunsa perusainekset opetustoimensa yhteydessä, josta ne kulkeutuivat eri tieteenaloille. Suurin osa hänen vaikutuksestaan esiintyykin välittyneessä muodossa. Muun muassa symbolisena interaktionismina tunnetun lähestymistavan loi meadiläisistä aineksista hänen oppilaansa Herbert Blumer, jolta myös koulukunnan nimi on peräisin. Laajasta vaikutuksesta johtuen kiista yhdestä tai oikeasta Mead-tulkinnasta on tarpeeton, vaikka Mead olikin ajattelunsa rakentamisessa järjestelmällinen ja hänen tavoitteenaan oli yhtenäinen teoria.<ref>Hankamäki 2015, s. 231.</ref>
===Merkityksen
Mead tutki eläinten eleitä ja havaitsi Charles Darwinin teosta ''Expression of Emotions in Man and Animals'' (1872) tulkiten, että yhden eläimen teon alkuvaiheiden voidaan nähdä muuttavan toisten eläinten reaktioiden jatkoa.<ref>Mead, ''Mind, Self and Society'', s. 15.</ref> Mead vertasi ihmisten käyttäytymistä eläinten käyttäytymiseen ja päätyi käsitykseen, että ihmisillä sellaisen toiminnan määrä, jota ei viedä päätökseen, on suurempi kuin eläimillä. Mead oletti, että tekoa aloitettaessa eleet voivat viestiä jotain teon merkityksestä, vaikka sitä ei vietäisi päätökseen (esim. toisilleen murisevien koirien tapauksessa). Lopulta hän päätteli, että merkitykset määräytyvät niistä seurauksista, joita toimijat odottavat, eikä merkitysten muodostumiselle ole olennaista, mitä myöhemmin tapahtuu. Mead muotoilee merkityksenteoriansa pääajatuksen seuraavasti:
{{Sitaatti|Eleistä muodostuu merkityksellisiä symboleja, kun ne saavat – tai niiden oletetaan saavan – itsessä aikaan sellaisen epäsuoran vaikutuksen, joka on samanlainen kuin suora vaikutus muissa, toisin sanoen niissä, joille eleet on alun perin osoitettu; --|Mind, Self and Society, 47}}
Ihmisen henkisten kykyjen kehittymiselle keskeinen on kyky [[konditionaali]]seen ajatteluun, ts. mahdollisuuksien kuvittelu tai ”jossittelu”. Mead selitti ihmisen kielellisiä kykyjä aivotoimintojen materiaalisella kehittyneisyydellä. Jotta kieli olisi ymmärrettävää ja eleillä olisi tietty merkitys, niiden pitää herättää vuorovaikutuksen toisissa osapuolissa reaktioita tai vastineita, jotka ovat toiminnallisesti ''samanlaisia'' kuin reaktion aiheuttavan osapuolen esittämät ärsykkeet. Artikkelissaan ”A Behavioristic Account of The Significant Symbol”<ref>Mead ''Journal of Philosophy'' -lehden numerossa 19 vuonna 1922 julkaistussa artikkelissaan ”A Behavioristic Account of The Significant Symbol” (s. 162). Artikkeli on julkaistu myös Mead-kokoelmassa ''Selected Writings''.</ref> Mead määritteli merkityksellisen symbolin seuraavasti:
{{Sitaatti|Merkityksellinen symboli on siten ele, merkki tai sana, joka on osoitettu itselle samalla, kun se on osoitettu toiselle yksilölle, ja osoitettu myös toiselle (tarkoittaen kaikkia yksilöitä) samalla, kun se on osoitettu itselle.|Selected Writings, 240–247}}
Meadin kielikäsitykseen liittyy voimakas yhteisöllinen painotus, joka sisältää kehäpäätelmän. Kehä voidaan tosin nähdä laajenevana ja täydentyvänä [[hermeneuttinen menetelmä|hermeneuttisena kehänä]]. Ongelmana säilyy merkitysten alkuperä: mistä merkitykset syntyvät vuorovaikutuksen kehään? Ongelmaa on pyritty lähestymään emergentin materialismin näkökulmasta, tai se on nähty ratkeamattomana.<ref>Hankamäki 2015, s. 225–230.</ref> Mead kirjoitti emergenssistä ennen [[Karl Popper]]ia vuonna 1900:
