Ero sivun ”Madrasa” versioiden välillä

Madrasat olivat islamilaisia opinahjoja, joissa keskityttiin islamilaisen šarialain ja sitä tukevien oppiaineitten opiskeluun. Myös niissä ulkoluku oli pääasiallinen menetelmä.<ref>Huff, 2017, s. 141</ref> Varhaisimmat madrasojen edeltäjät ilmestyivät 900-luvun loppupuolella, mutta kypsässä muodossaan madrasa syntyi 1000-luvulla Bagdadissa.<ref>Huff, 2017, s. 143</ref> [[Seldžukit|Seldžukkivisiiri]] [[Nizam al-Mulk]] (1018–1092) vaikutti madrasojen leviämiseen ja rakennutti niitä seldžukkien hallitsemiin kaupunkeihin. Hänen tarkoituksenaan oli näin vahvistaa [[sunnalaisuus|sunnsunni-islamin]] asemaa [[šiialaisuus|šiialaisuutta]] vastaan. 1200-luvun lopulla madrasoja löytyi jo [[Anatolia]]sta, [[Syyria]]sta ja [[Egypti]]stä. 1100–1400-luvuilla oli jo satoja madrasoja, ja niitä oli etenkin sellaisissa suurissa islamilaisissa keskuksissa kuin Bagdad, Damaskos, Kairo, Mekka ja Delhi.

Madrasan rakenteeseen kuuluivat rahastot, joista maksettiin rakennusten ylläpito, hallinnon ja opettajien palkat sekä opiskelijoiden stipendit. Opetus ja toimeentulo olivat opiskelijoille maksuttomia. Madrasat eivät kuitenkaan olleet yhteisöjä, kuten Euroopassa syntyneet yliopistot, vaan ennen muuta rakennuksia, joissa opetusta tarjottiin. Opetus madrasoissa tähtäsi uskollisen virkamieskunnan luomiseen, joka olisioli vapaa harhaoppisuudesta. Ne olivat "uusi vallan instrumentti", jonka avulla seldzukkivaltakuntaan koulutettiin esimerkiksi ''qadi''-tuomareita lukemaan šarialakia uskonnollisissa tuomioistuimissa.<ref name=":2">{{Kirjaviite|Tekijä=Fromhertz, Allen James|Nimeke=Ibn Khaldun, Life and Times|Vuosi=2010|Sivu=46–47|Julkaisija=Edinburg University Press}}</ref>

Eurooppalaista taustaa edustavat vieraat tieteet, kuten luonnontieteet tai filosofia olivat epäsuosiossa, koska niitä pidettiin tuhoisina hartaudelle.<ref name=":0">Huff, 2017, s. 144</ref> Madrasoihin ei syntynyt samanlaista muodollista opetussuunnitelmaa kuin eurooppalaisiin kouluihin, joissa trivium ja quadrivium eli seitsemän vapaata taidetta muodostivat opintojen perustan. Opiskelijat valitsivat itse opettajan, jonka opetusta halusivat seurata. Opintosuorituksina opettaja antoi häntä riittävästi kuunnelleelle oppilaalle diplomin (''ijza),'' joka oikeutti tämän opettamaan sitä kirjaa, jonka hän oli opettajan lohdollajohdolla oppinut ulkoa. Painopiste oli ulkoa oppimisessa, ei tutkielmien teossa tai väittelyssä kuten eurooppalaisissa yliopistoissa.<ref name=":0" /> Kun opiskelija oli kerännyt riittävästi suorituksia, hän oli valmis liittymään ''ulaman'' eli pappisluokan jäseneksi ja toimimaan ''muftina, qadi''-tuomarina tai muissa tehtävissä.