Ero sivun ”Wikipedia:Vertaisarviointi” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Lapuan liike: edit: korjasin vastausta, koska tein jo osan muutoksista.
Merkkaus:  2017 source edit 
→‎Lapuan liike: /* Korjasin vastausta, koska tein jo osan muutoksista.
Merkkaus:  2017 source edit 
Rivi 206:
 
: Onpa kiva, että jaksat käydä lävitse ajatuksella. Numeroin pointtisi, toivottavasti et loukkaannu. Tein pääosan artikkelin muutoksista aiemmalla nimimerkillä, jota en ole enää käyttänyt. Suurin osa epätarkkuuksista, joihin kiinnitit huomiota on peräisin Niinistön teoksesta. Lähtökohtani artikkelin uudistamisessa oli nimenomaan Niinistön teoksen minimointi lähteenä. Aiemmin se oli lähes ainoa lähde koko artikkelille. Artikkeliin jäi kuitenkin joitakin kohtia, joihin en löytänyt viitteitä käyttämistäni teoksista. Kirjoitit ylempänä Uolan teoksen käytöstä lähteenä. Käytin sitä nimenomaan Niinistön kuvateoksen näkemyksen korvaajana. Kirjassa on kolme kirjoittajaa ja eduskunnan virallisena historiikkina se on kokonaisuutena melko neutraali teos. Oma epäilykseni tästä artikkelista oli se, että se oli jo nyt liian pitkä ja yksityiskohtainen. Lisäksi pyrin jättämään mukaan myös aiempien kirjoittajien tekstiä, koska Wikipedia on kollaboratiivinen projekti. En yksinkertaisesti kehdannut poistaa kaikkea. Sitten pointteihin:
* 1 Todennäköisesti Niinistön kirjasta. En löytänyt tähän suoraa viitettä. Siltalan lähde mainitsee, että kyseisenä päivänä julkaistiin julkilausuma, jonka mukaan ”Maakunnassamme ei tulla enää julkaisemaan kommunistisia sanomalehtiä.” Sitä todennäköisesti jokin osa historiankirjoituksesta pitää hetkenä, jolloin lapuanliike ilmoitti olevansa lain yläpuolella. Faktisesti kappaleen sisältö on suurin piirtein oikein, mutta suoraa viitettä ei ole. Näyttää googlehaun perusteella, että alkuperäinen teksti olisi valittujen palojen artikkelista - tai valittujen palojen artikkeli wikipediasta.
* 1 Todennäköisesti Niinistön kirjasta. En löytänyt tähän viitettä. Siltalan lähde oli virheellinen ja koko kappale on lähteetön.
* 2 Selkiytin tätä. Lisäsin kohdan ''Eduskunta kokoontuu äänestämään kommunistilaeistaja'' ja myöhemmin Perälän kirjasta tiedon, että kunnalliset vaalilautakunnat poistivat laittomasti äänestysrekisteristä 20.000 nimeä.
* 3 Samaa mieltä.
Rivi 216:
* 10 -
* 11-12 Samaa mieltä.
Näiden lisäksi haluaisin nyt uudella luennalla hiukkasen jäsentää viimeistä kappaletta. EDIT 1,2: korjasin vastausta, koska tein jo osan muutoksista.
-- [[Käyttäjä:Rakkaus-muki-2|Rakkaus-muki-2]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Rakkaus-muki-2|keskustelu]]) 17. joulukuuta 2020 kello 18.15 (EET)