{{Sitaatti|Henkisyys kehittyy meidän kannaltamme katsoen silloin kun organismi on kykenevä toteamaan merkityksiä itselleen ja toisilleen. Tämä on kohta, jossa mieli ilmaantuu tai, mikäli niin halutaan sanoa, emergoituu. [...] On järjetöntä katsoa mieltä vain yksilöllisen ihmisorganismin kannalta. Vaikka sillä onkin oma näkökulmansa, se on olennaisesti sosiaalinen ilmiö; jopa sen biologiset toiminnot ovat ensisijaisesti sosiaalisia.|Mind, Self and Society, 132–133}}
Sosiaalisen elementin korostuminen ja toisaalta naturalistisen, biologisen ja behavioristisen argumentin hylkääminen tekivät Meadin ajattelusta yhteisöllisesti ylivirittynyttä ja johtivat myös ristiriitoihin. Jännitteitä voidaan selittää merkkeinä Meadin aikakaudelle ominaisista sosiaalitieteiden oikeuttamispyrkimyksistä.<ref>Esim. Robert M. Farr (1996) näkee meadiläisyyden keskeisenä sosiaalipsykologian tieteenalaidentiteetille, sillä meadiläisyys korosti yhteiskunnallisen tapahtumatason itsenäisyyttä tutkimustoiminnan kohteena.</ref>
===Minuuden, persoonan ja subjektin synty===
Meadiin oli vaikuttanut voimakkaasti Charles Cooleyn teos ''Human Nature and the Social Order'' (1902). Cooley oli omaksunut [[Adam Smith]]in vuonna 1759 julkaistusta teoksesta ''The Theory of Moral Sentiments'' käsityksen, että ihmisten täytyy ''asettua toistensa asemaan'' voidakseen toimia yhteiskunnassa. Cooleyn mukaan minuudet kehittyvät heijastellessaan muiden ihmisten arvioita omassa itsessään. Mead liitti ajatuksen kielikäsitykseensä ja vuorovaikutuksen sekä [[Rooli|roolinoton]] käsitteeseen.
Mead erotti yksilöiden minuudessa kaksi osatekijää, ''me:n'' ja ''I:n''. ''Me'' muodostuu muiden ihmisten niistä asenteista, jotka ovat jäsentyneet ohjaamaan omaa käyttäytymistämme, ja sitä on luonnehdittu ”objektiminuudeksi”. Sen sijaan ''I:lla'' Mead tarkoitti minuuden yksilöllistä puolta, jonka tehtävänä on tuottaa luovia komponentteja merkitysten kehään, ja sitä on kutsuttu ”subjektiminuudeksi”.<ref>[[Erving Goffman]] kirjoittaa teoksessaan ''Forms of Talk'' (1981, s. 148), että ”Meadin termein ’objektiminä’ [''me''], joka yrittää sisällyttää itseensä ’subjektiminän’ [''I''], tarvitsee siihen aina toisen ’subjektiminän’ [''I''].” Näin ''I'' toimii teoreettisena selityksenä merkitysten alkuperän ongelmaan.</ref>
Subjektiminän (”''I''”) ja objektiminän (”''me''”) käsitteet Mead lainasi William Jamesilta. ’Subjektiminä’ kuvaa yksilön suhtautumista muiden asenteisiin ja odotuksiin, kun taas ’objektiminä’ kuvaa yksilön omaksumia toisten odotuksia. Meadin minäteoriassa minän määrittelylle keskeistä on ihmisen minuuden muodostuminen ”objektiksi itselleen”.
{{Sitaatti|-- vain mikäli hän ottaa sen jäsentyneen sosiaalisen ryhmän asenteet, johon hän kuuluu järjestyneen, yhteistoiminnallisen sosiaalisen aktiivisuuden perusteella ja johon tämä ryhmä sellaisenaan liittyy, hänen minänsä kehittyy täysin ja on kykenevä hallitsemaan näin kehittynyttä minuuttaan.|Mind, Self and Society, 155}}
Näin tapahtuu esimerkiksi ihmisen tarkistaessa ja muunnellessa puheen tapaansa havaittuaan vastaanottajien reaktiot, jolloin tapahtuminen on yhdenaikaista ja prosessin kaltaista. Tietoisuus puolestaan liittyy itsen (''self'') käsitteeseen korostaen Meadin hegeliläisiä juuria. Itsestä tietoisuuteen liityy voimakasta sosiaalista [[konformismi]]a, eli Meadin näkemys on ryhmäpaineen ohjaama:
