Ero sivun ”Toinen triumviraatti” versioiden välillä

Toinen triumviraatti muodostettiin virallisesti [[Comitia|Rooman kansankokouksessa]] 27. marraskuussa 43 eaa. säädetyn ''Lex Titia'' -lain myötä. ''Triumvireille'' annettiin oikeudet säätää ja kumota lakeja ilman senaatin tai kansan konsultointia. Triumvirien päätöksistä ei myöskään saanut valittaa ja he saivat nimittää kaikki valtion virkamiehet oman harkintansa mukaan. Lisäksi triumvirit jakoivat Rooman valtakunnan alueiden hallinnon keskenään Antonius sai [[Gallia Cisalpina]]n ja [[Gallia Transalpina]]n; Lepidus [[Narbonensis|Narbonensiksen]] ja [[Hispania]]n; Octavianus puolestaan sai [[Korsika]]n, [[Sardinia]]n ja [[Sisilia]]n.<ref>Bowman s. 1</ref>

Triumvirit antoivat teloittaa 47004&nbsp;700 vastustajaansa. Lisäksi he säätivät lain joka antoi Julius Caesarin armeijan veteraaneille maatiloja, joiden entiset omistajat karkotettiin. Osa triumvirien vastustajista hakeutui turvaan [[Sextus Pompeius|Sextus Pompeiuksen]] luokse Sisiliaan.<ref name="Livius"/>

Triumvirit aloittivat myös [[Toisen triumviraatin sota Caesarin murhaajia vastaan|sodan Caesarin murhaajia vastaan]], joka kulminoitui Filippoin taisteluihin vuonna 42 eaa.<ref name="Livius"/> Octavianus sairasteli paljon ja hänen osuutensa Filippoin taistelussa jäi vähäiseksi. Antoniuksen maine kasvoi taas entisestään ja sodan jälkeen tehdyssä uudessa jaossa hän otti hallittavakseen Hispanian Lepidukselta, jolle jätettiin hallittavaksi vain African provinssi. Antonius otti tehtäväkseen itäisten maakuntien uudelleenorganisoimisen.<ref>Bowman s. 9</ref>

Vuonna 40 eaa. Octavianus ja Antonius tapasivat [[Brundisium]]issa. Lepidus jätettiin pois kokouksesta, jossa muun muassa Octavianukselle annettiin Gallian ja Illyrian provinssit. Lisäksi sovittiin että Antonius kostaisi Crassuksen kuoleman hyökkäämällä Parthiaan. Octavianuksen tehtäväksi tuli kukistaa Sextus Pompeius, jos tämä ei ollut valmis jonkinlaiseen kompromissiin. Lisäksi päätettiin että osa triumvirien vastustajista armahdettaisiin ja seuraavien vuosien konsulit nimitettiin etukäteen. Vaikka triumvirit jakoivatkin valtakunnan keskenään ei heidän valtansa näillä alueilla ollut täydellinen. Useat kaupungit idässä lähettivät Octavianukselle anomuksia. Sopimuksen sinetöimiseksi Antonius avioitui Octavianuksen siskon Octavian kanssa.<ref name="CAH18">Bowman s.18-19 18–19</ref>

Antonius matkusti Italiaan vuonna 37 eaa. neuvottelemaan Octavianuksen kanssa. Octavianus halusi Antoniuksen apua sodassa Sextusta vastaan. Antonius ei ollut kovin kiinnostunut auttamaan häntä, mutta lopulta osapuolet sopivat että Octavianus antaisi Antoniukselle joukkoja ja Antonius puolestaan antaisi Octavianukselle laivoja. Octavianus tarvitsi laivoja, koska Sextus oli pahasti vaurioittanut hänen laivastoaan. Antonius taas tarvitsi joukkoja, koska hän ei pystynyt rekrytoimaan joukkoja Italiasta. Antonius jätti Octavianukselle laivoja, mutta Octavianus ei koskaan lähettänyt lupaamiaan joukkoja.<ref>Bowman s.25-26 25–26</ref>

Vuonna 38 eaa. triumvirien alkuperäinen viisivuotiskausi umpeutui. Octavianus ja Antonius jatkoivat valtakunnan hallitsemista kuitenkin kuten ennenkin. Tilanne oli juridisesti kovin sekava. Triumvirien virkaa voi verrata esimerkiksi konsuleihin, joiden virkakausi oli yhden vuoden mittainen, mutta loppui virallisesti vasta kun konsulit luopuivat<!--abdicate--> virastaan. Toisaalta esimerkiksi provinsseja hallinneiden prokonsulien virkakausi kesti niin kauan että heidän seuraajansa nimitettiin tai saapui paikalle. Selventääkseen tilannetta triumvirit jatkoivat virkakauttaan uudella viisivuotiskaudella, jonka oletetaan olleen tarkoitus päättyä vuoden 33 eaa. lopulla.<ref>Bowman s.26-27 26–27</ref>

Vuonna 36 eaa. Octavianuksen ja Lepiduksen joukot kukistivat Sextuksen Sisiliassa. Lepiduksen joukot jättivät kuitenkin hänet ja liittyivät Octavianuksen armeijaan. Octavianus riisti tämän jälkeen Lepidukselta triumvirin arvon ja hänen provinssinsa. Octavianus liiti African ja Sisilian omiin provinsseihinsa.<ref>Bowman s. 36</ref>

Triumviraatin aikakautta kuvataan [[Appianos|Appianoksen]] Sisällissodat-teoksessa; [[Dion Cassius|Dion Cassiuksen]] kirjoissa 47-5047–50; [[Plutarkhos|Plutarkhoksen]] Antoniuksen ja Brutuksen elämäkerroissa; [[Suetonius|Suetoniuksen]] Augustuksen elämäkerrassa ja [[Josefus|Josefuksen]] teoksissa. Näiden kirjoittajien käyttämät lähteet eivät ole aina tiedossa, mutta [[Asinius Pollio]], [[Livius]] ja [[Quintus Dellius]] olivat tärkeitä lähteitä ajan tapahtumille. Octavianuksen elämäkerralla oli myös suuri vaikutus ja se sisälsi paljon propagandaa Antoniusta vastaan.<ref>Bowman s. 4</ref>