{{Sitaatti|Olen painottanut, että minuuden täyteen kehitykseen sisältyy kaksi yleistä tasoa. Ensimmäisessä vaiheessa yksilön minuus syntyy yksinkertaisesti muiden ihmisten tietyistä asenteista häntä itseään kohtaan samoin kuin toisiaan kohtaan niissä sosiaalisissa teoissa, joihin hän osallistuu. Toisessa vaiheessa minuutta eivät luo pelkästään yleistyneen toisen erillisistä ja yksilöllisistä asenteista muodostuva organisaatio tai sosiaalinen ryhmä, johon ihminen kuuluu. Sen sijaan sosiaaliset tai ryhmäasenteet joutuvat yksilön suoran kokemuksen kenttään, ja ne liitetään aineksina hänen minänsä [''self''] rakenteeseen tai perustaan, --|Mind, Self and Society, 158}}
”Yleistynyt toinen” (''the generalized other'') kehittyy ihmisten kyvystä ottaa muiden rooli itseään kohtaan, ja Mead sanoo, että ”[s]ellaista järjestynyttä yhteisöä tai sosiaalista ryhmää, joka antaa yksilölle hänen minuutensa ykseyden, voidaan kutsua ’yleistyneeksi toiseksi’.”<ref>Mead, ''Mind, Self and Society'', s. 154.</ref> Koska yleistynyt toinen on nähtävissä yliyksilöllisenä minuuksien yhteenliittymänä ja se myös vaikuttaa yksilöminuuksiin kulttuurisena komponenttina, on yksilöpersoonien muodostuminen paikannettu yksilöiden ulkopuolelle, jossa henkisen kehityksen edellytykset vallitsevat eräänlaisena suurena ”yleisinhimillisyytenä”, ”ihmisyytenä” tai ”subjektivitettina”. Tämä lähensi Meadin ajattelua [[humanismi]]in. [[Persoonallisuus|Persoonallisuuden]] käsitteestä Mead kirjoitti samassa hengessä:
{{Sitaatti|Persoona on persoonallisuus, koska hän kuuluu yhteisöön: koska hän ottaa tuon yhteisön instituutiot osaksi omaa käyttäytymistään. Hän omaksuu sen käyttämän kielen ilmaisuvälineeksi, jonka kautta hän saa persoonallisuuden, minkä jälkeen hän kaikkien muiden jäsenten edustamien erilaisten roolien ottamisen prosessissa saa yhteisön jäsenten asenteet.|Mind, Self and Society, 162}}
Mieltä (''mind'') Mead piti mieltä [[Tajunta|tajunnallisena]] ilmiönä, joka koostuu sekä psyykkisistä että sosiaalisista tekijöistä. Minuuden eri osatekijöiden syntymiselle on kielen oppiminen ratkaiseva tekijä, ja inhimillinen subjektiviteetti tai [[ihmisluonto]] ikään kuin ”asuu” kielessä. Mead sanoo, että
{{Sitaatti|-- ei ole tai ole voinut olla mieltä tai ajattelua ilman kieltä; ja kielen kehittymisen varhaisvaiheiden on täytynyt edeltää mielen tai ajattelun kehittymistä.|Mind, Self and Society, 192}}
Meadin ”yleistynyt toinen” muistutti lopulta Hegelin maailmanhenkeä toiminnassaan. Meadin näkemys mielestä ja subjektiminuudesta (''I'') puolestaan lähestyi Immanuel Kantin näkemystä transsendentaalisesta egosta. Näin hän tuli päätyneeksi behavioristisista lähtökohdistaan ”takaisin” hegeliläisyyttä muistuttavaan idealismiin ja kantilaiseen transsendentalismiin. Jännitteisyyksiensä vuoksi Meadin ajattelu oli niiden filosofioiden leimaamaa, joita vastaan hän kävi.<ref>Esim. Hankamäki on huomauttanut väitöskirjassaan Meadin uudistushalukkuuden defensiivisestä luonteesta (2015, s. 31, 57, 126, 128, 197, 223, 281, 311). Hän on myös todennut, että minuutta ei voitaisi loogisesti johdella samastumisesta ilman, että ajaudutaan kartesiolaiseen virhepäätelmään, jossa ajattelun olemassaolosta johdeltiin ajattelevan subjektin olemassaolo ([[cogito ergo sum]]). Hankamäki 2015, s. 263–264. Näin interaktionismi ja identifikaatioajatus eivät lopulta auttaneet Meadiä [[mieli–ruumis-ongelma]]n ratkomisessa.</ref>
===Havaitsemisen teoria===
Lähikokemuksen käsitteellään Mead viittasi käden ulottuvilla olevaan välittömään kokemukseen (''contact experience'') ja etäiskokemisella (''distance experience'') silmän ja katseen kautta avautuvaan maailmaan.<ref>Mead kokoelmateoksen ''The Philosphy of The Act'' kirjoituksissa.</ref> Etäis- ja lähikokemuksen ero vastaa [[John Locke]]n erottelua sekundaaristen ja primaaristen kvaliteettien välillä.<ref>George Cronk ''Internet Encyclopedia of Philosophyn'' artikkelissaan ”George Herbert Mead”, otsikon ”Perspectives” alapuolella.</ref> Näkemisen kautta avautuva maailmanhahmotus on Meadin mukaan luonut evolutiivisen taustan symbolifunktion kannalta tärkeälle kuvittelukyvylle, ja hänen ajatuksensa muistuttaa [[Maurice Merleau-Ponty]]n sosiaalisesti painottunutta fenomenologiaa.<ref>Patric L. Bourgeois ja Sandra B. Rosenthal teoksessaan ''Mead and Merleau-Ponty – Toward a Common Vision'' vuodelta (1991). Sosiologisesta kuvittelukyvystä Meadin ajattelussa ks. Hankamäki (2015, s. 116).</ref>
Perspektiiviopeissaan Mead kehitteli sosiaalisen havaitsemisen teoriaa pohtien havaintojen yhteisyyden ja välitettävyyden ongelmia, kuten voiko kokemus linnun laulusta olla eri subjekteille yhteinen. Hän analysoi myös kielen samaa merkitsevyyden kysymyksiä pyrkien välttämään yksityiskielten ongelmaa, jonka [[looginen empirismi|loogiset empiristit]] kokivat kohtalokkaana. Taipuessaan ajattelemaan kielestä sosiaalisena ja havaitsemista edeltävänä asiana Mead tuli olleeksi kielifilosofisten pragmatistien linjoilla, heitä ajallisesti edeltäen. Meadiin verrattuna myös [[Ludwig Wittgenstein]] oli ns. myöhäiskaudellaan aidosti myöhäinen esittäessään Meadille ominaisia näkemyksiä vasta Meadin jälkeen.<ref>Hankamäki 2015, s. 39.</ref>
Mead tarkasteli ajan sosiaalista kokemista,<ref>Mead teoksen ''The Philosophy of the Present'' kirjoituksissa.</ref> mikä erottaa häntä jyrkästi [[Martin Heidegger]]in eksistenssifilosofiasta, jossa ajallisuus ymmärrettiin henkilökohtaisena ”olemisena kohti kuolemaa”.<ref>Ks. Matthias Jungin artikkelia Diltheysta, Heideggerista ja Meadista (1985).</ref> Riskinä Meadin näkemyksissä oli henkilökohtaisen kokemusaineksen ylisosiaalistaminen, jolloin kokemusten merkitykset upotettiin pelkästään yhteisöllisesti determinoituun viitekehykseen.<ref>Ajan kokemisen ja intersubjektiivisuuden ongelmaa käsitteli Patricia Muoio tutkimuksessaan ''A Time Focus – A Study in the Relationship between Temporality and Intersubjectivity with Particular Reference to the Works of Maurice Merleau-Ponty and George Herbert Mead'' (1986).</ref> Tärkeä olisikin tehdä ero spontaanin [[Yhteisöllisyys|yhteisöllisyyden]] ja virallis-formaalin [[Yhteiskunta|yhteiskunnallisuuden]] välillä, mitä Mead ei tarkoin tehnyt.<ref>Meadista ja ajallisuudesta ks. George Cronkin tutkimusta ''G. H. Mead on Time and Action'' (1972).</ref> Vaikka Meadin ja [[Jean-Paul Sartre]]n ''itsen'' käsitteiden välillä on nähty yhteyksiä, ajattelijat poikkeavat toisistaan, sillä Sartren näkemys yhteisöihin kuulumisesta oli penseä.<ref>Meadista ja Sartresta ks. Mitchell Aboulafian teosta ''The Mediating Self – Mead, Sartre, and Self-Determination (1986).</ref>
===Yhteiskuntafilosofia===
Mead katsoi, että ihmisen minuus kehittyy täysin ”vain mikäli hän ottaa sen jäsentyneen sosiaalisen ryhmän asenteet, johon hän kuuluu”.<ref>Mead, ''Mind, Self and Society'', s. 155.</ref> Subjektin synty on Meadin mielestä aina sosiaalistumisprosessi, joten myöskään ihmisen vapaa toiminta ei perustu yksilöllistymiseen vaan toimintaan ryhmissä.
Poliittisesti Mead kannatti [[arvoliberalismi]]a, johon sisältyy laaja [[yksilönvapaus]] ja [[itsemääräämisoikeus]]. Tämä sopi heikosti yhteen hänen edustamansa [[holismi]]n ja [[prosessiteoriat|prosessiajattelun]] kanssa, joihin liittyy sosiaalista velvoittavuutta ja joissa yksilöllisyys nähdään ryhmä- ja luokkakäsitteiden kautta.<ref>Ongelmaa ovat yrittäneet sovittaa Mustafa Emirbayer ja Ann Mische artikkelissaan ”What is agency?” (1998) toteamalla, että moraaliseen toimijuuteen kuuluvat nykyisin molemmat puolet: sekä perinteinen kantilaisesti ja liberalistisesti ymmärretty tahdonvarainen ja intentionaalinen toimijuus että sosiaalisessa maailmassa rakentuva toimijuus.</ref>
Ensimmäisen maailmansodan jatkuessa ja laajetessa Meadista tuli presidentti [[Woodrow Wilson]]in ulkopolitiikan kiihkeä kannattaja, ja hän puhui sekä Yhdysvaltain sotaan liittymisen että Wilsonin esittämien rauhanponnistusten puolesta. Mead tunnettiin [[Pasifismi|pasifistina]], ja häntä on sanottu ”radikaalidemokraattiseksi intellektuelliksi”.<ref>Hans Joas teoksessaan ''G. H. Mead – A Contemporary Re-Examination of His Thought'' (1985, s. 15).</ref>
==Vaikutus==
Mead edusti pragmatismin ”sosiaalista käännettä”, ja hänen välitön vaikutuksensa jakautui iowalaiseen ja chicagolaiseen koulukuntaan. Iowalaiset psykologit pyrkivät arvioimaan Meadin teorioita kokeellisesti, kun taas chicagolaiset sosiaalitieteilijät ottivat hänen ajatuksensa vastaan [[Heuristiikka|heuristisina]] virikkeinä ns. sosiologisen sosiaalipsykologian kehittelyyn.<ref>Filipe Carreira da Silva on tarkastellut Meadin vaikutusta sosiaalitieteiden kehitykseen modernisaation aikakaudella teoksessaan ''Mead and Modernity – Science, Selfhood, and Democratic Politics'' (2008).</ref>
=== Symbolinen interaktionismi, sosiaalinen konstruktionismi ja sosiaalibehaviorismi ===
Meadin näkemykset vaikuttivat voimakkaasti symboliseen interaktionismiin. Sen mukaan merkitykset syntyvät sosiaalisten toimien ja suhteiden kautta, kun ihmiset osallistuvat aktiivisesti ympäröivän maailmansa rakentamiseen vaihtamalla ''merkitseviä symboleita''. Symboleita ovat esimerkiksi äänet, eleet, teot ja esineet, ja symboleita niistä tulee, kun ne edustavat ''enemmän'' kuin mitä ne välittömästi ovat.<ref>Ks. alun perin iowalaisen Norman K. Denzinin teosta ''Symbolic Interactionism and Cultural Studies – The Politics of Interpretation'' (1992) ja Sheldon Strykerin teosta ''Symbolic Interactionism – A Social Structural Version'' (1980).</ref>
Sosiaalisen konstruktionismin perustajina pidetyt [[Peter L. Berger]] ja [[Thomas Luckmann]] sanovat saaneensa vaikutteita Meadiltä teokseensa ''[[Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen]]'' (1966).<ref>Peter L. Berger ja Thomas Luckmann teoksessaan ''Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen'' (1994, s. 27).</ref> Meadiläinen ajattelu vaikutti [[tiedonsosiologia]]n kehittymiseen 1970- ja 1980-luvuilla.<ref>Ks. Richard Ekinsin tutkimusta ''G. H. Mead – Contributions to a Philosophy of Sociological Knowledge'' (1978) ja Tom Goffin teosta ''Marx and Mead – Contributions to a Sociology of Knowledge'' (1980).</ref>
Meadin ajatteluun perustuu myös sosiaalinen behaviorismi. Siihen littyvälle funktionaaliselle ajattelulle tyypillistä on nähdä psykologiset ilmiöt toiminnan kautta. Ajatussuunnassa kritisoidaan klassisen behaviorismin näkemystä käyttäytymisestä pelkkänä mekaanisena vastauksena ärsykkeisiin. Ärsykkeillä ei katsota olevan suoraa vaikutusta, kuten behaviorismissa, vaan ympäristö hahmottuu toiminnan kautta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Ärsykkeen ja reaktion välillä toimii siis aina myös [[kognitio|kognitiivinen prosessi]]. Tämän vuoksi Meadin näkemystä kutsutaan sosiaaliseksi behaviorismiksi erotuksena klassisesta behaviorismista. Ajattelu nähdään tällöin mielen ja minän välisenä keskusteluna. Yksilön mieli kehittyy vuorovaikutuksessa toisten jo symbolisen kyvyn omaavien henkilöiden kanssa, eikä se ole vain perimän määräämä yksilöllinen kyky. Meadin mukaan mielen sosiaalista puolta kuvastaa erityisesti ihmisen kyky tietoiseen käyttäytymisen hallintaan ja toiminnan [[Reflektio|reflektointiin]] ja [[Itsereflektio|itsereflektointiin]].<ref>Meadin elinaikana ilmestyneistä julkaisuista tärkeimpänä pidetään vuonna 1903 julkaistua artikkelia ”The Definition of the Psychical”. Artikkelissa pohditaan psyykkisiä ilmiöitä funktionaalisen psykologian näkökulmasta, ja se sisältyy kokoelmaan ''Selected Writings'' (s. 25–59).</ref>
=== Kommunikatiivinen teoria, rooli- ja viiteryhmäteoriat sekä moraalinen toimijuus ===
[[Jürgen Habermas]] sanoo saaneensa vaikutteita Meadilta kaksiosaiseen teokseensa ''Toiminnan kommunikatiivinen teoria'' (1981).<ref>Jürgen Habermas artikkelissaan ”The paradigm shift in Mead”, joka on julkaistu Mitchell Aboulafian toimittamassa teoksessa ''Philosophy, Social Theory, and the Thought of George Herbert Mead'' (1991, s. 137–168). Artikkeli sisältyi ''mutatis mutandis'' jo Habermasin pääteoksen ''Theorie des kommunikativen Handelns'' (1981) toisen osan lukuun V, jolloin sen nimi oli ”Der Paradigmenwechsel bei Mead und Durkheim: Von der Zwecktätigkeit zum kommunikativen Handeln”.</ref> Habermasin teoksessa meadiläisyys näkyy ’yleistyneen toisen’ liittämisenä [[Kommunikatiivinen rationalismi|kommunikatiiviseen järkeen]] ja toimintaan.<ref>Habermasin ja Meadin yhteyksiä on käsitellyt Mitchell Aboulafia vuonna 2001 julkaistun teoksensa ''The Cosmopolitan Self – George Herbert Mead and Continental Philosophy'' luvussa ”Universality and Individuality: Habermas and Mead”.</ref>
Minuus- ja ryhmäkäsitystensä kautta Mead on vaikuttanut viiteryhmäteorioihin ja [[Identiteettipolitiikka|identiteettipoliittiseen]] ajatteluun. Ryhmän sitovuuden tai vapauttavuuden kannalta olennaista on, ''mihin'' tai ''millaiseen'' ryhmään henkilö samastuu tai kuuluu, jolloin paino on Meadia luettaessa sanonnalla ”''jäsentynyt'' sosiaalinen ryhmä”. Vaikka uusmeadiläinen ajattelu on nähnyt identifikaation myös mahdollisuutena samastua erilaisiin kulttuurisiin mosaiikkeihin, ongelmana on säilynyt vahva mukautumisen ja sopeutumisen vaatimus. Se on tullut näkyville rooliteorioissa, joissa samastumisen odotukset lähentyvät normeja.<ref>Hankamäki 2015, s. 185.</ref>
Nykyaikaisinta ja myös politiikan tutkimukseen soveltuvaa lähestymistapaa edustavat ”moraalista toimijuutta” (''moral agency'') korostaneet sosiaalipsykologit. Esimerkin tarjoaa Gil Richard Musolf teoksessa ''Structure and Agency in Everyday Life'' (2003) esittämällään näkemyksellä ihmisestä, joka toimii ulkoisten rakenteiden ja oman identiteettinsä välimaastossa.<ref>Samaa lähestymistapaa edusti jo Gary A. Cook väitöskirjassaan ''The Self as Moral Agent – A Study in the Philosophy of George Herbert Mead'' vuonna 1965.</ref>
===Mead suomalaisessa tutkimuksessa===
Sosiaalipsykologi Klaus Weckroth käsitteli Meadia väitöskirjassaan ''Mustavalkoista sosiaalipsykologiaa'' (1992) pohtien tieteenalansa tieteenalaidentiteettiä sekä liittyen uusmeadiläiseen toiminnalliseen sosiaalipsykologiaan.
Kasvatustieteilijä Sirpa Törmä on tarkastellut Meadia väitöskirjassaan ''Kasvun mahdollisuus – Kasvuprosessin ja kasvatuksen eettisten perusteiden tarkastelua George Herbert Meadin ja John Deweyn ajattelun avulla'' (1996). Roolinotto tapahtuu yleistyneen toisen kautta: leikin avulla lapsi omaksuu yhden roolin kerrallaan, kun taas peleissä lapsi joutuu huomioimaan useiden eri rooleissa toimivien odotukset samanaikaisesti. Leikin ja pelin kautta lapsi kehityksen myötä omaksuu koko yhteisönsä asenteet ja odotukset.
Filosofi [[Jukka Hankamäki]] on tarkastellut Meadia sosiaalipsykologian väitöskirjassaan ''Sosiaalipsykologian sydän – George H. Mead ja symbolinen interaktionismi sosiaalipsykologian tutkimustraditioissa ja toimijuuden teoriassa'' (2015). Hänen mukaansa Mead edusti [[modernisaatio]]n ajan tieteille ominaista yhtenäisteorian ihannetta, jossa transsendentaalifilosofian ydin säilyi oletuksena subjektiminuudesta ja metafyysiset ainekset tulivat esille näkemyksenä ”yleistyneestä toisesta”.<ref>Hankamäki 2015, s. 99.</ref> Väitöksen mukaan meadiläinen ”yleistyneen toisen” ajatus ei voi päteä [[ontologia|ontologisena]] [[Selittäminen|selityksenä]], mutta uusmeadiläinen toimijuuden teoria voi auttaa [[Ymmärrys|ymmärtämään]] yhteiskunnan prosesseja.<ref>Hankamäki 2015, s. 107.</ref>
Artikkeleita Meadista ovat kirjoittaneet sosiaalipsykologi Pekka Kuusela<ref>Ks. Pekka Kuuselan artikkelia ”Georg Herbert Mead: Pragmatismi ja sosiaalipsykologia” teoksessa V. Hännisen ym. toimittamassa teoksessa ''Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä'' (s. 61-78).</ref> ja filosofi Erkki Kilpinen, jonka mukaan Mead oli ensisijaisesti filosofi.<ref>Ks. Erkki Kilpisen artikkelia ”George H. Mead as an empirically responsible philosopher – ‘The Philosophy of the Act’ reconsidered” (2013).</ref>
== Lähteet ==
=== Primäärilähteet ===
* Mead, George Herbert, ''Mind, Self, and Society from the Standpoint of Social Behaviorist''. Works of George Herbert Mead, vol. 1. Edited and with an introduction by Charles W. Morris. Chicago: The University of Chicago Press, 1934.
* Mead, George Herbert, ''Movements of Thought in the Nineteenth Century''. Works of George Herbert Mead, vol. 2. Edited and with an introduction by Merrit H. Moore. Chicago: The University of Chicago Press, 1936.
* Mead, George Herbert, ''The Philosophy of the Act''. Edited and with an introduction by Charles W. Morris in collaboration with John M. Brewster, Albert M. Dunham and David L. Miller. Chicago: The University of Chicago Press, 1938.
* Mead, George Herbert, ''The Philosophy of the Present''. Edited and with an introduction by Arthur E. Murphy, prefatory remarks by John Dewey. Chicago: The University of Chicago Press, 1932.
* Mead, George Herbert, ''Selected Writings – George Herbert Mead''. Edited by Andrew J. Reck. Chicago: The University of Chicago Press, 1964.
=== Sekundäärilähteet ===
* Aboulafia, Mitchell, ''The Cosmopolitan Self – George Herbert Mead and Continental Philosophy''. Urbana, IL: Illinois University Press, 2001.
* Aboulafia, Mitchell, ''The Mediating Self – Mead, Sartre, and Self-Determination''. New Haven, Connecticut: Yale University Press, 1986.
* Blumer, Herbert, ''George Herbert Mead and Human Conduct''. Edited and introduced by Thomas J. Morrione. Walnut Creek, California: Alta Mira Press, 2004.
* Blumer, Herbert, ''Symbolic Interactionism – Perspective and Method''. Englewood Cliffs, New Jersey: Prentice Hall, 1969.
* Bourgeois, Patric L. and Sandra B. Rosenthal, ''Mead and Merleau-Ponty – Toward a Common Vision''. New York, NY: State University of New York Press, 1991.
* Cook, Gary A., ''George Herbert Mead – The Making of a Social Pragmatist''. Urbana, IL: University of Illinois Press, 1993.
* Cook, Gary A., ''The Self as Moral Agent – A Study in the Philosophy of George Herbert Mead''. [Diss.] New Haven, Connecticut: Yale University, Beloit College, 1965.
* Habermas, Jürgen, ”The paradigm shift in Mead”. In: M. Aboulafia, ''Philosophy, Social Theory, and the Thougth of George Herbert Mead'', pp. 137–168. [Originally published in: J. Habermas, ''Theorie des kommunikativen Handelns'', Band 2, 1981]. Albany, NY: State University of New York Press, 1991.
* {{Kirjaviite | Tekijä=Hankamäki, Jukka | Nimeke=Sosiaalipsykologian sydän – George H. Mead ja symbolinen interaktionismi sosiaalipsykologian tutkimustraditioissa ja toimijuuden teoriassa | Julkaisija=Helsingin yliopisto | Julkaisupaikka=Helsinki | Vuosi=2015 | Isbn=978-951-51-1035-0 | Tunniste={{ISSN|1798-9124}} | Selite=[Väitöskirja] Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja, 20 | www=http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-1036-7 }}
* Joas, Hans, ''G. H. Mead – A Contemporary Re-Examination of His Thought''. Translated by Raymond Meyer, orig. ''Praktische Intersubjektivität'', 1980. Cambridge, Massachusetts: Polity Press, 1985.
* Jung, Matthias, ”From Dilthey to Mead and Heidegger – Systematic and historical relations”. ''Journal of the History of Philosophy'', vol. 33, no. 4, Oct. 1995, pp. 661–677.
* Kilpinen, Erkki, ”George H. Mead as an empirically responsible philosopher – ‘The Philosophy of the Act’ reconsidered”. In: F. Thomas Burke and Krzysztof Piotr Skowroński (ed.), ''George Herbert Mead in the Twenty-first Century'', foreword by Mitchell Aboulafia, pp. 3–20. Lanham: Lexington Books, 2013.
* Kuusela, Pekka, ”George Herbert Mead – Pragmatismi ja sosiaalipsykologia”. Teoksessa: ''Sosiaalipsykologian suunnannäyttäjiä'', toim. Vilma Hänninen et al., s. 61–78. Tampere: Vastapaino, 2001.
* Muoio, Patricia A., ''A Time Focus – A Study in the Relationship between Temporality and Intersubjectivity with Particular Reference to the Works of Maurice Merleau-Ponty and George Herbert Mead''. [Diss.] Ann Arbori, Michican: University Microfilms International, 1986.
* Scheffler, Israel, ''Four Pragmatists – A Critical Introduction to Peirce, James, Mead and Dewey''. London: Routledge & Kegan Paul, 1974.
* Schellenberg, James A., ''Masters of Social Psychology: Freud, Mead, Lewin and Skinner''. Oxford: Oxford University Press, 1978.
* Silva, Filipe Carreira da, ''Mead and Modernity – Science, Selfhood, and Democratic Politics''. Lanham, Maryland: Lexington Books, 2008.
* Törmä, Sirpa, ''Kasvun mahdollisuus – Kasvuprosessin ja kasvatuksen eettisten perusteiden tarkastelua George Herbert Meadin ja John Deweyn ajattelun avulla''. Acta universitatis Tamperensis, ser. A, vol. 496. Tampere: Tampereen yliopisto, 1996.
* Weckroth, Klaus, ''Mustavalkoista sosiaalipsykologiaa''. Tampere: Vastapaino, 1992.
=== Muu mainittu kirjallisuus ===
* Berger, Peter L. ja Thomas Luckmann, ''Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen – Tiedonsosiologinen tutkielma''. Suom. Vesa Raiskila, alkut. ''The Social Construction of Reality – A Treatise in the Sociology of Knowledge'', 1966. Helsinki: Gaudeamus, 1994.
* Cooley, Charles, ''Human Nature and the Social Order''. Revisited edition. [Orig. 1902.] New York: Scribner’s, 1922.
* Darwin, Charles, ''Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta''. Suom. A. R. Koskimies, alkut. The Origin of Species by Means of Natural Selection or the Preservation of Favored Races in the Struggle of Life, 1859. Hämeenlinna: Karisto, 1988.
* Denzin, Norman K., ''Symbolic Interactionism and Cultural Studies – The Politics of Interpretation''. Oxford: Basil Blackwell, 1992.
* Emirbayer, Mustafa and Ann Mische, ”What is Agency?” In: ''American Journal of Sociology'', Vol 103, No. 4.
* Farr, Robert M., ''The Roots of Modern Social Psychology, 1872–1954''. Oxford: Blackwell, 1996.
* Goffman, Erving, ''Forms of Talk''. Oxford: Basil Blackwell, 1981.
* Musolf, Gil Richard, ''Structure and Agency in Everyday Life – An Introduction to Social Psychology''. Second Edition. Lanham: Rowman & Littlefield Publishers Inc., 2003.
* Stryker, Sheldon, ''Symbolic Interactionism – A Social Structural Version''. Caldwell, NJ: Blackburn Press, 1980.
=== Viitteet ===
{{Viitteet|sarakkeet}}
== Aiheesta muualla ==
=== G. H. Mead -bibliografia ===
* *[http://www.brocku.ca/MeadProject/ Mead Project 2.0] — Luettelo Meadin julkaistista ja julkaisemattomista töistä Brockin yliopiston palvelimella. Suurin osa kirjoituksista on uudelleenjulkaistu alkuperäistä sivunnumerointia noudattaen.
=== Tietosanakirja-artikkeleita ===
* {{SEP | Id=mead | Nimeke=George Herbert Mead | Tekijä=Aboulafia, Mitchell}}
* {{IEP | Id=mead | Nimike=George Herbert Mead | Tekijä=Cronk, George}}
=== Katso myös ===
* [[John Dewey]]
* [[George Santayana]]
* [[William James]]
* [[Charles Peirce]]
{{Auktoriteettitunnisteet}}
{{DEFAULTSORT:Mead, George Herbert}}
[[Luokka:Yhdysvaltalaiset filosofit]]
[[Luokka:Yhdysvaltalaiset sosiaalipsykologit]]
[[Luokka:Pragmatistit]]
[[Luokka:Vuonna 1863 syntyneet]]
[[Luokka:Vuonna 1931 kuolleet]]
| |||